i love shoes, shoes, shoes, shoes – shoes i do adore!

Vilpittömät pahoitteluni kuluneesta – toisaalta niin hiljaisesta mutta toisaalta ah niin kaoottisesta – blogiviikosta. Paitsi että Jan on ollut työmatkalla ja pois internetin ihmemaasta (ainakin bloggaamisen osalta), olen itse tehnyt paitsi paljon töitä, ollut myös omassa mittakaavassani hypersosiaalinen. Torstai-illankin sitten hassasimme palautteen kirjoittamiseen ja kanavoimiseen sekä hedelmällisiin ja hauskoihin keskusteluihin sosiaalisesta mediasta ja siitä, miten sen parissa ei ainakaan toimita. Tästä lisää sitten myöhemmin – kiitos monista ja monisanaisista kommenteistanne, olemme siirtäneet pallon nyt eteenpäin ja hiljennymme odottamaan vastinetta.

Onneksi kengät piristävät aina. Minulla on kaksijakoinen tyylipersoonallisuus ja nämä kenkäkollaasit sitä ehkä onnistuvat ilmentämään. Haluaisin kaikki, vaikka tiedostankin ettei valinnoissani oikeastaan ole minkäänlaista järkeä tai minkäänlaista punaista lankaa… Edes kirjaimellisesti. Heh.

Toinen puoleni taitaa olla pehmeä, söpöilevä ja vähän hassuttelevakin – ripaus ranskalaista koulutyttöä ja mollamaijaa mukana.

Ja se toinen puoli.. Se on kylmä, karu, tummanpuhuva ja puhdaslinjainen.

Samankaltainen sekamelska sööttiä ja graafista velloo myös vaatekaapissani. Kai se sitten on jonkinlainen hallittu kaaos – toisinaan kahden eri maailmasta kotoisin olevan vaatekappaleen liitto on enemmän kuin osiensa summa, mutta toisinaan peilistä nähty totuus pakottaa harkitsemaan tarkemmin. En ole edelleenkään enempää kumpikaan – turha makuaan on kumpaankaan suuntaan yrittää ohjailla. Aina löytyy se mustanpuhuva napakkaleikkauksinen vaatekappale, joka saa pitsimekon putoamaan kädestä… Ja joskus sitä vaan on hankittava ne julmanoloiset kengät, jotka eivät pakottamallakaan taivu ruutumekon pariksi.

Ehkäpä se tyyliskitsofrenia on tyyli jo sinällään.. Ja yksin en asian kanssa ole, samasta ihanasta taudista tuntuu kärsivän myös Surface To Air. Kaikki kuvien kengät ovat samaa perhettä, ihan omanlaisia yksilöitään. Rakastan.

Kengät Surface To Air:
Bat Wedge Desert Grey 290 €, Mokkasin Natural 110 €, Richeliu Multi 260 €
Serra Boots Phantom Grey 290 €, Serra Low Phantom Grey 290 €, Cube Strap Black 250 €

koirapäivät on ohii-ii-iii…

Jee jee jee, Florence and the Machine tänään Tavastialla. Harmi, että hataramuistinen Dementi-Jan buukkasi itselleen työmatkan keikan päälle, onneksi pääsen keikalle silti hyvässä seurassa.

Hitsi, kun hyvät keikat olisivat aina viikonloppuisin. Itse en koskaan saa ihan täyttä riemua irti keikoilla keskellä viikkoa.. Minulla kun on vauvan unirytmi – kymmeneltä sänkyyn, puoli seitsemältä ylös. Tieto väkisinkin typistyvistä yöunista väistämättä ahdistaa ja saa minut katselemaan kelloa kesken kaiken, vaikka keikka olisi kuinka timanttinen. Olen kylläkin enemmän kuin kiitollinen Tavastian kympiltä alkavista, aikaistetuista arkikeikoista, minun puolestani ne voisivat tosin alkaa vaikka kuudelta.

Töissäkin päivä venyi enkä ehtinyt edes nukkumaan päikkäreitä ja täydentämään univarastoa. Liukuvasta työajastakaan ei ole mitään hyötyä, kun olen mennyt sopimaan paljon puuhaa heti aamukahdeksaksi. Olen tuhoontuomittu… Mutta antakaahan luunappi, jos näette minut Tavastialla kellottamassa pitkään odottamaani keikkaa. Ja aamulla keitetään sitten tömäkät kaffit.

silmälasikäärmeen purema

Silmälasikuume iski kuten aina – pyytämättä ja yllättäen. Jatkoa seurasi, kun bongasin epähuomiossa nämä Osiriksen kehykset mennäviikolla piipahtaessani lounastauolla Miltton-showroomilla. Hienot ja kieltämättä melkoisen Cutler and Gross-henkiset, hintaa tosin olisi vain kolmasosa – linsseineen. Kehykset jäivät piinaamaan herkkää ja vaikutteille altista mieltäni, kävin sovittamassa niitä perjantaipäivän päätteeksi Specsaversilla. Hienot, mutta perhanan Jan kun ehti ensin – sanotaan näin, että yhdennäköisyys pyöreät rillit naamalla oli silmiinpistävä.

Ehkä aurinkolaseina. Ehkä.

Silmälasit S Osiris 721, 179 € linsseineen, specsavers.fi