lucid

lucid-final

Tutustu tuoksuun, kuvaile sitä, nimeä seUnelmatehtävä, mutta yllättävän haastava sellainen.

Kun ei tiedä, miltä tuoksun pitäisi tuoksua, ei siitä meinaa erottaa tuttuja vivahteita sitten millään. Ja vaikka lunttaisi tuoksun tärkeimmät ainesosat, ei niiden tunnistaminen kokonaisuudesta ole helppoa sittenkään.

Viimeistään tämän projektin myötä minulle kirkastui, miten suuri osa hajuvedelle kirjoitettu tarina tuoksukokemusta onkaan. BYREDOn kymmenvuotisjuhlatuoksulle nimeä ja identiteettiä keksiessäni olen tullut samalla käsitelleeksi läpi koko tuoksuhistoriani ja oivaltanut, miten paljon tuoksun kuvaus vaikuttaa paitsi ostopäätökseen, myös siihen, mihin pulloon minäkin aamuna tulee tarttuneeksi.

Mutta kun tuoksun kyljessä ei tarjoiltukaan valmista tarinaa, tuntui tuoksusta kiinni saaminen jopa hieman haastavalta. Pidän kyllä, mutta kuka tämä on? Mitä hajuveden on ajateltu viestivän, millaisia piirteitä ja ominaisuuksia tällä tuoksuvalinnalla vahvistaa?

Olen käyttänyt nimettömänä tarjoiltua BYREDOa pari viikkoa ja tehnyt siihen tuttavuutta aivan toden teolla. Puuta? Talkkia, puuteria? Makea vivahde, olisiko aavistus vaniljaa? Mutta hieman kirpakkuutta, ehkä pientä potkuakin? Enpä menisi vieläkään varmaksi vannomaan.

Aikani koostumuksen saloja (turhaan) analysoituani ymmärsin viimein luovuttaa. Väliäkö sillä, millaisia nyansseja tuoksusta erottaa – keskity kuule kokonaisuuteen, sellaisena sitä kuitenkin kannetaan.

Vaikka tuoksu on pehmeänä, omaan nenääni jopa aavistuksen makeana ja jollain oudon itsevarmalla tavalla herkkänä jotain aivan muuta kuin hajuveteni yleensä, on meistä tullut hyviä ystäviä. Enpä ollut tajunnutkaan, että (suhteellisen kattavasta) tuoksuvalikoimasta oli puuttunut jotain olennaista: lempeiden aamujen pullo.

Vaikka tuoksusta löytyy luonnetta, sävyjä ja eräänlaisia vastakohtiakin, on kokonaisuus mielestäni kuitenkin selkeästi omanlaisensa: valoisa, kimmeltävä, kuulas.

Saanko esitellä: BYREDO LucidSeesteisiin päiviin, selkeyttä tuomaan. Hänelle, joka tietää, mitä tahtoo, mutta uskoo tulevansa parhaiten kuulluksi olemalla silkkaa selkeää kahdella jalalla horjumatta seisovaa rauhaa kaiken hälyn ja huomiota hakevan huudon keskellä.

***

BYREDOn kymmenvuotistuoksua sekä merkin muita tuotteita voi tilata Suomeen Petit St Louisin uunituoreesta verkkokaupasta

Muiden personoimia BYREDO Unnamed -pulloja voi selailla Instasta esim. hashtageilla #smellslike ja #BYREDOunnamed, omia nimi-ideoitaan voi virtuaalimallailla pullon kylkeen osoitteessa unnamedperfume.com

Tuoksu saatu testiin ja ”työn alle” BYREDOlta ja Petit St Louisilta. Kiitos!

nimeä vailla

Byredo Unnamed + tämänhetkinen kokoelmani: Rose Noir, Super Cedar, Black Saffron, La Tulipe, Rose of No Man's Land

Lempparituoksutaloni BYREDO juhlistaa kymmenvuotista taivaltaan kuten parhaiten taitavat: lanseeraamalla juhlatuoksun. Tuoksu on jätetty nimeämättä ja kunnia siirretty merkin tuoksujen ystäville, jotka voivat kirjoittaa oman näkemyksensä pullon kylkeen mukana tulevin siirtokirjaimin.

BYREDO sekä tuoksujen ainoa Suomen jälleenmyyjä Petit St Louis haastoivat tämän vannoutuneen fanin nimeämään omansa, ja haaste oli varsin helppo ottaa vastaan, kun olin aloittanut itselleni mieluisan nimen pohdiskelun heti tuoksulanseerauksesta kuultuani.

Paitsi että idea itse nimettävästä tuoksusta on mielestäni todella hauska, olen myös tutustunut nimettömänä tarjoiltuun tuoksuun aivan eri pieteetillä kuin parfyymeihin yleensä. Normaalisti analyysi on kuitenkin aiemmin jäänyt pitkälti tasolle pidän – en pidä – RAKASTAN, enintään muutamalla maltillisella adjektiivilla tai tunnistetulla ainesosalla höystettynä.

Olen toki aiemminkin tiedostanut hankkivani uuden tuoksun yhteydessä myös tietynlaista imagoa ja mielikuvaa. Kyllähän koko paketti täytyy pystyä allekirjoittamaan, jos meinaa tehdä siitä tuoksujäljen, joka parhaimmillaan jää ihmisten mieliin ja sulautuu tunnistettavaksi osaksi sinua? (Ainakin allekirjoittaneelta on tultu töissä kysymään, että etkö olekin sä ollut tänään siinä-ja-siinä neukkarissa, koska siellä tuoksui IHAN sulta! Laitoin varuiksi muuten seuraavana päivänä suihkauksen vähemmän.)

Nyt olen tässä pari päivää tuoksutellut uutuutta ja tutustunut siihen ihan toden teolla. Tuoksun ainesosista löytyy mm. rosépippuria, giniä, iirisjuurta, orvokkia, sammalta sekä pihtaa, joka tietysti kuulostaa mielestäni ihan erilaiselta kuin millaisena tuoksun itse koen.

Outojen ruusuparfyymien ja syvien, savuisten puutuoksujen ystävänä pääsin tämän hajuveden myötä kokeilemaan jotain minulle uudenlaista, kuitenkin pienellä häivähdyksellä tuttua ja turvallista. Kahden päivän kokemuksella koen tuoksun pehmeänä ja hieman mausteisena, lempeän puuterisena… Mutta tämä kaikki tuntuu tapahtuvan täysin ilman lässyttämistä. Tuoksu on unisex, uskon että mukautuisi kyllä miespuolisellekin kantajalle. Itse asiassa – haluankin heti välittömästi kuulla tuoksusta jonkun omille mielipiteilleni ja muille taustatiedoille altistumattoman tyypin tulkinnan…

Tuoksun kokeminen ja määrittely on ollut yllättävän haastavaa, kun siihen ei ole annettu minkäänlaisia ohjenuoria. Siis pitäisikö minun löytää tästä nyt puuta vai kukkia, tulisiko tämän kuvastaa herkkyyttä vaiko rajatonta itsevarmuutta?!

Teen tuttavuutta tuoksuun vielä muutaman päivän, sitten uskaltaudun pullon kimppuun siirtokirjainten kanssa. Kasassa on jo kolme ideaa sekä yksi semiuneton yö – raportoin tuloksista mahdollisimman pian.

Rajoitettu erä tuoksua tulee myyntiin tänään, torstaina 15.9.2016 Petit St Louisiin (Rautatienkatu 18, Lahti). Petit St Louisin kauppa-auto toimittaa tilauksia pääkaupunkiseudulle (siis vitsi mitä palvelua!) – tilaukset ja tiedustelut heidi (at) petitstlouis.fi

Muiden personoimia pulloja voi tsekkailla Instasta esim. hashtageilla #smellslike ja #BYREDOunnamed, itse keksittyä nimeä voi virtuaalimallailla osoitteessa unnamedperfume.com

Byredo Unnamed

Tuoksu saatu testiin ja ”työn alle” BYREDOlta ja Petit St Louisilta. Kiitos!