kjær weis

Kjær Weis

Kjær Weisin superkauniit meikkirasiat olivat jääneet mieleeni muotilehtien sivuilta ja hifistelyblogien listoilta. Varsin vakuuttavan näköisiä tuotteita, ja olivathan nämä osansa meikkifriikkien ylistyssanoistakin keränneet. Viime aikoina kosmetiikkapuolella on kiinnostanut kaikki tuhdin voidemainen, mikä on sinänsä aika jännää, kun aiemmin valintani ovat tupanneet kallistumaan sinne puuteriselle puolelle. Oli varmaan pakko vaihtaa genreä, että riittäisi takuulla uutta tutustuttavaa.. Mutta kyllähän sellainen kuulas ja kiiltäväkin meikki on mattapintaa kesäisempää – ei voi mittään.

Kjær Weis Cream Blush, "Blossoming"

Tanskalais-nykiläisen Kjær Weisin meikit eivät ole aivan sieltä halvimmasta päästä, mutta ensisatsauksen jälkeen saa ihastuneen kukkaro armoa. Pakkaukset ovat nimittäin täytettäviä! Metallisiin, todella tukeviin ja melko painaviinkin paletteihin saa nimittäin ostaa uusia, magneetilla kiinnittyviä värinappeja.

Ensimmäiseksi poskipunakseni valitsin sävyn ”Blossoming”, joka ruusuisena ja kukkeana värinä on kyllä nimensä väärti. Pigmenttiä purkista löytyy, mutta sopivasti: monissa voidemaisissa poskipunissa minua on ärsyttänyt liian tuhti väripitoisuus, joka tuppaa jättämään poskipäille pari punaista länttiä, vaikka kuinka häivyttelisi. Tällä en ole moisia onnistunut vielä aikaansaamaan, vaan lopputulema on aina ollut oikein luonnollinen ja freesi.

Merkin meikkivoide minua hieman jännitti, mutta osoittautui parhaaksi kokeiluksi hetkeen! Tömäkän voidemaista, hieman vahamaistakin (mutta hyvällä tavalla!) tuotetta ehdotetaan levitettäväksi siveltimellä. Pari päivää laitoin meikkivoidetta kasvoilleni sormin, kun olin hieman skeptinen näin tönkön tuotteen ja sudin yhteensopivuudesta, mutta uskallettuani testaamaan ymmärsin yskän. Sormilla voi tietysti vielä taputella pientä lisäpeittoa sitä kaipaaviin kohtiin, mutta pensselillä levitettynä tämän rasian sisällöllä loihtii sopivasti peittävän, mutta silti varsin eläväisen näköisen pinnan.

Väriksi valitsin sävyn ”Just Sheer”, jonka kerrottiin olevan sopiva keltaiseen taittavalle keskivaalealle iholle. Ja näinhän tuo oli, tämä on kuvaukseen täsmäävälle hipiälleni nimittäin aivan pööörfect. Pysyvyyskin on vallan mainio: vaikka tuote on voidemainen, se ei muuttunut päivän mittaan ihon pinnalla seilaavaksi öljylautaksi. Kasvojeni ihosta löytyy niin rutikuivia kuin rasvaisiakin kohtia, joten uskaltaisin omien kokemusteni perusteella suositella tätä erilaisille ihotyypeillekin.


Merkin maltillisesta meikkivalikoimasta löytyy meikkivoiteiden, poskipunien, huulipunien ja luomivärien lisäksi myös ripsiväri. Tämäkin pakkaus on muuten täytettävä – aikamoista! Suht harvoille ja töpöille ripsilleni mitään mielettömiä ihmeitä ei tehdä tälläkään maskaralla, mutta sen ohut ja kumipiikkinen harja on ehdottomasti makuuni eikä tuhdissa massassakaan ole moittimista.

Varsinaisia kaunokaisia, eikös vaan? Mutta arvatkaapas mitä: Kjær Weisin meikit ovat sertifioitua luonnonkosmetiikkaa ja tuotteiden luomupitoisuudetkin ovat varsin korkeita (esim. meikkivoide – 95 %). Vaikka tämä tieto minua ja monia teistä kovasti kiinnostaakin, tein tietoisen valinnan ja säästelin seikan kertomista tänne viime metreille saakka.

On nimittäin aina superkivaa, kun löytää luonnonkosmetiikkaa joka ei vain ole ”ihan hyvännäköistä / toimivaa luonnonkosmetiikaksi” saatika ”yhtä hyvää / aika samanlaista kuin normikosmetiikka”.

Näiden puteleiden koin nimittäin olevan a) kerrassaan yliverron näköisiä ja superylellisiä sekä b) ominaisuuksiltaan vähintäänkin testailemieni vastaavien normikosmetiikkatuotteiden veroisia, elleivät mielenkiintoisempiakin. Eikä meikää haittaa yhtään, että ne c) sattuvat vieläpä olemaan luonnonkosmetiikkaa. Vertailua kestäviä veikkosia nämä!

Kjær Weisin (kjaerweis.com) meikit tilasin brittiläisestä verkkokaupasta naturisimo.com (£32-£49).

Kommentoi

  1. javisst! toinen kjaerweis-fani ilmoittautuu. KW:n meikkivoide on tähän mennessä paras löytämäni meikkivoide punaisuuteen taipuvaiselle herkälle hipiälle. ja fiilistelen edelleen pakkauksien klik-klak-ääntä. ah.

  2. K, klikidi-klak! Oon muuten aivan rakastunut siihen ripsariin nyt kun se on vähän tönkistynyt. Huippukamaa.