finally!

Wohoo! Acne on laittanut nettikauppansa uusiksi – ihan vaan tiedoksi, jos joku teistä ei muka istunut koneen ääressä sormi refresh-nappulalla moista ihmettä (ja kevätuutuuksia) odottamassa. Syynä tähän tiedotteeseen ei – vastoin oletuksianne – ole pelkästään se, että tämän blogin pitäjät ovat acnepäissään.. Tuotekuvat vaan ovat vihdoin ja viimein sen kokoisia, että niistä a) saa selvää ja b) niiden perusteella ehkä uskaltaa oikeasti tilata jotain.

Tällä hetkellä saitti on juntturassa ja toimii jos on toimiakseen, mutta eiköhän tilanne korjaannu lähituntien tai -päivien aikana.

Nyt poistumme keittiön puolelle, asettelemme luottokorttimme vedellä täytettyyn pakasterasiaan ja säädämme pakastimen ”freeze”-moodiin.

ps2

Ei – otsikko ei viittaa PlayStationiin tai muihin konsolipeleihin, vaan erääseen aiempaan postaukseen. Tuolloin vatvoin aivan upeita Paul Smithin ruskeita, varrellisia nyörikenkiä, jotka näin jälkiviisaana olisi pitänyt klikata kotiin ennen kuin ne myytiin loppuun. Samaisessa postauksessa mainitsin myös, kuinka tyytyväinen olen ollut omistamiini hyvin samanlaisiin mustiin kenkiin ja uhosin että, ”huvittaisi tilata lähes samanlaiset, mutta ruskeana”. Pari kuukautta myöhemmin tämä toive toteutui lukijan vinkistä. Kiitos Joonas!

Kengän malli on jo entuudestaan tuttu, nahka aivan yhtä pehmeää kuin mustassa parissa ja ruskean sävykin on juuri oikea. Yhdistäisin nämä mielelläni vaaleisiin farkkuihin, Gitman Vintagen kauluspaitaan, tummanharmaaseen pikkutakkiin ja Dries Van Notenin laukkuun. Pienenä yksityiskohtana lisäisin vielä tummanpunaisen huivin.

Kumipohjat näihin pitäisi vielä kai teettää – vai mitä mieltä te olette? Koulukuntiahan on (ainakin) kaksi: toiset väittävät pelkän nahkapohjan riittävän, toiset päällystäisivät kenkäosankin kumilla ellei se vaikuttaisi ikävästi ulkonäköön. Miten te teette?

farang

Pahoittelumme eilisestä blogihiljaisuudesta, mutta joskus ruoka vaan on niin hyvää, ettei sanotuksi saa. Suosittelemme mitä lämpimimmin Taidehallin yhteydessä toimivaa ravintola Farangia, jossa tarjoiltava ruoka edustaa kuulemma kaakkoisaasialaista tyylisuuntaa. Ruuan alkulähteillä emme ole vierailleet, joten makujen autenttisuutta emme kykene vahventamaan, mutta oli miten oli – kielen ne veivät mennessään.

On niin virkistävää saada ravintolassa ruokaa, jonka kaltaista ei tällainen intohimoinenkaan kotikokki taitaisi aikaiseksi saada. Makuyhdistelmät ovat hyvällä tavalla niin kaukana kaikesta totutusta, että molempien kasvoilla oli koko ajan tyhmän yllättynyt ja onnellinen hymy. Siis myös Inken, vaikka söikin samoja annoksia jo toista kertaa. Taas piti valita listalta sitä pehmeäkuorista taskurapua kirpeänmakeantulisenpehmeän salaatin kera, pääruuaksi mystisen mureaa karamellipossua – ei se aina kuulkaa vaihtamalla parane. Jälkkärit olivat ihan ok mutta eivät jättäneet jälkeensä suurempaa himoa tai pysyvää muistijälkeä… Ensi kerralla täytynee ottaa niiden sijaan vielä kolmas jaettava pääruoka tai useammasta lajista koostuva maistelumenu.

Josko sitä tänään sitten tekisi sitä pestopastaa…