diemme x 3

Diemmen kengät ovat jo vilahtaneet täällä pariinkin otteeseen syksyn aikana. Aluksi en ollut varma olisiko näistä minulle talvikengiksi, enkä vieläkään ole aivan täysin vakuuttunut. Jokin noissa hiihtomonon näköisissä klonksuissa kuitenkin kiehtoo. Kävinpä siis eilen Beamissa sovittamassa, varailemassa ja varmuuden vuoksi vielä kuvaamassakin kenkiä, päätöstä en kuitenkaan ole pystynyt tekemään vielä.

Tähän jatkuvaan jahkailuun on oikeastaan vain pari syytä.

Ensimmäinen ja suurin haaste on yhteensopivuus nykyisten, suhteellisen kapealahkeisten housujeni kanssa. En ole täysin sujut sen kanssa etteivät lahkeeni peittäisi kenkien varsia. Ei, en vain osaa tukkia housujani kenkien sisään.

Toinen pulmakohta on vuorostaan kenkien sopiminen työkäyttöön. Jos jollekin on jäänyt epäselväksi, niin täsmennettäköön tässä vaiheessa ettei työtehtäviini kuulu sherpan tai muun vastaavan seikkailijan tehtävät.

Mutta kyllähän nuo näyttävät aivan saakelin hienoilta.. Mutta vietänkö talvisin niin paljon reipasta vapaa-aikaa ulkosalla, että tarvitsisin tarkoitukseen ihan omat kengät?

Kommentoi

  1. Jos näistä tykkäät niin mites Ransom x adidas -mallisto? Löytyy monenlaista retkeilyhenkistä kenkää, kuitenkin varmaan lähinnä kaupunkikäyttöön suunniteltu.

  2. Onkos noissa oikein kunnon lämmin vuori ?

  3. Perttu, kiitos vinkistä. Jälleen yksi yhteistyö joka on mennyt itseltäni täysin ohi. Hyvältä näyttää, etenkin kenkämalli nimeltään Summit. Uskoisin kuitenkin, että molemmat ovat yhtä paljon kaupunkikäyttöön suunniteltuja, vaikkeivät siltä oikein näytäkään :)

    Damien, taisivat olla vuorittomat, mutta olen vakuuttunut siitä että talvi menisi oikein vikkelästi nuo kengät jalassa!

  4. Hei ootko bongannut mistään nettikaupasta näitä??

  5. Annu, Diemmeä myyvät ainakin ruotsalaiset Trés Bien Shop, Caliroots ja Nitty Gritty