kaunista kylppärissä

Davines Momo Shampoo & Conditioner, Ren Jojoba Micro Bead Purifying Facial ScrubToisin kuin arvelin, tyylikkäät purkit pärjäävät sittenkin myös tavanomaisessa kylpyhuoneympäristössä. Eiväthän nämä pelkistetyn tyylikkäät putelit toki ihan täyttä loistoaan saavuta tummansinisten pikkukaakeleiden ja ihan just poistuvan lautakaton keskellä, mutta ainakin ne piristävät unenpöpperöistä aamutoimijaa. Pientä luksusta arkeen…

Davinesin shampoot saapuivat Hong Kongista maanantaina, vaikka tilasin ne vasta torstaina – uskomatonta ripeyttä. Shampoovalinnan tein tyylilleni uskollisesti ihan itse pienen google-analyysin jälkeen, tällä kertaa taisi mennä melko lailla nappiin. Muutamat pesut olen ehtinyt näillä jo tekemään, ja jälki on miellyttänyt. Tukka on tuntunut sileältä muttei ällöliukkaalta tai likaiselta – siinäpä tulos, joka on yllättävän vaikea saavuttaa. Mitenkään hirmuisen riittoisilta nämä eivät valitettavasti vaikuta, ainakin shampoota saa hölvätä ihan kunnolla jotta sen saisi levittymään koko päähän.

Ren Skincaren kuorintavoide myös myi itsensä minulle pelkistetyllä designillään. Sarja on ilmeisesti eräs näistä semihyvistä kosmetiikkasarjoista, jotka ovat jättäneet tuotteistaan paljon pahaa pois, mutta lopputulos ei kuitenkaan edes lähentele luonnonkosmetiikkaa. No, itselleni etsin ennen kaikkea toimivia tuotteita ja tämä vaikuttaisi olevan sellainen. Kuorii sopivasti muttei ihoa kuivaksi hangaten, soveltuu käytettäväksi pari kertaa viikossa. Tuoksu on kivan kevyt ja siinä on ripaus minttua… Toimii aamuisin. Voisin kokeilla myös muita Ren-tuotteita, olen melko vakuuttunut.

scrub-a-dub-dub

Davines Awakening Oxygenating Scrub ShampooKaikenlaisia täsmätuotteita ja ihmekosmetiikkaa on kieltämättä tullut kokeiltua, mutta tällaisesta tuotteesta en ollut ennen tätä päivää vielä kuullutkaan. Bongasin Ruotsin Ellestä päänahkaa kuorivan shampoon. En ole tiennyt tarvitsevani moista, mutta nyt olen melkoisen varma etten enää selviä ilman. Ajatus hivenen minttuisella kuorintashampoolla rapsutetusta, virkeänä kihelmöivästä päänahasta saanee minut ryntäämään lähimmän Davines-jälleenmyyjän luokse ihan näinä päivinä.

Muutenkin Davinesin hiustuotteet ovat pyörineet mielessä jo pidempään, kiitos Stellan. Purkit ovat kaikessa yksinkertaisuudessaan niin upeita ja vähäeleisen tyylikkäitä, että uskon joutuvani remontoimaan kylpyhuoneen ennen moisten purnukoiden hankkimista. Hukkaan menisivät noin kauniit purnukat, ellei niitä pääsisi asettelemaan huolettomasti pelkästään sisustuslehdissä toimiville tammipuisille kylppäriavohyllyratkaisuille puhtaanvalkoista taustaa vasten ympäristöön, jossa pyyhkeen pääasiallisena tarkoituksena on toimia tarkkaan harkittuna sisustuselementtinä.

Jos jätetään kylppäriremontin aiheuttamat kustannukset pois, paljonko nämä Davinesin shampoot ja hoitoaineet maksavat? Onko joku kokeillut, ovatko ne hyviä? Loukkaantuvatko purkit, jos ne joutuvat ihan tavalliseen kerrostalokylppäriin jonka ainoa spa-elementti on 70-lukulainen kylpyamme?