accessories

Accessories – vaikea kirjoittaa ja monesti myös käyttää. Kuulostakoon melko dramaattiselta, mutta mielestäni asusteet voivat paitsi kruunata, myös tuhota jo ihan sellaisenaan erinomaisen asun. En missään nimessä väitä olevani mikään yhdistelemisen mestari, päinvastoin. Olen vasta matkani alussa ja pelaan vielä monesti vähän liikaakin varman päälle. Avuksi matkalleni asusteiden maailmaan olen jopa tehnyt itselleni kolme sääntöä, joita pyrin noudattamaan.

1. Käytä asusteita säästellen. Mieluummin liian vähän kuin aivan liikaa.

2. Vältä itsestäänselvyyksiä. Kaiken ei tarvitse aueta ensisilmäyksellä – päinvastoin. Arvostan monivivahteista pukeutumista ja mielestäni on kiinnostavaa, jos asusta pystyy löytämään toisella tai kolmannella vilkaisulla uusia ulottuvuuksia. Esimerkkinä mielestäni hieman tylsähköstä itsestäänselvyydestä mainittakoon vaikka samanvärinen taskuliina ja solmio. Jos molemmat ovat samaa väriä.. No, ei se väärin ole, mutta pahimmillaan räikeänvärinen sävy sävyyn-yhdistelmä tuo mieleen hieman mauttomat jenkkihäät tai äkkirikastuneet jalkapalloilijat liituraitapuvuissaan ja timanttikorviksissaan. Itse yhdistäisin kuvaan päätyneistä uusista asusteistani tummansinisen kravatin ja oikeanpuolimmaisen taskuliinan. Sininen sävy yhdistää asusteita tarpeeksi, mutta matchays ei hypi silmille.

3. Viimeisenä ja tärkeämpänä: Jos asuste ei tunnu täysin omalta,  jätä se kotiin ja totuttele ajatukseen ajan kanssa. Minulla on ainakin päivä pilalla, jos tunnen oloni ylipyntätyksi riikinkukoksi.

olet ystävien seurassa

Paul & Friends on vuonna 1991 perustettu tukholmalainen liike sekä vaatemerkki. Heidän liikkeensä valikoimaan kuuluu omien vaatteiden lisäksi muitakin tuttuja merkkejä kuten Acne, Martin Margiela ja Rick Owens. Tästä huolimatta juuri heidän omat vaatteensa olivat ainakin omasta mielestäni joukon kiinnostavimmat. Heidän omaan valikoimaansa sisältyy niin pukuja, neuleita ja kauluspaitoja, kuin myös asusteita. Itse innostuin tällä kertaa eniten kuvassa näkyvästä kauluspaidasta. Istuvuus on täydellinen, pituus juuri sopiva ja valmistettu määrä rajallinen. Vastaan saattaa kävellä maksimissaan kuusitoista samankokoista paitaa, Suomen puolella varmaan sitäkin harvempi. Kauluspaidan lisäksi mukaan liikkeestä tarttui myös solmio ja ”asustenenäliina”, jotka ovat esittelyssä kunhan pääsen taas photoshopin ääreen.

Upeiden vaatteiden lisäksi sain aivan huikean hyvää asiakaspalvelua heidän NK:n liikkeessään. Minusta tuntui tosiaan siltä, että olin ystävien seurassa. Hienoa!