iik, pinkkiä

Meille pikkutarkoille värikammoisille paras kynsilakkavalinta on lähes väritön haaleanvaaleanpunainen. Ei sillä, tykkään hirmuisesti myös räväkän punaisista, viinin värisistä ja mustistakin kynsistä, mutta ne alkavat usein ahdistaa melko nopeasti. Joskus kun vaatteiden ja kynsien fiilis sattuu olemaan ihan eri.

Minun maailmassani punaisten kynsien kanssa kaiken muun pitäisi olla mieluiten mustaa ja valkoista ja vaatteiden hyvin hillittyjä ja pelkistettyjä. Mutta mitäpä jos aamulla tekisikin mieli laittaa jotain muutakin väriä päälle? Yhyy, kokonaisuus ei toimi ja taas on saatu aikaiseksi yksi elämää suurempi turhamaisen idiootin kriisi. Mustat kynnet taas saattavat luoda ihan hauskaa särmää vaaleaan, kevyeen asuun, mutta näyttänevät suht konservatiivisen työympäristön maanantaipalaverissa siltä, että siellä on taas viikonloppuna palvottu sitä Saatanaa.

Sitä paitsi värillisen lakan kanssa pitää aina olla niin tarkkana. Joillakin lohkeillut look toimii, minä taas vaivaannun jo hieman kärjistä kuluneesta lakkauksestakin. Aavistuksen vaaleanpunaiseen taittavat nudesävyt toimivat tällaisen neuroottisen kynsi-intoilijan sormissa. Ne ovat huolitellun näköisiä ja vanhenevat kynsissä suht arvokkaasti –  jos pala lohkeaa, se ei näy kovin kauas.

Nails Inc. - South Molton Street, Essie - Mademoiselle

Kaksi suosikkiani: Nails Inc.:in sävy South Molton Street, Essien Mademoiselle. Ensimmäinen taittaa vähän enemmän vaaleanpunaiseen, jälkimmäinen on vaalea puuteripinkki. Molemmat levittyvät mainiosti, pysyvät hyvin. Ennen kaikkea, ne eivät aiheuta suurempia kriisejä. Hysteeristä, tiedän –  mutta eikö kynsiä lakata oikeastaan sen viimeisen silauksen saavuttamisen vuoksi? Ja jos viimeinen silaus ei osu kohdalleen, miksi olisi alun perinkään nähnyt vaivaa moisen eteen?

(lakat ja kuvat lookfantastic.com)

Kommentoi

  1. Minultahan joku poika kysyi bussissa, olenko tulossa Tuska-festareilta. Katsoin tyyppiä ihmeissäni, koska en todellakaan näytä kovin tuskaiselta. Poika viittasi mustiin kynsiini ja sanoi, että oli vain ajatellut. Naurahdin vain, että no en ole kyllä tulossa sieltä. Joko mustat kynnet ihan oikeasti herättävät ihmisissä tuollaisia mielleyhtymiä (mistä olen hiukan huolissani) tai sitten se oli joku todella onneton keskustelun avaus/iskuyritys. :D

  2. Pesen aina violetinmustat kynsilakat pois sunnuntai-iltana, koska tumma lakka tosiaan herättää juuri sellaisia ”siellä on palvottu Saatanaa”-efektejä työkavereissa. Itse tykkään käyttää neutraalia pinkkiä sellaisena yleislakkana ja sitten viikonloppuisin hullutella väreillä, kuten punaisella ja sillä mainitsemallani violetinmustalla. :) Toimii. ;)

  3. Samis!! :)

    No, joskus annan kynsien olla tummat viininpunaiset tai mustat myös töissä, taitavat vain ahdistaa enemmän itseäni kuin työtovereitani. Lisäksi tosi kirkkaista väreistä onnistuu aina jäämään värinaarmuja papereihin, en tiedä miten sen teen…

    / hon

  4. Jenni, voi luoja – mä luulin että nää satanismikuvitelmat on vaan mun pään sisällä. Valitettavan väärässä sitä joskus on :D

  5. ”siellä on taas viikonloppuna palvottu sitä Saatanaa” *nauraa vatsansa kipeäksi*

    Itse käytän vain väritöntä lakkaa sillä en voi sietää lohkeillutta ja epäsiistiä (vaikka olisi kuinka muotia) lookkia. Mutta lakkaa on aina kynsissä oltava, se antaa kivan huolitelun ulkonäön käsille.

  6. Olikohan syynä sitten se että menin kirjoittamaan jotain tällaista.. Mutta vetäisinpäs maanantai-illan kunniaksi kynnet oikein tummiksi viininpunaisiksi. Ei logiikkaa! :D

    / hon

  7. Mulla ei ole oikein mitään syytä lakata kynsiäni, se vaan aina tapahtuu :P En osaa ajatella sitä viimeisenä silauksena, kun olen muutenki kynsieni suhteen niin huoleton :P (Saa siis lohkeilla ja kärsiä, kyllä ne jossai välissä sit paikataa, tarvi toimistoistakaan välittää joten nou hätä :P) Kynnet on mulle ensijaisesti työväline, käytän kynsiä koko ajan johonkin. On vaan ihan hauskaa, että työvälineet on joskus kirkkaan punaiset, mustat tai violetit – ainoat värit, joita osaan lakoissa käyttää :) En muuten enää edes osaa nähdä kynsiäni ilman jotaki räväkän väristä lakkaa x) ”Mitkäs nakit ne nämä, missä mun kynnet?!” :D

  8. Mä taas varmistuin siitä, että mulle se on se viimeinen silaus (vaikka muu ois ihan vinksallaan..) – vetäisin eilen tosiaan hetken mielijohteesta viininpunaista sormenpäihin ja nyt villatakin rintamuksessa sattuukin koreilemaan kirkkaanpunainen sydän. Eihän tämä sovi :(

    Kunnosta yritän pitää huolta epätoivoisesti – en ymmärrä, mitä teen väärin, mutta mun kynnet liuskoittuvat ja pahasti. Käytän OPI:n liuskoittumista ehkäisevää aluslakkaa, asetonitonta lakanpoistoainetta (josta oon ainakin huomannut jotain apua) sekä Essien kristalliviilaa, jolla viilaan orjallisesti vain yhteen suuntaan. Ei tulosta, kerroksia irtoaa. Apua?

    / hon (jos nyt ette arvanneet)

  9. Ja hei, todella virkistävää kuulla, että joku muukin onnistuu jättämään niitä värinaarmuja kaikkiin papereihin. Been there, done that. :D Ja kuvittelin aina, että se olen vain minä! ;)

  10. Eikä vain papereihin. Pitäisipäs yrittää muistaa tässä joku ilta ottaa pumpulipuikot ja kynsilakanpoistoaine käteen ja lähteä kiertämään kaikki asunnon ovenkarmit ja harmillisesti käsiin osuvat seinät. Tunnustan, että myös työpaikan vessanovesta löytyy tutuhkon violetin sävyinen naarmu :D

  11. ”…näyttänevät suht konservatiivisen työympäristön maanantaipalaverissa siltä, että siellä on taas viikonloppuna palvottu sitä Saatanaa.” Taas sait ainakin yhdessä lukijassa aikaan hyvät naurut! Näen jo sieluni silmin saman tilanteen omalla duunipaikallani… :D Siksipä työpäivinä kynsissä palvelee juurikin tuo Essien Mademoiselle, joka on ehkä täydellisin nudepinkki lakka ikinä!