scoutista sukauto

Nettikauppalempparini Scout the Store on muuttanut nimensä Sukautoksi ja löytyy tätä nykyä osoitteesta www.sukauto.com. Nimenmuutoksen syy on vähintäänkin jännittävä: putiikki kyllästyi taistelemaan nimen käyttöoikeudesta Ruotsin partiojärjestön kanssa. Kaikkea sitä.

Muutoin meno on entisellään ja valikoimakin yhä varsin kohdallaan. Joten hyvät naiset ja herrat, mikäli haikailette vaikkapa A.P.C.:n kevätvaatteiden perään, jos haluaisitte sujauttaa jalkaan Yuketenin tai Mark McNairyn kenkäsuunnittelun helmiä taikka roikuttaa olallanne Ally Capellinon ihania vahakangaslaukkuja, nyt kannattaa pistää töpinäksi: tilauksista saa tuntuvan parinkymmenen prosentin alen torstaista 26.4. sunnuntaihin 29.4. saakka.

En edes halua listata kaikkea,minkä perään haikailen – täällä nimittäin yritetään pitää kukkaron nyörit visusti umpisolmussa jo näkökentässä häämöttävään Suureen ja Mahtavaan Ameriikan Matkaan saakka. Tähän mennessä ei ole kyllä sujunut mitenkään mainittavan mallikkaasti, mutta toivottavasti nämä viimeiset kaksi päivää (Kaksi! Päivää!) eivät nyt romuttaisi alkuvuonna suoritetun pinnistelyn tuloksia aivan totaalisesti.

Kommentoi