black is the new black

Sunnuntai = juhlapäivä. Janin mukana kotiin Tukholmasta tulivat tammikuussa Janin veljen luokse Ruotsiin alennusmyynneistä tilaamani Acnen Belville -kengät. Olivat nimittäin melko lailla halvemmat kruunuhinnoiteltuina! Hyvää kannatti odottaa.. Etenkin, kun kenkälaatikkoon oli ilmeisesti vahingossa päätynyt myös pitkään kuolaamani ja tarpeeseen tuleva Acnen napakka lompakko, kahdeksalla korttipaikalla ja kolikkotaskulla. Jan, olisithan sinä toki kotiin tyhjin käsinkin saanut tulla… Mutta KIITOSKIITOSKIITOS! En valita.

Lahjalompakko auttaa varmaan säästämään huikeasti rahaa.. Yritän nimittäin varjella sen herkkää mattapintaista nahkaa. Jos en koske rahapussiin ollenkaan, ehkä sen pinta säilyy siistinä pidempään? Toiveajattelua. Veikkaan, että sain rahapussin lahjaksi juuri siksi, että omat pennoseni eivät koskaan veny lompakon hankintaan saakka.

Kengät olivat muuten yllättävän hyvät tepasteltavat hurjasta korostaan huolimatta, ainakin sisätiloissa. Maalattu nahkapohja on kylläkin melko liukas työpaikan parketeilla.. Täytynee kääntyä suutarin puoleen ja laitattaa kenkiin kumipohjat. Ulkoilmaa rakkaat unelmakenkäni eivät tule kyllä näkemään ennen lumien sulamista – jos sittenkään. Ehkä pitäisi vain hankkia vitriini ja asetella kengät sinne pelkkien ihailtavien katseideni kulutettavaksi.

Alkuvuoden hankinnoistani pelottavan suuri osa on ollut a) mustaa ja b) Acnelta ja c) viime kauden mallistoa. Kiitos alet! No, hankintani ovat kylläkin osuneet enemmän kuin nappiin. Miksipä muuttaa menestyksen kaavaa?

Kommentoi

  1. Noi kengät ovat kyllä semmoiset, että! Onnellista yhteistä taivalta toivottaen.

  2. Iik ihanat, siis molemmat!
    Noi Acnen lompakot on erittäin houkuttelevia. :)

  3. Noi on kyllä hurjat noi Acnen hintaerot Suomen ja Ruotsin välillä :/ Ovat ilmeisesti myös kieltäneet Nelly.comia ja semisti epäilyttävää Bubbleroomia toimittamasta Acnea Suomeen, koska noissahan hinnat ovat Ruotsin tasolla merkin osalta. Näin ainakin minulle kumpaisenkin nettikaupan asiakaspalvelija kertoi, kun kyselin että minne ihmeeseen Acne on kadonnut valikoimasta.

    Tuolla Nellyssä on kyllä jotain kummallisuutta tuon asian kanssa, koska aina kun varastostatus päivittyy, kauppa näyttää uudet Acnen tuotteet myös Suomen valikoimassa. Yleensä ovat poistuneet parin päivän sisään. Nyt kuitenkin klikkasin sieltä alle 300 euroa maksavat Short Pistolit ostoskoriini ennen kuin ne ehdittiin piilottaa härmäläisiltä. Ja lähetysilmoituskin tuli, eli kaiketi himoamani monot ovat tulossa. Vai joudunkohan mä nyt vankilaan tai jotain, kun tällein törkeästi hyödynsin havaitsemaani porsaanreikää järjestelmässä ja aiheutan suuret tappiot Acnelle…

    Ihana toi lompakko! Haluaisin tuollaisen ehkä siinä vaaleanruskeassa värissä, koska kuvittelen että se löytyisi kätevästi mustasta käsilaukusta värinsä ansiosta. Onko tämä riittävä ostoperuste? :D

  4. Ostin viime viikolla saman lompakon ja pinnassa näkyy jo nyt naarmuja…. Pitää olla tosi varovainen lompakon kanssa; avaimet on pakko laittaa johonkin sivutaskuun tms. laukussa tai lompakon pinta näyttää kissan raapimalta.

  5. henk. koht. mulla alkaa tulla korvista ”jänniä” korkoja, mutta noissa homma toimii tyylikkäästi edelleen: käveltävyys kunnossa ja veistoksellisuus hallinnassa. loistohankinta!

    ja lompakko on käyttöä varten eli naarmuja tulee, minkäs teet… ihana se silti on! terv. nimim. ”heitin kadulla voltit ja laskeuduin westwoodin lompakkoni päälle liukuen ja kohokuvio on vähemmän… koholla…”

  6. Jee, kenkäkaksoseni! Tilasin tyhmänä omani asokselta joulun tienoilla. Sentään oli alennusmyyntiaika, mutta silti hinta oli rutkasti enemmän kuin länsinaapurissa.

  7. Ja muuten totta, että aika liukkaat ovat (olen käyttänyt omiani nyt 2 kuukautta sisäkenkinä töissä)!

  8. […] Samalta näyttää, kyseessä tosin eivät ole samat kengät. Oikeanpuolimmaisten kenkien taidokkaasta ja omaperäisestä suunnittelusta kunnian kerää jälleen kerran Jeffrey Campbell. Matkiminenhan pitäisi kai tulkita imarteluksi… En vain tiedä, miten tuo viisaus mahtaa päteä liike-elämässä. […]

  9. […] roikkumaan Acnen edelleen huippukondiksessa oleva musta toppatakki, saman talon veistokselliset Belville-nilkkurit, muutamia vaatteita A.P.C.:ltä sekä.. Jaa-a! Jos jotain tiettyä haluaisi rekilläni nähdä, […]