it’s everywhere

Viime perjantaina uskaltauduin ensimmäistä kertaa ikinä laittamaan oikein paukkuvan tulipunaista huulipunaa heti aamusta. Edelliset kymmenen punahuulikertaani ovat kaikki olleet iltamenoja – jotenkin sitä uskaltaa hieman enemmän hämärässä.

Perjantaihuuliperinne alkoikin juuri rakentua, kun käteeni osui viime viikosta laukun pohjalle pyörimään jäänyt puna. Itsevarmoin ottein sudin sitä huulilleni. Lopputulema on kivannäköinen mutta olo hivenen epävarma.

Kuinkahan monta kertaa ihmisen täytyy käyttää tummempaa huulipunaa, että rentoutuu olemaan sen kanssa? Olen tässä vartin sisällä vilkaissut peiliin noin viidesti tarkistaakseni löytyykö punaa huulten lisäksi otsasta, hampaista tai paidankauluksesta. Kahvikuppiin siitä taisi jäädä tahra.

Lentokentältä ostan kyllä tänään uuden punan, sellaisen viininpunaisemman. Saisi sitten myös tummempia tahroja.

Kommentoi

  1. Olet kyllä rohkea. Ostin kesällä juhliin kirkkaanpunaista huulipunaa, se sopi mekkoon ja minuun. Arkirohkeus ei kuitenkaan riitä käyttämään sitä tavallisina työpäivinä.

  2. Svea, rohkea huulipunan syö! En mäkään ole kyllä vielä uskaltautunut laittamaan tummempaa huulipunaa kuin perjantaisin.. Heh, eniten lähellä vapaa-aikaa se vaihtoehto. Ehkä tämä vielä tästä, vaihteeksi on ollut hauskaa yllättyä omasta peilikuvastaan kun yleensä tuo meikki ei mulla ole niin näkyvä ollut. Suosittelen, saahan sen sitten aina pois…

  3. Sama täällä – kun meikki on yleensä ripsiväri, rajaus, kulmakynä ja nude huulikiilto niin tuollainen tumma puna on kyllä rajua. Pitää kerää rohkeutta ja kokeilla!

  4. Olin ihan samanlainen huulipunahysteerikko, mutta pääsin siitä eroon M.A.C.in alustus(?)voiteella (primer taitaa olla oikeampi sana:).
    Suosittelen 100%. Nyt voi olla rauhassa chic ranskatar vaikka olisi tummaakin punaa huulissa. Primer huuliin muutaman minuutin imeytyminen ja huulipunaa päälle. Kestää koko illan, jää ihan pikkasen vaan mukin reunaan eikä mene hampaisiin!

  5. Katri, KIITOS vinkistä! Munhan täytyy kipittää MAC-tiskille heti välittömästi. Ootko muuten pistänyt merkille miten tuo vaikuttaa huulten kuivahtamiseen punan käytön yhteydessä? Kaikki tummat punat tuntuvat kuivattavan hieman… Auttaakohan tuo estämään sitä rohtunutta lookia punan kanssa vai edistääköhän samalla kun kasvattaa pysyvyyttä?

  6. Eipä mitään, täytyy jakaa ilosanomaa:)
    Hyvien pohjustusominaisuuksien lisäksi tuote todella pitää huulet vielä kosteanakin!
    Ihan ihmeainetta.
    Minäkin käytin aiemmin harvoin huulipunaa kun huulet tuntui rohtuvan joka käyttökerran jälkeen.