ihan vähän vaan

Tänään oli vapaapäivä. Pidin pois ylityövapaita, hoidin flunssaa ja paapoin Kaapoa. Aamulla läksin Clas Ohlsonille hakemaan sellaista johtojen keräämiseen suunniteltua muoviletkua, piuhanurkka ei lienee ikuisesti voi olla levyin ja matkalaukuin pieneltä tutkimusmatkailijalta blokattuna. (Mitä melkoisen mielenkiintoisia sisustusratkaisuja tuo muuten mukanaan tuollaisen pienen jackrussellinterrierin kotiutuminen. Keittiön oven eteen asetetun portin ylitän jo mitä melkoisen sujuvasti, vessan oveen eteen asettuneen pyykinkuivaustelineen kanssa on vielä hieman ongelmia. No, kaikkea aikansa..)

Kolmemetrisen kaapeliputken sekä kassan vierestä löytyneet punkkipihdit ostettuani läksin kotiin poikien luokse, mutta huonon suuntavaistoni vuoksi eksyin matkalla Manskun Clas Ohlsonilta sporapysäkille ja löysin itseni yllättäen jostain Espan suunnalta erään tutunnäköisen liikkeen ovea repimästä. Sisällä tunsin olevani vielä enemmän eksyksissä. Mittailin puotia ja kiipeilin kerroksesta toiseen. Ihan en ollut varma, olinko Lontoossa, Köpiksessä vai Tukholmassa. Kovasti tutun näköistä, mutta ei meillä Helsingissä tällaista…

Sijainnista viis, sovituskopissa ymmärsin kuitenkin parhaiden kesävaatteiden olevan musteensinisiä ja väljälinjaisia. Päätin, että ne menisivät täydestä läpi, olivat koordinaattini sitten mikä tahansa.

Hortoilin paluusuuntaan ja hyppäsin raitiovaunuun. Ihan en vielä ymmärrä, miten tulin kymmenessä minuutissa Köpisstokislontoosta sporalla Kallioon. Täytynee yrittää uudelleen, josko tämä kokemus olisi jotenkin toistettavissa.

Summa summarum: Kivaa, että COS on viimein kotikaupungissani. Eihän sitä sieltäkään määräänsä enempää tarvitse hamstrata, mutta uskoisin fiksujen mutta tyylikkäiden työvaatteiden löytämisen olevan nyt huikean paljon helpompaa.

Tummanpuhuvat COS-hankinnat:
Oversized Cardigan, 69 € 
Cotton Knit Silky Dress, 69 € 
Oversized Shirt, 59 € 

Kommentoi