vinkkejänne vailla

24.8.2010, Klo 21:27 | Kirjoittanut

Auttakaa.

Viimeisen puolen vuoden aikana aivan liian moni orjallisesti seuraamani blogi on lyönyt pillit pussiin. Lopettamistahti tuntuu vain kiihtyvän enkä ole löytänyt uutta luettavaa tilalle, ainakaan tarpeeksi. Kertokaahan: mistä te tykkäätte? Kenen jutuille ja kuville uskoisitte minunkin lämpeävän? Tiedän, että netti on taatusti pullollaan ihanien ihmisten hyviä juttuja ja onnekseni olen niistä monia jo löytänytkin. Varmasti joku helmi on päässyt lipsahtamaan silmieni ohi – mikä se oli ja mistä minä sen löydän?

Mietin, että olisin listannut avuksenne lempiblogejani yhdistäviä tekijöitä ja sain kuin sainkin aikaiseksi melkoisen tyhjentävän toivellistan: hyvää tekstiä, kivoja kuvia, kauniita vaatteita. Hmm. Mitäpä jos vain kertoisitte missä te tapatte nykyään aikaanne, mistä inspiraationne ammennatte, kenelle lähetätte lämpimiä ajatuksia ja kuka piristää kahvitaukoanne?

Kaikki ehdotukset otetaan vastaan ja jokaisesta riemuitaan. Minun kirjanmerkeistäni joka toinen on nimittäin lakannut toimimasta.

Lähetä:
  • Facebook
  • MySpace
  • Digg
  • del.icio.us
  • Mixx
  • Google Bookmarks
  • Print
  • email

19 kommenttia » “vinkkejänne vailla”

  1. avatar elina
    24.8.2010, 22:08

    heippa!

    usein suuntaan pinterestiin, sieltä pääty helposti uusille, mielenkiintoisille teille. yhden suosikkiblogini linkkivinkeistä löytyy jo aikalailla innostavia asioita!
    tässä linkki:

    http://pinterest.com/ungtblod/

  2. avatar Niina
    24.8.2010, 22:12

    Ehkä osa näistä on jo tuttuja mutta tässä muutamia seuraamistani blogeista:

    http://facehunter.blogspot.com/

    http://fashion.elle.com/

    http://www.garancedore.fr/

    http://www.hanneli.com/

    http://rodeo.net/hotspot/

    http://seaofshoes.typepad.com/sea_of_shoes/

    http://yvanrodic.blogspot.com/

    http://www.stylebubble.co.uk/style_bubble/

    http://tmagazine.blogs.nytimes.com/category/womens-fashion/

    ja tietty:

    http://thesartorialist.blogspot.com/

  3. avatar wry
    24.8.2010, 22:28

    Valtameren toisella puolella asustavalta Galan postauksista löytyy aina inspiraatiota! Varsinkin viikottainen Things I Love Thursday ohjaa kymmenille sivuille linkkeineen, videoineen ja suosituksineen.

    galadarling.com

  4. avatar inksu
    24.8.2010, 22:56

    Kahden tanskalaisen tyypin ylläpitämä kuvablogi Fuck you very much , siistejä/hauskoja/piristäviä/kauniita + muuten vaan katsomisen arvoisia kuvia. Eli jos et ole vielä törmännyt

    http://fuckyouverymuch.dk/

    :)

  5. avatar Sirkka
    25.8.2010, 13:57

    Kts. rodeo.net -blogit – Lisa C suosikkini

  6. avatar Lauri
    25.8.2010, 16:14

    Mun duuni-inspiskansiosta löytyvät nämä kolme, joista Jjjjound on ehdoton ykkönen. Them Thangsin nykyinen ulkoasu (ts. alas rullaamalla lisäsisällön hakeminen) ei mua oikein miellytä.

    http://jjjjound.com/
    http://www.them-thangs.com/
    http://goodthingsinternational.blogspot.com/

    Lisäksi ei suoranainen blogi, vaan saitti johon kannattaa tutustua ja yrittää metsästää invite vaikkapa Svpplyn twitteristä: http://twitter.com/svpply

    http://svpply.com/

  7. avatar emmi
    25.8.2010, 18:15

    jatan ilmiselvat pois mutta tassa joitain joitten voisin kuvitella kiinnostavan;

    http://oliwiora.blogspot.com/
    http://sissiehrstrom.blogspot.com/
    http://copper-and-curls.blogspot.com/
    http://www.parkandcube.com/
    http://blushingambition.blogspot.com/
    http://www.phosphenefashion.com/
    http://dustydress.blogspot.com/

    muutama niin hitaasti paivittyvia, etta voi olla niita joita tarkoitit kun sanoit etta ovat lopettaneet, mutta itse en aio luopua toivosta!

  8. avatar Sade
    25.8.2010, 21:19

    Turnedouttv.com. Raikas, persoonallinen, ei valtavirtaa. Mielenkiintoisia ihmisiä ja kirjoittajan näkemyksiä muodista ja tyylistä.

  9. avatar emilia!!!
    25.8.2010, 23:58

    http://5inchandup.blogspot.com/

    http://marcella.metromode.se/

    noita o kiva selaa, vaikka ei tyyli ehkä sama.

  10. avatar emilia!!!
    25.8.2010, 23:59

    meinas unohtua mutta tän varmaa jo tiesitki http://ytligheter.com/

  11. avatar inke
    26.8.2010, 21:08

    Elina, oi kiitos vinkistä! Koko Pinterest oli mennyt multa ihan täysin ohi. Eiköhän sieltä löydy inspistä, laitetaan kirjanmerkkeihin!

    Niina, heheheh – mistä sä olet päässyt käsiksi mun kirjanmerkkeihin? Hyvä blogimaku sinulla. :)

    wry, kiitos! Tänäänhän onkin sopivasti torstai.. :)

    inksu, thank you very much! Vaikuttaa lupaavalta.

    Sirkka, I know! Rodeosta suosikkini on Hotspot, jota olen seurannut ainakin vuodesta 2006 saakka. Hotspotin Rodeoon muuton jälkeen aloin seuraamaan myös Niotillfemiä ja Lisaa. Oispa Suomessakin joku vastaava saitti.

    Lauri, kiitos! jjjjoundia täällä ollaankin jo seurattu, perehdynpäs muihinkin ehdotuksiisi.

    Emmi, kiitos! Sissiä olen seurannut (ja kaipaillut taannoin tauolta takaisin), Blushing Ambitionin löysin joku tovi sitten ja olen aivan ihastunut. Paitsi en kestä niitä sen poikaystävä-pikachu-lässytyksiä laisinkaan :D Laitanpas muut linkkisi testiin!

    Sade, olikohan tuo linkki lipsahtanut väärin, tarkoitit vissiin turnedout.tv? :) Näyttää hyvältä, ihan superkauniita kuvia.

    emilia!!!, joo – Marcellaa oonkin seuraillut jo tovin, ei ehkä ihan mun tyylistä mutta hauskaa ja ihan omannäköistään jälkeä. Ja Ytligheter – silkkaa rakkautta. Olen ollut päivittäinen vieras jo vuodesta 2006, kun hän bloggasi vielä osoitteessa finnveden.nu/ytligheter :D

  12. avatar Viv
    27.8.2010, 16:39

    http://theconsideredensemble.com/
    Tämä on mun uusin suosikki. Ei täytä toivetta “kivoja kuvia”, mutta muuten melko inspiroiva :)

  13. avatar emmi
    27.8.2010, 21:55

    no tassa tulis valittuja paloja google readerista…

    muotia:
    http://www.taghrid.cc/
    http://www.moderosa.com/
    http://miiamaariastyle.blogspot.com/
    http://www.garbagedress.com/
    http://childhoodflames.blogspot.com/
    http://pickedpics.blogspot.com/
    http://mypreciousconfessions.blogspot.com/

    random supersuosikki:
    http://www.godammit.com/

    kauneus:
    http://bestofbeaute.blogspot.com/
    http://www.beautyscribbler.com/
    http://musingonbeauty.blogspot.com/
    http://www.beautyfool.net/

    design jne:
    http://szymon.tumblr.com/
    http://minordetails.typepad.com/
    http://www.swiss-miss.com/
    http://ohjoy.blogs.com/
    http://scanwiches.com/ (!!!)

    ruoka:
    http://smittenkitchen.com/
    http://thepioneerwoman.com/cooking/
    http://savorysweetlife.com/

    lisaa randomia:
    http://www.postsecret.com/
    http://www.passiveaggressivenotes.com/

    heh. toivottavasti loytyy ees pari mitka kiinnostaa. vaikka eihan niista nyt mikaan yhta hyva ole kun vanha kunnon issues !!!
    ja ollaan muuten tavattu joskus (vuosia sitten) muutamaankin otteeseen. annikan (aniik) seurassa :)

  14. avatar jan
    28.8.2010, 21:17

    Lauri, tykkäsinpähän tuosta svpplysta, kiitos siitä!

  15. avatar inke
    30.8.2010, 9:31

    Viv, kiitos! Perehdyn.

    emmi, suurkiitokset huikeasta vaivannäöstäsi! Childhood Flamesia olen väijynyt jo tovin, Postsecret pitää lukea aina sunnuntaisin. Muut olivatkin mulle uutta, erityisesti olen vakuuttunut Scanwichesistä :D

    Ja hei, niin ollaankin tavattu! Eikös sulla ole se villinnäköinen kissa? :) Hauskaa! Annikaa en ole nähnyt ikuisuuteen, harmi. Pitäisi pyrkiä korjaamaan tilanne, missähän päin sekin nykyään menee…

  16. avatar Lauri
    30.8.2010, 16:45

    Eipä kestä.

    Svpplyssa on just se siisti puoli, että siitä on oikeasti hyötyäkin. Ei tarvi yrittää joidenkin vastaan kävelevien kuvien perusteella arvailla että mistähän tota tai tollasta nyt sais :)

  17. avatar emmi
    30.8.2010, 20:28

    joo niin oli, kaikki muistaa unohtumattoman kiimis-kissan :) nykyaan se tosin asustelee mun isan luona kun itse olen paatynyt lontooseen.
    annika hankki just kampan pariisista. eli kannattais varmaan vierailla… siella on nimittain aika mukavia kauppoja.

  18. avatar inke
    30.8.2010, 20:33

    emmi, en koskaan tavannut, mutta Kiimis teki kuvillaan suuren vaikutuksen :) Pariisi on to do -listalla (ok, aina), toivottavasti ehdin sinne saakka vielä kun Annika on mestoilla! Harmi, että taidan itse olla hieman hitaampi liikkeissäni :D

  19. avatar heippa
    30.8.2010, 22:48

    hiukan jälkijunassa jaan kanssanne pari suosikkiani:

    http://huntergathererer.blogspot.com/

    http://nerdboyfriend.com/

Kommentoi