Menin tänään töiden jälkeen Stockalle tarkastamaan Samuji-tarjonnan, josta kävimmekin jo keskustelua kommenttiboksissa.
Vaatteita oli tarjolla harmillisen vähän, hinnat olivat kieltämättä korkeampia kuin mitä niiden ajattelin olevan eikä mikään sitä ihanaa ruskeaa nahkalaukkua lukuunottamatta onnistunut tällä kertaa säväyttämään meikäläistä. Ok, vikaa oli myös katsojassa – pidemmän malliset jakut eivät tähän mennessä ole sopineet lyhyelle selälleni, olkaimettomia mekkoja en käytä, trikoiset tunikamittaiset raitapaidat jo tympäisevät ja nirsknarsk. Toivottavasti koko mallisto tulee myyntiin jonnekin, haluan nähdä myös ne ihastelemani vaatteet jotka olen nähnyt lookbook-kuvissa ja näytöksessä.
Stockmannille pisteet toki siitä, että suomalaisia pienempiä merkkejä on valikoimiin otettu. Miksi minusta tuntuu kuitenkin siltä, että näin on tehty jotenkin pakon edessä, “no, nyt on jotain kotimaistakin sitten” -hengessä”? Minnan, Ivana Helsingin, Samujin ja Tiia Vanhatapion vaatteita on kutakin hyvin suppea valikoima, jokaiselle on varattu yksi rekki ja rekit on sysätty mielestäni hieman piiloon valtaväyliltä. No, hissien edessähän ne ovat joo, mutta kyllä liukuportailla kolmoseen tullut sai hieman etsiskellä suomalaisia pienempiä merkkejä.
Miten olisi ylpeä, valoisa ja sijainniltaan keskeisempi Suomen nuoret toivot -nurkkaus? Ruotsin “vastaavat” Acne, Whyred ja Dagmar ovat siellä D&G:n, Dieselin, See by Chloén ja Armanin vieressä, köh köh.
Kauniista “osta kotimaista” -aikeistani huolimatta maaottelu päättyi tällä kertaa Ruotsin voittoon, kun päädyin sovituskoppiin Whyredin mekon kanssa. Jos joku olisi vuosi sitten väittänyt minun hankkivan ensi helmikuussa samettista eläinkuosia, enpä olisi uskonut. Tässä sitä nyt sitten kuitenkin ollaan tiikeriä päällä. Miau. Matsku on rayon-puuvilla -sekoitetta, ymmärtääkseni aito tiikeri olisi voinut olla hivenen epäeettinen materiaalivalinta.
Mikäpä on tuomionne tiikerille?
