..to be the man who walked 1000 miles

Jos joku olisi sanonut minulle muutama vuosi sitten,  että tulen omistamaan monia paria nahkakenkiä, niin olisin kuvitellut puhuttavan  Dr. Martensin maihinnousukengistä. Kengistä,  jotka olivat minulle kaikista rakkaimmat nuoruudessa ja jotka menivät niin farkkujen kuin puvunkin kanssa. Nykyään olen hiukan eri mieltä. Minulla on edelleen Martensin 3- ja 8-reikäisiin kenkiin todella vahva tunneside, mutta ne eivät enää ehkä ole ihan yhtä monikäyttöiset kuin kymmenen vuotta sitten.

Martensien paikan sydämessäni on ottanut yksi kaikista perinteisimmistä kengistä. Kenkä, joka menee tänä päivänä mielestäni kaiken kanssa, kuten Martensit menivät aikanaan – brogues. Perinteiset brittiläiset merkit kuten Church’s, Crockett and Jones ovat valmistaneet näitä laadukkaita nahkakenkiä Englannissa jo yli 130 vuoden ajan.

Church'sFinsbury

Suosikkini on kuitenkin Amerikasta tuleva McAllister , yksi Allen Edmondsin parhaiten myyvistä kengistä. Niitä on valmistettu vuodesta 1956 lähtien ja kovista kustannuksista huolimatta kengät tehdään edelleen Yhdysvalloissa. Korkeasta laadusta ja valmistuspaikasta johtuen hintalappu on näissä kaikissa melkoinen.

Allen Edmonds, McAllister

Toinen amerikkalainen, Opening Ceremony, perustettiin vuonna 2002 ja heidän tulkintansa tästä klassikkokengästä tuli kenkämallistoon keväällä. Nämä ovat noin puolet halvemmat kuin alkuperäiset inspiraationlähteet, jonka vuoksi ne myytiin loppuun lyhyessä ajassa ja harmittaa vielä tänäkin päivänä etten omaa kenkäpariani saanut napattua. Samasta mallistosta löysin itselleni kuitenkin kolme paria farfetch.comin alennusmyynneistä, joista yhdet ovat mustat broguesit. Vaikkakin kauniita kenkiä ovat kaikki, niin yhdetkään näistä eivät ole juuri ne perinteiset broguesit – etsintä ja haaveilu Allen Edmondsin McAllistereistä jatkukoon.

Opening Ceremony

Kommentoi

  1. […] aiemmassa postauksessa kolmista Opening Ceremonyn kengistä,  jotka tuli tilattua Farfetch.comin alennusmyynneistä. […]

  2. […] On kulunut jo kymmenisen kuukautta siitä, kun kirjoitin ensimmäisen brogues-kenkiä käsittelevän postaukseni tänne. Nyt – vain noin 250 kirjoitusta myöhemmin – olen vihdoinkin löytänyt […]

  3. Kauan haaveilin AEn kengistä ja helmikuussa kun kävin Orlandossa niin tuli ostettua ekat eli McNeilit ja vielä hyvään hintaan eli noin 270 USD ja kun muuttaa euroiksi niin noin runsaat 200 eli erittäin hyvään hintaan kun kotoisat nettikaupat myyvät niitä 400 euroon. Aina kun osuu AE liike kohdalle niin vähintään yhdet parit lähtee muikaan. Hienot kengät ja hieno perinne tehdä kunnon tavaraa eikä mitään feikkiä. Valitettavasti Suomessa ei kukaan tunne näitä eikä myy.