filippa k f/w 2009

Tunnustan – Filippa K kuuluu suosikkimerkkeihini. Laatu on ollut mieleeni, vaatteet ajattomia perustäydellisyyksiä, jotka ovat helposti yhdisteltävissä mutteivät kuitenkaan ole tylsiä tai huomaamattomia.

Syksyn malliston kuvat ovat viimein tulleet nettiin, liikkeissä olen muutamia juttuja näistä jo bongaillutkin. Tuntuu, että muutosta Filippa K:n yleisessä hengessä ja fiiliksessä ei juurikaan ole tapahtunut, mutta tämän merkin kanssa se on pelkästään hyvä asia. Miksi keksiä pyörää uudestaan?

Ohessa muutamia suosikkeja ja pukeutumisinspiraatiota – kivoja lookeja.

Filippa K f/w 2009 / lähikuvassa Tulip Wool Skirt

Tulppaanihameet ovat näköjään tulleet jäädäkseen. Ei haittaa, volyymi hameissa on mieleeni. Voi olla, etten selviä syksystä hankkimatta tuota hametta kaappiini – se huutaa nimeäni. Materiaalit ja niiden tuntu hipelöitäessä ovat minulle lähes yhtä tärkeitä kuin vaatteiden leikkaukset. Kuvan hameen kangas vaikuttaa täydelliseltä – se on sekoite villaa ja silkkiä.

Filippa K f/w 2009 / lähikuvassa Crepe Long Shirt

Myös ylipitkät kauluspaidat miellyttävät silmääni, edelleen. Paidan hento puuterinsävy toimii etenkin mustaa vasten, kivaa kun kaapistani löytyy jo jotain vastaavaa. Väljät housut näyttävät ihanilta, mutta mahtaisikohan loikkaus pillifarkuista pussukoihin olla liian suuri askel kerralla harpattavaksi? Olo löysissä housuissa on ehkä liiankin rento, kapeissa punteissa koen itseni särmemmäksi. Liekö tottumiskysymys, leveitä lahkeita kaapissani on vain kotihousuissa.

Ja kuvan kinttana jakku, nami. Tykkään tällaisesta mittasuhteilla leikittelystä – pussukkahousuja ja venähtänyttä paitapuseroa hieman kutistuneen oloinen jakku tasapainottaa. Edes yksi niukempi elementti pitää rennommat asun osat kurissa ja nuhteessa.

Filippa K f/w 2009 / lähikuvassa Joey Flannel Jacket

Tykkään hiirenharmaista sukkiksista, hieman klompsuista kengistä, harmaan hameen leikkauksesta. Jakun alla olevassa nappihihaisessa paidassa on jippoja hyvällä maulla; napit hihoissa kiinnittävät katseen, hieman rullaantuva alareuna tuo sivistynyttä, hillittyä rähjäisyyttä huolitellumpiin kokonaisuuksiin. Ja jonain päivänä minä vielä hankin ihan tavallistakin tavallisemman mustan jakun, hyvä että Filippa K muistaa pitää niitä valikoimissaan vuodesta toiseen.

Filippa K f/w 2009 kenkiä: Laced boot / Simone Short Boot

Eikä minulla varsinaisesti ole mitään myöskään näitä kenkiä vastaan.

(kuvat Filippa K)

Kommentoi

  1. Ostin viime keväänä Filipan mustan jakun. S eon ohutta villakangasta ja äärimmäisen normaali malli, ei mitään ihmeellisyyksiä. Paras ostos ehkä ikinä! Se toimii kaiken kanssa ja vaikka olen iltaa varten heittänyt sen laukun pohjalle, niin jakku ei mene koskaan ryppyyn. Materiaali on täydellistä ja yhdisteltävyys muun vaatekaapin sisällön kanssa täysi kymppi.
    Tosin ostin jakun Ruotsista, koska kruunun tämän hetkisen kurssin vuoksi sieltä kannattaa ostaa. tuntuu kuin kaikki vaatteet olisivat noin 20 %:in alennuksessa. :)
    Nuo korkeakorkoiset kengät ovat muuten täydelliset. Pakko käydä väijymässä niitä Kämpissä.

  2. Joo, kurssi on kiva – muutenkin ruotsalaiset merkit ovat paikan päällä Suomen hintoja halvempia kautta linjan. Läpsin tässä itseäni viivottimella näpeille, kun en ole saanut syyskuun alun shoppausmatkan budjetointia sitten kuitenkaan toteutumaan ihan suunnittelemallani tavalla…

    Ja mitä täyden kympin vaatteisiin tulee – eikö olekin hyvä fiilis kun tajuaa, että on joskus aikoinaan onnistunut hankkimaan jotain josta jaksaa innostua vielä vuosienkin päästä?

    /hon

  3. […] huomannut, että Filippa K on päivittänyt syysmallistonsa sivuilleen! Onneksi Issues tiedotti asiasta, anteeksi röyhkeä aihevarkaus! (Puolustaudun sillä, että Filippa K on minunkin lempimerkkini, […]

  4. Villa-silkkihame ja sen materiaali on upea! Olen kiikuttanut sen kassalle jo kahdesti mutta lukema hintalapussa on saanut minut palauttamaan sen lopulta takaisin rekille. Ja nyt kokoani ei taida enää saada… Jahkailu ei kannata!

  5. Mitä se maksoi? Hipelsin sitä Stockalla mutta ilmeisesti järkisyistä olen kieltäytynyt edes vilkaisemasta hintalappua.

  6. Hintaa hameella on tasan 160€. Auts! Mutta silti kärkyn sitä edelleen ja jos oma koko sattuu kohdalle niin en vastaa teoistani. Saatan juosta silmät kiinni kassalle ja siitä kotiin enkä avaa pussia pariin päivään vaan annan pölyn laskeutua. :)

  7. mä hankin tuon kittanan jakun loppukesästä, heti, kun se saapui stockalle. hiton hyvä hankinta! en kadu pätkääkään, tuskinpa ikinä. odotan vain koleampia kelejä. käy sovittamassa, takki on leikattu liki pitäen täydellisesti. :-)

  8. No hittolainen. :)

    Jakku on kyllä hieno, upea ja mahtava, mutta yksi lyhyehkö malli kyllä löytyy jo.. Seuraavaksi pitää varmaan sijoittaa sellaiseen ajattomampaan malliin. Hame aiheuttaa maniaa, vaikka hameita kaapista löytyykin – tuo olisi vaan ihan rehellisesti talvisempi kuin nuo mun kevyet kesähörhelöt.

    Lottoa vetämään lauantaiksi, ei tässä muu auta.

    / hon

  9. Minusta Filipan tämän syksyn mallisto on houkuttelevin aikoihin. Ainahan merkki taitaa perusjutut, mutta nyt jotenkin ne on vieläkin ihanampia. Josko tänne meidänkin Stockalle (Turkuun) tulisi muutakin kuin tiukkoja teeppareita ja peltifarkkuja :)

    Olen hankkinut Filipan mustan bleiserini noin kolme vuotta sitten, edelleenkin se on mustista jakuistani käytetyin. Ja malli on lähes identtinen tuon uuden version kanssa. Mutta arvelen joutuvani täyttämään kaappiani uudella tämän talven aikana, vaikka mitään vikaa ei tuossa vanhassakaan ole edelleenkään.

  10. Voi KYLLÄ. Oli pakko ahmia kaikki nuo Filippan syksyn kokoelman asut läpi. Siellä on liian paljon kaikkea ihanaa! Toisaalta siellä on paljon sellaista, jota vaatehuoneessani jo on. Esimerkiksi Tulip Wool Slacks -pöksyt ovat kauniit, mutta onnekseni bongasin Gaudetesta Acnen samantapaiset aavistuksen porkkanalahkeiset housut etuosan jujulla – ja vielä 70 prosentin alehinnalla! Varsin samannäköiset haaremihousut kuin Twill Nomad Pants minulla on myöskin; ryhdikästä rusehtavanharmaata eli mudanväristä kangasta.

    Jotain Filipalta mitä todennäköisimmin täytyy silti kotiuttaa. Vaikkapa musta tai harmaa pallohame, Light Jersey Pleat Tee ja toinen bleisereistä, Charlie Wool Jacket tai Double Breasted Jersey Jacket. Toisaalta, kapeat vetoketjuhousutkin houkuttaisivat… ja olipa neuleissakin jotain yksinkertaista ja kaunista.

    Eh. Pitänee lähteä Ruotsiin.

  11. Malia, veikkaan että tollanen jakku on sarjassamme niitä asioita, joita ilman ei pärjää kun on kerran kokeillut – parasta siis hankkia se uusi, ennen edellisen leviämistä.

    Vimps, ne porkkanahousut (uskoisin tietäväni, mistä parista puhut) on ihanat. Harmittaa, ettei itsellä ollut pokkaa kokeilla, ne tuntuivat olevan jotenkin niin kaukana kaikesta mitä omistan.. Mutta taisin vetää väärät johtopäätökset, ne olisivat voineet olla juuri se kaivatun vaihtelun tuoja. Liekö noita vielä jäljellä – 70% ale herätti! Mutta tuo pallohame.. Se pallohame. Ruotsiin!

  12. […] Tässäkin blogissa on merkistä puhuttu aiemmin lähes pelkkää hyvää, sitä on jopa hehkutettu. Ihan huvin vuoksi tai silkkaa ilkeyttämme emme designin puolesta lempimerkkeihimme lukeutuvasta […]