rillihaaveita

Edellisen kerran päivitin silmälasini juuri ennen viime joulua. Vielä ei siis pitäisi olla edes rillihaaveiden aika, mutta nämä bongattuani aloin jo hieman alustavasti mietiskelemään seuraavia kehyksiä nenäni päälle kelluskelemaan.

Mietiskely on tällä hetkellä (viisi minuuttia syvää pohdintaa) sillä asteella, että haluaisin juuri nuo kuvan kehykset.

Muotoon tulisi hieman päivitystä, kun eivät kuitenkaan ole täysin pyöreät kuten nykyiseni. Musta väri olisi nykyistä vihreänsävyistä kilpikonnakuosia särmempi, mutta nuo kullanväriset metalliosat pehmentäisivät ja keventäisivät kokonaisuutta juuri tarpeeksi. Lisäksi näissä on aivan oikea määrä jotain vanhaa ja ajatonta. Tarpeeksi erilaisetkin olisivat nykyisteni rinnalla käytettäviksi… Jos sitä vaikka saisi vähän vaihtelua.

Kaiken mainitun hyvän lisäksi nuo pelkät kehykset myös maksavat enemmän kuin kahdet edelliset, optikon määräämillä laatulinsseillä varustetut merkkipokani yhteensä.

Hittolainen.

Thom Browne x Dita Glasses, 600 €, colette.fr