puts plank

Aina ei rakkaus leimahda ensisilmäyksellä. Väärään ajoitukseen meinasi nimittäin katketa Patykan 3-step-puhdistuksen ja minun yhteinen polku, mutta onneksi tuli annettua vielä toinen mahdollisuus!

Ostin siis joskus viime heinäkuussa itselleni Patykan kovasti kehutun Biokaliftin-kolmoispuhdistussarjan. Tämä perusteellinen putsausmenetelmä sisältää siis koko kasvoille hierottavan, meikit liikkeelle laittavan puhdistusöljyn, varsinaisesta pesusta vastuussa olevan puhdistusvaahdon sekä puhdistuksen viimeistelevän kasvoveden.

Ensimmäisellä kierroksella ei syntynyt suuria tunteita, vähän jopa mietin että tästäkö ne vauhkoavat. Kompastuin omaan näppäryyteeni: eipä uskoisi, että mukana olevat ohjeet voisi olla joskus syytä jopa lukea.

Oikeasti kuiville kasvoille hierotaan ensin öljy, jonka jälkeen sen päälle hierotaan puhdistusvaahtoa. Tällöin tuloksena on superylellinen, ihanasti rasvainen kermavaahto, joka hellii kasvoja ja vie meikit mukanaan. Viimeistely virkistävällä kasvovedellä ja a vot – olet putipuhdas sekä läpeensä hemmoteltu.

Inken omatoimisessa tulkinnassa 3-step-puhdistuksesta öljyä laitetaan joko märille kasvoille tai sillä voidellut kasvot kastellaan odottaen emulgoitumista, jota tämän tuotteen kohdalla ei siis tule tapahtumaan. Sen jälkeen öljyä ja märkää valuville kasvoille truutataan puhdistusvaahtoa, jotka olivat mielestäni jo lähtökohtaisesti suht tympeitä ja höttöisiä tuotteita. Tämän anti-spa -kokemukseni kruunasin ottamalla sarjan käyttöön lomalla Italian vuokratalossamme, jonka hanoista tuli lomaviikkomme aikana lämmintä vettä yhteensä noin puolen tunnin ajan. Jännä, ettei tämä sarja tosiaan tehnyt suurempaa vaikutusta ensi yrittämällä..

Kokemuksistani Jolien naisille kertoessani ilmeni, etten minä ollut ymmärtänyt oikein muidenkaan luonnonkosmetiikkaputsareiden toimintalogiikkaa: koska vaahtoa ja rakennetta muodostavia tensidejä ei luonnonkosmetiikassa voida samalla tavalla käyttää kuin ns. normikosmetiikassa, täytyy näitä muutoin vähintäänkin yhtä tehokkaita putsareita käyttää hieman eri tavoin. Veikkaan, että minulle oltiin näitä vinkkejä kaupalla jopa kerrottu, mutta minä ite tiesi taas näemmä paremmin.

Sen verran huumoria tuo tumpulointini ilmeisesti kirvoitti, että sain jo kerran oma-aloitteisesti ja -kustanteisesti teurastamani sarjan testikäyttöön antaakseni sille uuden mahdollisuuden. Vähän ehkä nolottaa näitä omia mokiaan myöntää, mutta oikein käytettynä sarja on todella toimiva ja ylellinen – arvaillen tulkittuna lähinnä hämmennystä herättävä.

Mutta jotain hyvää seurasi meikäläisen omatoimisuudestakin: Jolien kokoama suuri putsariopas kertoo paitsi meikäläisen pesusekoilut, myöskin kaiken tarvittavan toimivaa luonnonkosmetiikkakasvopesua etsivälle.

Koukussa ollaan kolmoispuhdistukseen, mutta kevyempiin kesäpäiviin taidan hankkia putsarioppaassa mainitun Neal’s Yardin voidemaisen mutta vaahtoutuvan putsarin. Sitäkään en ensin oikein ymmärtänyt, mutta kun kuulin (lue: kuuntelin) sen toimivan parhaiten levitettynä kuiviin kasvoihin ennen vedellä vaahdotusta, löytyi yhteinen sävel.

(Ja jos joku tarkkasilmäinen bongasi kuvan alalaidassa paistattelevan harjan, niin kyllä: se on Clarisonic. Minäpä kerron siitä pian hieman lisää.)

Patyka Biokaliftin 3-step -puhdistustuotteet, jolie.fi:
puhdistusöljy, 52 €
puhdistusvaahto, 49 €
kasvovesi, 49 €

***
Toisen Patyka 3-step -kokeilukierroksen tarjosi Jolie. Kyllä, joskus se on se toinen annos, joka on ilmainen!

Kommentoi

  1. Kerro jo pian tuosta Clarisonicista! :)

  2. Tia, ooo, anteeksi että olen pitänyt sinua odottamassa! Otetaanpas yhteenveto työn alle :)

  3. […] Absolutionin tuotteita, mutta esimerkiksi huolellinen kolmiosainen puhdistus tehtiin Patykan kulttimaineeseen nousseilla tuotteilla – tuntuivat […]