absolution

Absolution-sarja

Tässäpä sarja laatutietoisille hifistelijöille, kosmetiikalla kikkaileville ja kauniita purnukoita rakastavalle. Ainakin mulle, siis, ja todennäköisesti sinullekin!

Ranskalainen Absolution lähestyy erilaisten ihojen vaihtelevia vaatimuksia melko raikkaalla tavalla. Ensisijaisesti hoitotuotteisiin keskittyneen sarjan muutamaa voidepohjaa nimittäin tuunataan erilaisin seerumein omiin kulloisiinkin tarpeisiin sopiviksi. Aika harvan iho kun on jatkuvasti tyytyväinen samoihin tuotteisiin, itse ainakin olen huomannut jatkuvasti tasapainottelevani jossain hyökkäilevien näppyjen ja rapisevan kuivuuden välimaastossa.

Ja ollaanpa nyt ihan rehellisiä: sen verran näistä purkkihommista ja kosmetiikalla lutraamisesta tykkään, että en ikipäivänä tyytyisi vain yhteen puteliin. Tiedän, että tämä jakaa vähän mielipiteitä, esimerkiksi äitini kun taitaa haaveilla, että yhdellä putelilla voisi sekä pestä että hoitaa aivan kaiken. Siis paitsi naaman, myös mm. hampaat, pöytähopeat ja saunan lauteet. (Jokin kätevyysgeeni taisi jäädä periytymättä meikäläiselle.)

Mutta meille askartelijoille sarja sitten onkin varsinainen unelmien täyttymys! Voidepurkin korkin alta löytyy hieman kovera lautanen, jota alas painamalla purkista pumpsahtaa ulos sopiva määrä voidetta. Päivä- tai yövoiteen sekaan lautaselle lisätään painallus seerumipurkista, joita löytyykin sitten joka lähtöön: ikääntyvää ihoa hemmottelevaaheleyttä ja kirkkautta tuovaaväsynyttä ihoa piristäväänäppyjä vastaan taistelevaa sekä kuivuneita kasvoja kosteuttavaa. Sitten vain pikainen sekoitus sormella ja täsmäannos mittatilausvoidetta on valmiina käyttöön.

Absolution-voiteet

Pelkkää kikkailua ja kaunista pakkausta ranskalaissarja kuitenkaan ei ole, pätevää ja tiukankin seulan läpäisevää tavaraa on nimittäin sisältökin. Luomupitoisuus tuotteissa on aina vähintään 52 prosenttia. Kaikista niissä käytettävistä kasviperäisistä raaka-aineista yli 96 prosenttia on luomuviljeltyjä. Tuotteet valmistetaan Ranskassa ja kaikki niissä käytettävät raaka-aineet vieläpä kerätään aina samalta alueelta, jotta laatu olisi mahdollisimman tasaista ja helposti tarkkailtavissa.

Pääsin onnekseni kokeilemaan sarjaa ensimmäisten joukossa, kun sain joulukuun alussa tuotteita testiin niitä myyvältä ja maahantuovalta Jolielta. Tai itse asiassa pääsimme testaamaan: sarjasta löytyy nimittäin oma, samoin seerumein täydennettävä voide myös miehille. Sen verran maaniseksi kiinnostava konsepti minut sai, että testiin saamieni päivävoiteiden ja seerumeiden sekä puhdistavan naamion lisäksi piti saada vielä pari muutakin putelia: näytteitä hakiessani ostin sarjasta vielä huulirasvansilmänympärysvoiteen sekä yövoiteen.

Absolution: huulivoide, Control- sekä Energie-seerumit, silmänympärysvoide sekä naamio

Ja pakkohan näistä on tykätä, sekä siitä leikkimisestä että hoitotuloksesta. Seerumien ja voiteiden yhdistelmät ovat pitäneet kasvot kiitollisina ja kosteutettuina, itse olen lisäksi fiilistellyt hivenen helmiäistä sisältävää ja täten väsy-tummuutta häivyttävää silmänympärysvoidetta. Voideltua, muttei öljyistä saatika tahmeaa tuntua jättävä huulivoide loppui juuri, aion hakea uuden tilalle. Puhdistava, savinen naamio puolestaan on koti-spata parhaimmillaan: ylellisen tuhti tahna jättää jälkeensä putsatun tuntuisen ja kostutetun ihon.

Ja Jan.. Jankin on tyytyväinen, vaikkei kykenekään mehustelemaan kosmetiikkaa ihan meikäläisen mittapuulla.

Isabelle Carronin varsin kokonaisvaltaisesti kehittämä sarja (niin tuotteet kuin pakkauksetkin, vau!) on kerännyt myös itselleen julkkisystäviä: Absolutionia käyttävät kuulemma muun muassa Brooke Shields, Vanessa Paradis, Keira Knightley sekä Johnny Depp. (Erityisesti kiinnittäisin huomiota viimeksi mainittuun, koska a) sanoin juuri ”Johnny Depp” ja se on yleensä hyvä asia, sekä b) mies ei ikäänny. Taitaa olla siis minunkin parasta vain pitäytyä sarjan parissa…)

Lisää sarjasta, sen taustoista ja vaikuttavista ainesosista voi tietysti lukea Jolien blogista, mutta huomenna, perjantaina 21.2. olisi myös mahdollisuus käydä hakemassa tuotesuosituksia sarjan luojalta itseltään. Helsingissä vieraileva Isabelle on nimittäin tavattavissa after work -skumppien merkeissä Joliessa kello 17-19. Siellä nähdään, siis!

***
Osa tuotteista saatu testiin maahantuojalta, osa hankittu itse. 

Kommentoi

  1. Family Therapist Sacramento

    absolution | issues