acne pre-fall 2011

Juuri kun pääsin kitisemästä etten enää ymmärrä Acnen tekosia, lävähtivät silmieni eteen ensimmäiset maistiaiset tulevan syksyn pre-fall -mallistosta. Olen hieman häkeltynyt näkemieni kuvien perusteella – meno on paljon klassisemman ja naisellisemman oloista edellisiin sesonkeihin verrattuna! Style.comista löytyvät kymmenen kuvaa eivät mielessäni yhdistyisi kokoelmaksi, ellen tietäisi näin olevan. Jokaisessa asussa tuntuu olevan ihan oma meininkinsä, niin hyvässä kuin pahassakin. Yllä nähtävät varsin siveellisen mittaiset kellohameet ovat jotain, jota itseään sesongista toiseen osin toistava Acne ei ole muistaakseni aiemmin vielä tehnytkään.

Maistiaiskuvien joukosta löytyy myös Acnen edellissyksyn mallistosta löytynyttä fuksianpunaista, yksi väsynyt niittikauluksinen farkkutakki (okei, en ole lämmennyt aiemmin, en lämpene nytkään..), yksi pimeä kuva jossa on ilmeisesti jotain mustaa

…sekä jotain, josta saan kovin vahvoja mielleyhtymiä. Vasemmanpuoleinen kuvahan on fiilikseltään silkkaa Marimekkoa, oikeanpuolimmainen taas voisi olla vanhaa Annikki Karvista! Hmm.

Noh, ymmärränkö Acnen tekosia vieläkään – en ole täysin varma. Mutta kieltämättä olen heidän tekemisistään kiinnostuneempi kuin hetkeen, olkoonkin että valtaosa näistäkin näkemistäni meni viheltäen ohi. Pakko kuitenkin nähdä loputkin mallistosta, ehkäpä luvassa on lisää siveellisiä hameita ja kilttejä paitoja!

(kuvat Style.com)

Kommentoi