3 v

 

 

 

KISA PÄÄTTYNYT! Kiitokset kaikille osallistuneille.

 

Ja niin ovat vuodet vierineet. Issues täyttää tänään kolme vuotta! Välillä tuntuu, että tämän parissa olisi puuhastellut jo pidempäänkin, toisinaan miettii, miten aika onkin mennyt näin sukkelasti.

Mutta eipäs unohduta enempiä fiilistelemään, tässä olisi nyt eräs kiireinen synttärilahja-arvonta suoritettavana!

Beamhill teki historiansa ensimmäisen tuotekollaboraation reppuvalmistaja JanSportin kanssa. JanSport valkkasi 21 mieleistään yhteistyökumppanikauppaa ympäri maailmaa ja antoi jokaisen suunnitella klassikkoreppuunsa haluamansa yksityiskohdat. Olemme mahdollisesti puolueellisia, mutta todettakoon silti, että Beamhillin reppu raatelee kyllä hampaillaan riekaleiksi nämä muut yhteistyöreput. Hyvä Suomi!

Koska Beamhill on yksi Helsingin hyvistä, koska JanSportin nimi on yllättäen erään bloggaajan mieleen ja koska te olette hirmuisen kivoja, arvotaan kommenttiboksiin vastauksensa ja yhteystietonsa sunnuntaihin 29.7. klo 23.59 mennessä jättäneiden kesken yksi kuvassa komeileva reppu.

Kinkkinen kysymys kuuluu: 

Onko reppuun ikuistettu
a) metsissämme lymyilevän ruskeakarhun
vaiko
b) aivan järjettömän rajun, Kalliossa majailevan Kaapo-pedon hampaat?

Kerrataanpas vielä kilpailun säännöt:

Osallistut kilpailuun jättämällä tähän postaukseen nimimerkillä ja meiliosoitteellasi (ei näy muille) varustetun kommentin, jossa vastaat kilpailukysymykseen jotain.

Kilpailu päättyy sunnuntaina 29.7. kello 23.59 – vain tähän mennessä jätetyt ja aivan järjettömän kiperään kilpailukysymykseen vastanneet kommentit osallistuvat kisaan! Lähestymme onnellista, kysymykseen vastanneiden joukosta arvottua voittajaa sähköpostitse, joten muistathan jättää osoitteesi sille varattuun kenttään vastatessasi.

Palkinto: 
1 kpl Beamhill x JanSport -kollaboreppuja, jonka Beamhill palkinnoksi ystävällisesti lahjoitti – suurkiitokset!

Onnea matkaan! Nyt kakun kimppuun.