uusin silmin

Kesä on lähtenyt upeasti käyntiin, ajoissa ja lämpimästi! Itse olen täysin tapojeni vastaisesti dumpannut sukkahousut jo pari viikkoa sitten – heti sinä ensimmäisenä lämpimänä päivänä, yleensä olen odotellut siihen viimeiseksi osoittautuneeseen. Toissapäivänä ylläni oli t-paita, tänään kuljin sandaaleissa – terassille. Mitä täällä tapahtuu! Olen ehkäpä kesäisempi kuin koskaan, ja vielä toukokuussa.

Yllättäneen kesäisyyden kunniaksi olisi tietysti kivaa ottaa Instagramin kuvafeed täyteen ärsyttävän aurinkoisia selfieitä kaikista niistä valoisista ja lämpimältä näyttävistä paikoista, joita yhä talven jäljiltä neonharmaa olemukseni kohtaakaan. Kesäfiilis vähän dippasi, kun jo kahden ekan kuvan jälkeen huomasi, että duuni on tältä erää varsin loppuunsaatettu.

Aurinkolasit! Eihän näihin ajankuvaamme taltioiviin, karkkiaskin kokoisina katseltaviin kuviin juuri muuta mahdu – ja nyt ne ovat kaikissa samat.

Ihan vain jo jälkipolvien vuoksi täytynee täydentää valikoimaa uusilla pokilla, etteivät vain luule internetin arkistoja kaivellessaan kaukaisen sukulaisfrouvan parin kesän muistojen tapahtuneen yhdessä viikonlopussa. Mielestäni täysin perusteltua.

Linda Farrow X Yazbukey -aurinkolasit, 245 €, colette.fr

juhlijan valinta

Kesän juhlakausi käynnistyy osaltani lauantaina, kiirepaniikissa kotiin tilaamani asupelastus ehti kuin ihmeen kaupalla perille jo tiistaiksi. Vastoin kaikkia mielessäni ennakkoon läpikäymiäni kauhuskenaarioita haalari on kuin onkin ylläni mielestäni varsin hyvä – mitä nyt lahjetta on vain jotain kuusi ja puoli metriä liikaa. (Vaikka ois korot.)

Kotikadun toisella puolella on ompelimo, joka kotisivujensa mukaan avaa ovensa aamukahdeksalta. Nelisen vuotta on tässä tullut asuttua enkä ikinä ole nähnyt liikkeessä ketään, mutta ainahan kannattaa yrittää. Sen verran tiukalla aikataululla tässä kohti viikonloppua mennään, että jos naapurin ompelimo ei huomenna natsaa, tulevat lahkeet lyhenemään joko mitä epätoivoisimmin purkkavirityksin tai sitten ihan vaan fiilispohjalta, asfalttia vasten kulumalla.

Että sellaista vain mietin, miten kaikkiin juhliin valmistautuminen on AINA just tällaista? Aikaa on ollut vuosi, mutta kaikki pitää silti jättää ihan niihin viimeisiin minuutteihin? H-hetkeen on tavallaan vielä monta päivää aikaa, mutta jos postimyyntihaalari ei olisikaan sattunut olemaan lyhennystä vaille valmis, olisi minulle jäänyt noin ruhtinaalliset kolme tuntia keksiä jotain korvaavaa.

Ai etteikö kaapissa olisi ollut jotain? Noooooh. Joo, tietty. Hoen aina, ettei minulla ole erikseen arki- ja juhlavaatteita – kaikki on tarkoitettu käytettäväksi ja että on ihan turhaa roikottaa kaapissa jotain odottamassa kutsua saapuvaksi. Hyvä puoli siinä on se, ettei kaappiini ole päätynyt yhden käyttökerran vaatteita. Joku fiinimpi asia (okei, aika maltillisia ja vähäpaljettisiahan nämä minun juhla-asuni ovat..) saa aloittaa elinkaarensa tärkeästä juhlasta, siirtyy siitä vapaamuotoisempiin illanviettoihin kunnes päätyy puetuksi villapaidan pariksi toimistoon. Useita kertoja. 

Huonompi puoli siinä puolestaan on se, että kun kutsu käy ja haluaisi pukeutua tärkeämpään tilanteeseen sen vaatimalla tavalla, ei niistä arkikamuiksi päätyneistä entisistä juhlijoista enää oikein saa sellaista kuplivaa fiilistä ja jotenkin säväyttävää olemusta, jota laittautuessaan (kiireessä, tietty) peilin ääressä aina hakee.

Mutta parempi kai tämä kuvio näin päin on, vaikka uuden juhla-asun paniikkiostamiseksi aina välillä meneekin? Ainakaan eivät jää henkareille pölyttymään virkaanastujaistensa jälkeen vaan pääsevät pelastamaan päiviä ja palvelemaan loppuunsa saakka.

Itse ajattelin ottaa ompelimoon mukaan kahdet kengät: korkkarit, joiden pariksi puen puvun juhliin sekä tennarit, joiden kanssa haalari kulkee kanssani loppukesän. Uusi lahkeenmitta päätetään sitten niiden jälkimmäisten ehdoilla.

Silkkihaalari COS

common people

Tennaritko? Ehei, eijei, napakkaa nahkaahan ne. Tässäpä aikuiskengät lapsekkaaseen makuun!

Lapsekkaan koon löytyminen puolestaan teetti tiukkaa, sillä internet tiesi valistaa, että nämä kengät täytyy ostaa kokoa pienempänä. Sehän oli helpommin sanottu kuin tehty, koska kenkää etsineet jalat ovat kokoa 36, eikä juuri kukaan ole uskaltanut ottaa kolmevitosia valikoimiinsa, vaikka niitäkin näemmä (ainakin tätä nykyä) valmistetaan. (Omiaan haikaileville tiedoksi, että yhden illan sovittelun perusteella allekirjoitan internetin yleisen mielipiteen koko-ohjeistuksesta: tilaa omaa kokoasi numeroa pienemmät.)

Nyt kieltämättä vähän jännittää ottaa nämä synttärilahjaksi (kiitoskiitoskiitoskiitos! <3) saamani kengät käyttöön, sillä joudun todistamaan itselleni vuosia hokemani väitteet siitä, kuinka nämä takuulla sopisivat siis-aivan-kaiiiiiiken omistamani kanssa ja ratkaisisivat kaikki kenkäongelmat (pl. korkkarit ja kumisaappaat).

Raportoin tuloksista. Nyt täytyy kiiruhtaa takaisin sovittelemaan ja silittelemään niitä.

Pieniä (ja isompiakin) Common Projectseja myy End Clothing, mutta aloita toki etsinnät Beamista, josta löytyy mimmeille tällä hetkellä omiani vastaavia mutta valkoisia sekä pojille muutamaakin eri mallia.