lemppari

Tajusimme tuossa yksi päivä puhellessamme niitä näitä, ettemme tainneet koskaan oikeastaan muistaa esitellä täällä blogin puolella toukokuisen Nykin matkan löytöjä. No, tässäpä yksi. Pilkkupaita löytyi ehkä reissun kolmantena tai neljäntenä päivänä Marc by Marc Jacobsin liikkeen tangolta. Se oli kaupan viimeinen ja ihme kyllä omaa kokoani. Rakastuin päätäpahkaa.

Sitten kun pääsimme kotiin, en käyttänyt sitä pariin viikkoon. Ehdin jo tulla hieman katumapäälle… Se ei vain tuntunut toimivan minkään kanssa paitsi ehkä mustien farkkujen, ja ne ovat tuntuneet jo ennen näitä helteitäkin tovin hieman tylsältä vaihtoehdolta.

Joku päivä sitten vain puoliväkisin kiskaisin paidan päälle löysien silkkihousujeni kanssa ja huomasinkin yllättäen viihtyväni. Seuraavana päivänä tungin paidan tummansinisen hameen sisään. Ja sitten puin sen kolmannen hameen kaveriksi, vaaleansinisen. Nyt tuntuu, että haluan – ja voin – käyttää sitä aivan kaiken kanssa. Olen aamuisin taistellut vaatekaapilla itseni kanssa ja pyrkinyt olemaan tarttumatta paitaan, ettei tulisi ihan joka päivä pyörittyä samoissa rytkyissä.

Paidassa luki että dry clean only, olin uhkarohkea ja pesin paidan käsin. Se ei kutistunut. Eikä sitä tarvinnut edes silittää. Vau.