this is happening

Lauantaina olisi tosiaan tarkoitus lähteä New Yorkiin. Tällä hetkellä näyttää kuitenkin siltä, että Islanti – tuo pieni pirun jäljiltä valtamereen jäänyt inferno – tekee kaikkensa estääkseen meidän lähtömme. Seuraamme tilannetta hyvin jännittyneessä tilassa, viinilasillisen ja tulevan LCD Soundsystemin levyn kera.

No entäs se levy? Kuulostaa kyllä erittäin hyvältä, mutta vielä ei ole löytynyt Tribulationsin voittanutta. Tuo maaginen kappale, joka vie ajatukseni elämääni ensimmäiseen New Yorkin matkaan lokakuussa 2005.. Mikä täydellinen yhdistelmä.

Toivottavasti tämä levy ei jää muistoksi siitä, kuinka emme päässeet lähtemään.

(kuvat hs.fi, lcdsoundsystem.com)

Kommentoi

  1. Ohhoh, olipa harvinaisen hölmö kommentti. Poikkeapa joskus siellä infernossa niin huomaat että on ihan Nykin veroinen mesta, vain hieman eri sarjassa, rakastan molempia. Islanti on Euroopan Helmi, aivan huimaava maa monessa suhteessa.

  2. Hahah Sari, tuohtumus täällä johtuu vain ja ainoastaan pelosta että kauan odottamamme Nykin matka jää väliin. Mä olen jopa asunut puoli vuotta Reykjavikissa, kiertänyt saarta into piukeana, ymmärrän kieltä vähän ja rakastan maata aivan huikean paljon – en sallisi tuon hienon maan solvaamista tämän katon alla, ellei tuohtumukseen olisi syytä ;) Jan on myöskin vieraillut Reykjavikissa muutama vuosi Icelandic Airwavesin aikaan ja pitää kaupungista hyvin, hyvin paljon. Yhteinen reissu Islantiin on myös ollut suunnitteilla jo tovin.

    Ei ehkä kannata lukea kaikkea kuin piru Raamattua ;)

  3. Minä taas ihailin tuota ilmaisua, ”pieni pirun jäljiltä valtameren jäänyt inferno”, se on hieno!

  4. ^Samaa mieltä. Tätä blogia on ilo lukea jo senkin vuoksi, että teksti on niin hauskaa ja ”rikasta”.

    Harmi, jos reissunne siirtyy tai peruuntuu :(

  5. ”tuo pieni pirun jäljiltä valtamereen jäänyt inferno”

    Ahhaha! :D Toivotaan parasta…

  6. Pidetään peukkuja että pääsette lähtemään!! Tuhkapilvi vois tosiaan ystävällisesti häipyä Euroopan ilmatilasta, jotta myös minun vanhempani pääsisivät tapaamaan tytärtään Japaniin…..

  7. Mjaa-a, kuulkaa… Lennon piti lähteä kahdelta lauantaina ja kenttä on ainakin kolmeen saakka suljettuna. Ei hyvältä näytä. Tätä pettymyksen määrää!

  8. pakko sanoa että nyt näyttää pahalta, ja ei oo kiva juttu jos puol vuotta lentoliikenne sotkussa tällasesta!

  9. Mulla lykkääntyi myös tämänpäiväinen Pariisin reissu. Pariisista oli varattuna juna maanantaiksi Lontooseen, jonne on nyt sitten varattu suora lento. Täytyy vaan toivoa, että maanantaina (tai siis tietenkin jo lauantaina) pääsisi jo ilmaan. Puoletkin pitkään suunnitellusta matkasta tuntuisi tällä hetkellä ihan lottovoitolta.

  10. voi harmin paikka! oon kyllä tosi pahoillani teidän puolesta. saamarin luonto.
    mutta sinänsä hauskaa, että mullakin on lcd soundsystemistä samansuuntaiset tunnot, new yorkiin liittyvät. itse ostin kyseisen pumpun levyn manhattanin virgin megastoresta, joka on muuten vaarallinen pulju. keräilin levyjä hyllyiltä lähes maanisesti ja poistuin liikkeestä 110 dollaria köyhempänä. myöhemmin mietin jonkun aikaa, että mitä oikein tapahtui. onneksi sentään oli laatu ostoksia, mm. se lcd soundsystem.
    mutta joo, toivotaan että pääsisitte kuitenkin matkaan!

  11. Kiitos tsempistä, kaikki. Uusi yritys maanantaina.. Usko on kyllä pitkälti menetetty, mutta ehkä jossain vielä kytee pieni toivon kipinä. Sormet ristiin ja peukut pystyyn!

  12. Kurjaa, ettette päässytkään reissuun tänään :( Useampikin tuttuni on joutunut muuttamaan lomille lähtöä tai kotiinpaluuta suljetun ilmatilan vuoksi. Vaikka on tosi ikävää, että kukaan ei pääse lähtemään lomille, vielä enemmän käy sääliksi niitä, jotka haluaisivat esim. työreissuilta takaisin kotiin, mutta nyt sitten viikonloppu kuluukin ulkomailla paluulentoja odotellessa.

    Toivotaan, että tuhkapilvet hälvenisivät mahdollisimman nopeasti ja pääsisitte lähtemään kauan odottamallenne matkalle.

  13. Lotu, tuntuu että ihan jokaisella on vähintään joku tuttu joutunut perumaan reissun tai on jumissa jossain päin maailmaa. Hämmentävä keissi – me ollaan täällä lintukodossa niin tottuneita siihen että kaikki on aina vaan järjestelykysymys, ihan hyvää tavallaan tekee huomata että aivan kaikkeen ei aina voi vaikuttaa.. No, harmittaa vähän silti.

    Siirsimme reissun suosiolla kolmen viikon päähän – ei hullukaan jaksa joka päivä siivota työpöytää ja meiliboksia siihen kuntoon, että ei ehkä tulekaan viikkoon töihin, eikä sitä sumplimista jaksa itsekään, saatika työkaverit ja pomotkaan pidemmän päälle. Nyt välirauha ja parempi onni muutaman viikon päästä :)