mokkakärlek

Mainitsin aiemmassa postauksessa kolmista Opening Ceremonyn kengistä, jotka tuli tilattua Farfetch.comin alennusmyynneistä. Ohessa näytillä kaksi kenkää, mustia broguesejani en ole vielä onnistunut vangitsemaan kameran linssillä.

Kumpikaan näistä pareista ei ehkä ole ihan niitä jokaisen päivän kenkiä, mutta toimivat mukavasti piristämään pelkistettyä ja kikkailematonta asua. Siniset kiiltonahkakärkiset mokkakengät toimivat kivasti muutamien farkkujeni kanssa, harmaa pari tuli hyvin toimeen valkoisen (ei todellakaan housuihin tungetun) kauluspaidan ja beigejen chinojen kanssa.

Kaikissa pareissa on nahkapohjat, joten ennen kunnon käyttöönottoa täytyy tehdä visiitti Erottajan Suutariin ja teetättää kenkiin kumipohjat syksyä vastustamaan. Toisaalta, mokka ja sade…

Opening Ceremony Suede

Farfetch on shop-in-shop netissä, joka yhdistää muutaman kymmenen kaupan tuotteet niin Lontoosta, Milanosta ja Kööpenhaminasta. Esimerkiksi b store Lontoosta, Henrik Vibskovin the V-store ja Six London löytyvät saman katon alta. Konsepti on hauska, toimiva ja sopii hyvin varsinkin haaveiluun sekä näin ale-aikana myös löytöjen etsimiseen. Ei kuitenkaan kannata innostua ostamaan liikaa ellei ole valmis maksamaan UPS:lle 16 euroa per paketti  – kaikki tuotteet postitetaan ja veloitetaan omana pakettinaan, vaikka tuotteet tilaisi yhdestä ja samasta Farfetchin alla toimivasta liikkeestä. Ennen tilaamista kannattaa siis tarkistaa, josko liikkeellä joka tarjoaa himoitsemiasi tavaroita sattuisi olemaan oma, itsenäinen nettikauppansa, josta tavarat tulisivat samassa paketissa yksillä postikuluilla.

Kommentoi