if there’s a will there’s a way

Yksi hienoimmista jutuista?

Suklaajäätelö? Nukkumaanmeno ilman pakollista aamuherätystä?

Noh – nekin, mutta myös yllättävän, onnellisen päätöksen saaminen tapahtumaketjulle, kun ensin ihailee vaatetta netissä, sitten vielä paikallisessa vaateliikkeessä… Hillitsee kuitenkin itsensä, ja sitten muutamaa viikkoa myöhemmin löytää ihailemansa vaatekappaleen omassa koossaan joulualetangolta. Menestys!

Näin kävi eilen. Harmaata villatakkia olen haeskellut jo pidemmän aikaa, tässä on etsintöjen tulos. Acnen villatakki on sekoite villaa ja kashmiria, selkäpala taasen on jännittävä koska onkin tehty silkistä. Villatakki toimii tämänpäiväisen testiajon perusteella talvikaudella, mutta tästä ja silkkiselästä odotan hyvää ystävää myös kevätkaudeksi. Haluan laittaa tämän päälleni myös huomenna. Ja ylihuomenna. Ja…

Villatakki löytyi Gaudetesta, siellä aletavaraa (-30%) ei ollut valtaisia määriä mutta sitäkin kivempia juttuja… Muistaakseni. Ilahduin nimittäin etsimäni löytämisestä niin paljon, etten muistanut enää oikeastaan edes penkoa muita rekkejä.

Kommentoi

  1. Sovitin tuota itsekin, mutta näin vähän liian käytännöllisenä ihmisenä ajattelin selkäosan ratkeavan kuitenkin minun tuurillani heti ensimmäisellä käyttökerralla tai jotain. Ihana villatakki kyllä, ainakin löysi sitten hyvän kodin. (Krääh, takki kummitteli koko maanantaipäivän lopun mielessä, mutta ilmeisesti meitä ei ollut tarkoitettu yhteen.)

  2. Nessu, villatakin leikkaus vaikuttaa väljältä, toivottavasti en onnistu riuhtaisemaan selkäosaa rikki. Heh, en edes miettinyt moista vaihtoehtoa ennen kommenttiasi, nyt alkoi vähän pelottamaan miten viltsin käy :D Mutta juu, lupaan pitää siitä hyvän huolen. Ja kiitos ettet ostanut, mä olen löydöstäni tosi onnellinen!

  3. Kiva löytö :)

  4. Ei mä kestä :) toi on aivan ihana. Olen itsekin kuolaillut juurikin samaista neuletta. Täällä odotellaan malttamattomana Acnen nettikaupan aleja. Täällä hikiällä kun ei ole kaupoissa mitään ostettavaa, mur.

  5. Hieno neuletakki, tuollaiset löydöt ovat ihan parhaita :)

    Onko kellään tietoa, koska Acnen nettikaupan ale alkaa?

  6. Kuulkaahan nyt. Minulla menee tässä työpäivä aivan myttyyn, ja rahat menee pian johonkin piippukoruihin, jakkuihin, mieslaukkuihin ja kenkiin. Ei tällaista huimausta aiheuttavia kuvia ja postauksia saisi julkaista! Löysin blogin tänään, ja nyt oon sitten koukussa. Kiitti vaan!

  7. tuo neuletakki on todella kaunis! ystävälläni on se mustana ja sen ainoa pieni haittapuoli oli se, että se venahti käytössä nopeasti. minua se ei olisi haitannut, mutta ystävä piti siitä melko istuvana. sai kuitenkin vaihdettua villatakin pienempään ja nyt se on ehdoton lemppari.

    onnea löydöstä! tänä vuonna mä jätän alet väliin…

  8. Julia, kiitos – niin se on! :)

    h, puolet riemustani tulee villatakista, puolet siitä että sain sen alennettuun hintaan :D Ajoitus 10+! Acnen aleista ei tietoa – Tukholmassa päivystävä agentti Jan kävi vaklaamassa Acnen liikkeetkin eikä sielläkään mitään aleja vielä edes ole. Pidetään sormi refresh-nappulalla…

    isla, kuulepas nyt itse – jos sinä tulet tänne kirjoittelemaan tällaisia kommentteja, saattaa tällainen lumimyräkkäinen keskiviikko kulua kummallisen kevein mielin ja hymy kasvoilla.. Ja sitähän saattaa innostua kuvailemaan ja postailemaan lisää! Älä yllytä! Kiitos :)

    stellagee, toivottavasti tuo ei kovin venähdä.. Tosin tuo mun ei oo mitenkään tyköistuvaa kokoa ja mun makuun se ehkä vielä kestäisi pienen venymisenkin. Viimeiset kuusi kuukautta olen muutenkin tykännyt yhdistellä isoa isompaan – väljä villatakki jättihameeseen ja sitä rataa… Mollamaija-kausi! Mäkin taidan vältellä aleja.. Wish me luck, lauantai Tukholmassa. Oh well.

  9. HOLA!
    No aijjaa, ehkä maailman kurjinta! Nimimerkillä: joululomalla ompelin upouusien housujen saumat uusiksi kun nepä rupesivatkin repeilemään liitoksistaan, toisten vähän vanhempien trikoohousuleggingshässäköiden saumat kans, yhden villatakin napit… Jösses!
    Acnen villis on IHANA, täytynee myöntää että itsekin ihaillut sitä tovin. Onnea ale-löydöstä, ne on parhaimpia! Mä ostin alesta lederhosenit, hihi.

  10. no HOLA! Olin jo ihan huolissani minne sä olit hävinnyt. Hyvä että oot elossa!

    Mutta joo… Vaatehuoltoa tiedossa täälläkin. Tällä hetkellä en muista työn alla olevan yhtään repsottavaa nappia tai revennyttä saumaa, mutta pitäis lyhennyttää farkut ja yksi mekko. Minne vien ne? En omista luotto-ompelijaa :(

    Lederhosenit! Mistäs löyty? :D

  11. Hmmm, meiän duuni käyttää Yrjönkadulla sijaitsevaa Materials-ompelimoa, siellä maksaa housujen pätkäsy 11e. Elleivät oo hintoja muuttaneet..

    Läderpäntsit löytyi Zarasta, oon himoinnut niitä pilliäkin pillimpiä versioita kauan ja nyt jäljellä oli mun koko ja hintaa tippunut melkeen satanen vaikkei muut alet olleet kovinkaan kummosia mun mielestä, elikkäs aikas hyvä alelykky! Ja miten saan ne jalkaan? Vetoketjut lahkeissa, muuten olis aikamoinen työ, ne on meinaan ki-reet. Hehe. Ainoa vaan mikä vähän varjostaa niiden päälle kiskomista on tällaselle raskaansarjan Frendit-fanille se kun mieleen palaa aina tämä: http://www.youtube.com/watch?v=OBrCZQO6-o4 ..

  12. […] jotenkin se tuntuu ikisuosikkini mustan rinnalla nyt niin freesiltä. Harmi, että a) minulla on jo kaksi silkkiselkäistä asiaa, en varmaankaan tarvitse kolmatta vaikka noita kahta yli kaiken rakastankin, […]