uutta & kaupoissa

Kiireisen työviikon jälkeen ehdimme pikaisesti Beamiin ja THE MEN:iin katsastamaan syysuutuuksia Inken kanssa. Molemmissa olivat tangot pullollaan kaunista tavaraa, enkä millään voinut vastustaa Beamista löytynyttä Our Legacyn kreisiä kukkaiskuosipaitaa. Aika näyttää, osaanko sitä käyttää ja miten se tulee yhdistymään vaatekaappini nykyiseen sisältöön.

Seuraavat kuvat ovat THE MEN:istä, jonne oli saapunut Mismon viimeisen päälle hienoja laukkuja, Uniforms for the Dedicatedin upea raidallinen kauluspaita sekä lisäksi vielä Hansenin todella kauniita vaatteita. Maltan tuskin odottaa ensi viikkoon, kun sinne kuulemma tupsahtaa innolla odottamani Barenan kuorma… Hyvä syksy tulossa.

syyskuosit

Ei, kuosit eivät todellakaan ole katoamassa mihinkään – ainakaan hetkeen. Tämän syksyn viileimmät valinnat tulevat Our Legacylta, joka jälleen keran on onnistunut erinomaisesti syysmallistonsa kanssa. Ainoa harmillinen asia on, että oma suosikkimallini loistaa poissaolollaan – uusia 1940’s-mallin kauluspaitoja ei siis kaappiini ole näköjään päätymässä.

Helsinkiläisten Our Legacyn ystävien kannattaa suunnata askeleensa kohti Beamia – ja onhan täällä kiva tulla käymään kauempaakin!