tuplatikki

Olen vastikään onnistunut löytämään itselleni ensimmäiset Yuketen-kengät, pitkien etsintöjen jälkeen. Päättäminen oli vaikeaa, eikä ensimmäinen haluamani pari suostunut asettumaan jalkaani sitten millään.

Koukuttavaa kamaa nämä ovat, sillä vasta reilun kuukauden ensimmäistä Yuketen-pariani kuluttaneena huomaan haaveilevani jo seuraavasta parista. Yllä oleva malli, joka on huomattavasti tavanomaisempi ja klassisempi kuin Yuketenin mokkasiinit, on tehty eksklusiivisesti englantilaiselle Superdenimille. Kengät ovat kaikessa yksinkertaisuudessaan todella upeat ja pidän erityisesti ruskean eri sävyjen yhdistelmästä, sileästä pohjasta sekä tuplatikkauksista kengän kärjessä.

Yuketen Plain Toe Dress Boot, £ 320, superdenim.co.uk

Kommentoi

  1. Näppärät popot. Mielestäni myös Yuketenin Johnson- varsikengät ovat varsin hienoja.

    Kysyisin täysin toisiin kenkiin liittyen kysymyksen. Eli voitko kertoa mikä koko itselläsi on Aldenin Indy booteissa? Olen aiemmin kysynyt sulta Mark McNairyn kenkiin liittyen, ja silloin selvisi että niissä meillä sama koko, joten olisin noista Aldeneista kiinnostunut.

    Kiitti.