kantajansa näköinen kaapu

COS V-neck Silk Shirt Dress, cosstores.com

Syyllistyinpäs eilen shoppailusynneistä perinteisimpään: illalla oli menoa eikä kaapissa muka mi-tään päällepantavaa. Siispä sovittelin kaupungilla hivenen epätoivoisena, vaihtelua kaipaavana ja rahoistaan nopeasti eroon haluavana myöskin asioita, joilla ei ole minun tai tyylini kanssa mitään tekemistä. (Noh, nytpäs tiedetään sitten sekin, että hopeisessa vekkihameessa näytän ylipainoiselta silakalta.)

Vaikka tarkoitusperäni olivatkin täysin väärät, oli lopputulema kuitenkin mitä onnekkain. COS:in tangolla minua nimittäin odotteli tummansininen, väljälinjainen, kauniisti laskeutuva pesusilkkinen kaapu, jonka voi pukea sekä mekoksi että kevyeksi kesätakiksi. Tällaisella vaahtosammuttimen mittaisella helma on pidempi kuin mallilla kuvassa, itse lasken sen pelkäksi plussaksi. Ei tule jäämään yhden illan jutuksi tämä, sen voin taata.

Mutta sellaista olen tässä viime aikoina pistänyt merkille, että COS:kin tuppaa kieltämään tätä nykyä vesipesun noin jokaiselta vaatteeltaan, joka ei ole 100% puuvillatrikoota. Tätäkään kaapua ei saisi vesipestä, mutta kaapissani taitaa olla saman puljun identtisen näköisestä silkkikankaasta tehty paita, jonka kohdalla vielä pesulupa annettiin. Sitä paitaa on pesty niin ohjeiden mukaan kuin hups vahingossa normipyykin seassakin, eikä ole mennyt miksikään.

Summa summarum: korpeaa tämä naistenvaatemerkkien nykytapa kieltää ihan tavallisten, yksityiskohdattomien ja normaaleista materiaaleista valmistettujenkin vaatteiden pesu ihan vain varmuuden vuoksi. Joten kun tuuletus ei tälle enää riitä, aion kyllä muina kapinallisina pestä tämänkin hellästi käsin silkkipesuainetta käyttäen. YOLO.

COS V-neck Silk Shirt Dress, 150 €, cosstores.com

Kommentoi

  1. Olen huomannut saman ilmiön muutenkin, että vesipesu on yhä useammin vaatteilla kielletty. Minulla ainakin jää tälläiset vaatteet useammin kauppaan kuin lähtevät mukaan – olenhan tunnetusti laiska pesulakäyttäjä. Tosin esimerkiksi kaikki silkkivaatteet pesen kyllä surutta silkkipesuaineella hellävaraisessa pesussa, sanoi pesulappu mitä hyvänsä. Myös 30 asteen pesuohje jokaisessa vaatteessa ottaa päähän, kun aivan varmasti esimerkiksi puuvillaa voisi pestä vaikka 60 asteessa, mutta varmuuden varalta vaatemerkit eivät ota riskejä vaatteen pilalle menemisen suhteen… Ei sitä aina itsekään sitten uskalla pestä kovemmassa lämmössä…

  2. Missä törmäsit hopeiseen vekkihameeseen? :D

  3. Sini, totta muuten toi lämpötilahommakin! Juuri mitään muuta kuin lakanapyykkiä ei uskalla pestä enää kuudessakympissä, kun kaikki on merkattu kolmeenkymppiin.

    Aleksina, Stockalla! Se oli vieläpä Michael Korsin. Mä en ymmärrä mitä ajattelin. :D