jonkun uudet rillit

Kerrassaan komeat silmälasit Oliver Peoplesilta, täytyy sanoa. Hetken jo huomasin suunnittelevani kakkoslasien hankkimista, mutta siinäpä vasta konsepti, joka ei ole koskaan kohdallani toiminut. Uusia laseja hankkiessaan sitä suunnittelee käyttävänsä uusia ja vanhoja rinnakkain. Ensimmäisellä viikolla vanhat lasit laittaa päähänsä lenkille uusia säästääkseen, mutta sitten ne hautautuvat unholaan ja tuntuvat auttamattoman vanhoilta, vaikka ne olivat osa jokapäiväistä arkea vielä viime kuussa.

Omissani on vielä hienosti potkua jäljellä, joten parasta käyttää näitä kyllästymispisteeseen saakka ennen uusiin vaihtamista! Mitähän sitä kaksien pyöreiden rillien jälkeen keksiikään?

Kommentoi

  1. Minulla oli täsmälleen tällaiset OP:n lasit 80-luvun lopulla. tai ovat vieläkin mutta rikki kun vääntyivät.
    Komeat kyllä!

  2. inker… selitystä kaivataan…

    http://www.mov.fi/

  3. whåt, ai siihen, että oon ollut jossain töissä myös vuosina 2005-2006? Miksi? :O