Arkisto: ‘Yadayadayada’

vastinetta filippa k:lta

7.3.2010, Klo 17:26 | Kirjoittanut issues

Ok, silläkin uhalla että tästä postauksesta tulee pitkä kuin nälkävuosi, lienee syytä taustoittaa tapahtumia jotta nyt mukaan tulevat pääsisivät kärryille tapahtumien kulusta.

Postasimme blogiimme reilu viikko sitten ikävistä kokemuksistamme Filippa K:n vaatteiden kanssa. Ongelmia oli ilmennyt jo aiemmin, useamman vaatekappaleen kohdalla. Asiasta kirjoittamaan ajoi Stockmannilta ostamamme uusi ja hintavahko miesten neulebleiseri, jonka selästä bongasimme kotiin päästyämme ompelulangalla paikatun reiän. Reiän alkuperästä tai sen paikkaajasta ei ole varmuutta, mutta blogiimmekin löytänyt, meitä Stockalla palvellut myyjä vakuutti, että reikää ei ole paikattu tavaratalossa eikä vaate ole esim. ollut aiemmin toisen kuluttajan hallussa. Ja miksipä emme tätä uskoisi – jos myymälä bongaisi juuri tavarataloon myytäväksi saapuneesta vaatteesta reiän, he tuskin alkaisivat kaivaa neulaa ja lankaa esiin ja korjailemaan muiden tekemiä virheitä. Ymmärtääksemme myymälä voi palauttaa jo tullessa vialliset tuotteet takaisin ne heille myyneelle taholle ja saada tilalle ihan ehjää myytävää.

Kohdallemme osuneet laatuongelmat ja niistä kirjoittaminen olivat sitten kuitenkin vain koko rumban ensimmäinen vaihe. Mielenkiintoiseksi juttu muuttui kun Filippa K:n Helsingin liikkeen myymäläpäälliköksi itsensä esitellyt nimimerkki Minna antoi postauksen kommenttiboksiin kiivassävyisen ja hieman hämmentävän lausunnon puolustaakseen merkin korkeaa laatua ja yrityksen vaalimia arvoja. Tarkoitukset olivat varmasti hyvät, mutta lausunto hieman sekavahko: se meni kärkkääksi ja henkilökohtaiseksi, meidän kokemuksemme laadusta sivuutettiin ja kyseenalaistettiin ja bloggaajia syyteltiin ”barrikadeilla hillumisesta”. Rivien välissä Minna vielä antoi olettaa Stockmannilla kanta-asiakastarjouksina sekä Hulluilla Päivillä myytävien isojen erien olevan kehnompaa laatua kuin merkin muut vaatteet. Ei ehkä sellainen vastine, jota odottaisi yrityksen edustajalta, edes ”yksityishenkilönä”:

Minna
4.03.2010, Klo 10:00

Hui mikä viestiketju!
En lähde mitenkään nyt edes yrittämään tätä vyyhtiä purkamaan, mutta sen sanon, että JOKAISELLE valmistajalle sattuu joskus laatufloppeja, mutta Filipan 100% merinovilla ei kuulu siihen joukkoon.
Mitä taas joku kirjoitti Stockan kantisneuleesta, en ota minkäänlaista kantaa, koska Stockmann vastaa itse omista ”luonnoksistaan”, jotka Stockaa varten valmistetaan niin Hulluille Päiville kuin Kantistarjoukseksikin.
Tuliko kenellekään mieleen, että mitä jos joku asiakas oli sen neuleen jo kerennyt tärvellä (”korjata”) ja ihan pokkana palauttaa Stockalle, josta arvon Issues sen sitten tietämättömänä lunasti itselleen..?
Kun tässä voi olla mitä tahansa taustalla, niin en lähtisi ihan noin barrikadeille hillumaan ja vaatimaan Filipan polttamista roviolla.
Teillä on oikeus mielipiteisiinne, kyllä. Mutta minua ihmetyttää se, että tulette tänne purkamaan asiaa, johon olisitte voineet saada jo ihan ruotsista asti vastauksen (siis oman liikkeen kautta, Stocka tuskin harrastaa) ja todennäköisesti myös korvauksen.
Toisin kuin jotkut täällä ymmärtävät, Filippa K:n pääperiaate on luoda vaatteita, jotka kestävät. Ette voi ymmärtääkään kuinka kaukana rahastus ja muu peruspaskabusiness on tästä firmasta. Toivon,että joskus sen huomaatte.

Ja jos edellinen nimimerkki ei kirjoittanut tuota firmansa nimissä, niin en minäkään!!
Tämä yksityishenkilö-Minna (joka kirjoitti tämän) ja Store manager-Minna uskovat molemmat edelleen omaan informaatioonsa Filippa K:n arvoista, laadusta ja periaatteista. Tämä kirjoitus oli toivottavasti viimeinen osaltamme täällä. Tervetuloa ihan keskustelemaan kasvokkain, jos jokin mieltä painaa; tiedätte mistä minutkin tavoittaa.

Viesti aiheutti meissä paitsi tuohtumusta, myös ihmetystä. Merkin vaatteisiin vuosien varrella kiitettävästi rahaa laittaneina kuluttajina oli kummallista saada kuulla ”olevansa väärässä” kertoessamme ongelmista, jotka kyllä ovat ihan silminnähtävissä noissa palauttamissamme sekä edelleen omistamissamme vaatekappaleissa. Vaatteissa olevia reikiä eivät puheet arvoista ja periaatteista ole vielä korjanneet. Sisäiset bloggaajamme taasen terhakoituivat ”yksityishenkilönä” mielensä ilmaisseen myymäläpäällikön ikävästä suhtautumisesta negatiiviseen blogikirjoitteluun. Tässäkin blogissa on merkistä puhuttu aiemmin lähes pelkkää hyvää, sitä on jopa hehkutettu. Ihan huvin vuoksi tai silkkaa ilkeyttämme emme designin puolesta lempimerkkeihimme lukeutuvasta Filippa K:sta ikävää kirjoita – mielen muuttumisen takana olivat pelkät laatusyyt. Inken kirjoittama vastine Minnalle löytyy kyseisen postauksen kommenttiboksista.

Minnan kommentin jälkeen laitoimme tietoa tapahtuneesta merkistä Suomessa vastaavalle Jukka Hukkataipaleelle, alla viestimme:

4. maaliskuuta 2010 21.02: Filippa K:n brändinhallintaa?

Hei Jukka,

mietin, että saattaisit Filippa K:n brändiä ja PR:ää Suomessa hoitavana olla kiinnostunut merkin vaatteiden kanssa ilmenneistä ongelmista blogissamme käydyn keskustelun saamasta hivenen kyseenalaisesta käänteestä. Olemme hieman ihmeissämme keskusteluun osallistuneen Minnan vastineesta, joka kertoo olevansa Filippa K:n myymäläpäällikkö ja on ilmoittanut sähköpostiosoitteekseen (meili tässä).
Mikäli asia sinua merkin julkisuuskuvasta ja -näkyvyydestä Suomessa vastaavana kiinnostaa, käy ihmeessä lukaisemassa kommenttikentän keskustelu osoitteessa http://www.issues.fi/2010/02/26/kaikella-on-rajansa/

Olisimme ihan kiinnostuneita kuulemaan mielipiteesi jutusta, eritoten Minnan väitteestä, että Stockmannin kanta-asiakastarjouksina myytävät Filippa K-tuotteet eivät edes yritä vastata Filipan normaalia – valitettavasti viime aikoina kehnoksi osoittautunutta – laatua vaan ovat saman brändin alla myytävää kakkoslaatua ja jo oletusarvoisesti sekundaa. Onkohan millään merkillä – varsinkaan yleisesti laadukkaaksi ja suht hintavaksikin mielletyllä Filipalla – varaa moiseen hommaan?

Emme halua olla tämän asian kanssa mitenkään sotajalalla tai aiheuttaa hankaluuksia keskusteluun osastuneelle merkin parissa työskentelevälle henkilölle vaan lähinnä ilmaista mielipahamme siitä, miten ikävällä tavalla tämä asia päätettiin hoitaa siinä vaiheessa kun kaiken mahdollisen oletti jo menneen pieleen.

Keskustelen mielelläni asiasta kanssasi lisää, mikäli kysymyksiä herää.

Ystävällisin terveisin
Inke Nieminen
www.issues.fi

Jukka vastasikin viestiimme tänään aamulla ja antoi myös kysyessäni myös luvan tämän vastineen julkaisemiseen blogissa:

7. maaliskuuta 2010 9.55 Re: Filippa K:n brändinhallintaa?

Moi Inke,

Kiitos viestistä hienoa että otit yhteyttä asian tiimoilta. Luettuani sen olin aika ihmeissäni. Ohessa kerron vähän taustaa Filippa K brandista ja miten me hoidamme mekin imagoa ja laatutasoa.
Aluksi haluaisin mainita että Filippa K koko yrityksen reklamaatio prosentti on alle 1%. Mikä sinänsä on ihan mihin merkkiin verrattuna hyvinkin pieni. Myymme muitakin merkkeja agenttina Suomessa mm DKNY jeans, Whyred, Swims, Happy Socks ja Villa Gaia cashmere neuleet. Pienimmät reklamaatiot on Filippa K:lla.
En halua varsinaisesti ottaa kantaa nyt tuohon yhteen miesten neuletakkiin koska en tunne tapausta enkä sen enempää niitä paria merino neuletta. Joka tapauksessa jos ilmenee mikä tahansa tällainen reklamaation niin Filippa K:lle on kunnia asia hyvittää ko tuote ja tutkia mikä tuotteessa on ollut vikana.
Tuote palautetaan ostettuun liikkeeseen ja heillä on velvollisuus ottaa minuun yhteyttä ja silloin tilaan Ruotsista UPS palautuskaavakkeen ja tuote lähtee Ruotsiin Filippa K:lle ja hyvitys tulee automaattisesti.
Eli todellakin toivon jos on tällaisia ongelmia ollut ja jos joku ei ole saanut viallisesta tuotteesta hyvitystä niin please olkaa minuun yhteydessä Jukka Hukkataival/(puh.no tässä)/(e-mail tässä)
Siis vieläkin jos joku näistä caseista on avoin niin minuun yhtys niin hoidetaan asiat kuntoon. Se on meille kunnia asia.
Stockmann Kantiksista ja Hulluista Päivistä tuntuu olevan aivan väärä käsitys. Kaikki tuotteet mitä tulee Stockmannin kampanjoihin on täysin samaa laatua kuin normaalit tuotteet ja tehty samoissa tehtaissa. Siinä voi olla joka yksityiskohdan muutos esim joku tasku on jätetty pois tai hihaa lyhennytty mutta laatu on täysin sama. Me emme tunne sanaa kakkoslaatu meidän bräandin kohdalla ei missään kamppanjoissa tai missään muuallakaan.
Olet tervetullut keskustelemaan kanssani meidän toimistolle niin voin esitellä toimistomme ja kertoa enemmän periaatteistamme.
Meidän osoite on (osoite tässä).

Terv Jukka Hukkataival/Filippa K

Olemme toki kiitollisia siitä, että saimme vastauksen palautteeseemme. Ei muuten sekään ole mikään itsestäänselvyys! Jukan vastine taisi kuitenkin olla enemmänkin sellainen viesti, jonka olisi tullut pätkähtää kommenttiboksiimme Minnan keskiviikkoisen viestin sijaan. Väitteet Stockan kampanjatuotteista pyrittiin vastineessa oikaisemaan, mutta muuten tämän asian mittasuhteet suuremmiksi paisuttanutta Minnan kommenttia ei vastineessa edes sivuttu. Emme ainakaan toistaiseksi katsoneet aiheelliseksi jatkaa asiasta vääntämistä sähköpostin välityksellä Jukan kanssa. Lisää hieman tyhjältä tuntuvaa sanahelinää arvoista, laadusta ja periaatteista emme oikeastaan kaipaa, ainakaan niin kauan kuin toinen puoli tästä vesilasiin syntyneestä myrskystä jätetään huomiotta ja kommentoimatta. Pahoitteluja ja anteeksipyyntöjäkään emme halua lähteä väkisin penäämään tai ulos puristamaan.

Laitoimme lyhyehkön tiivistelmän tapahtumista Filipan päämajaan Ruotsiin, toivottavasti joku siellä haluaa kommentoida tapahtumien kulkua kokonaisvaltaisemmin ja miettiä, mitä mielensä pahoittaneet asiakkaat haluavat kuulla ennemmin: tarkan kuvauksen palautusprosessin kulusta vaiko vastaukset asiakkaan meilissään esittämiin kysymyksiin?

flashback

6.3.2010, Klo 18:46 | Kirjoittanut inke

Selailin aikani kuluksi huikean viihdyttävää ”The Worst Album Covers Ever Created?” -saittia. Hauskaa oli, mutta vielä hauskempaa kun tajusin mistä Sherwood Singers -daamien mekot ovat tutunnäköisiä – A.P.C.:n viime syksyn naisten mallistosta.

A.P.C. on eräs lempimerkeistäni – mitäs tämä kertoo minusta? Tuskin maltan odottaa, että blogimme asukuvat löytyvät kolmenkymmenen vuoden päästä ”The Worst Blog Outfits Ever!”-saitilta. Annan copyrightit!

(kuvat Steeztoday ja Stevecarter.com)

ps. Ylärivissä blondi Jan?

i love shoes, shoes, shoes, shoes – shoes i do adore!

5.3.2010, Klo 19:10 | Kirjoittanut inke

Vilpittömät pahoitteluni kuluneesta – toisaalta niin hiljaisesta mutta toisaalta ah niin kaoottisesta – blogiviikosta. Paitsi että Jan on ollut työmatkalla ja pois internetin ihmemaasta (ainakin bloggaamisen osalta), olen itse tehnyt paitsi paljon töitä, ollut myös omassa mittakaavassani hypersosiaalinen. Torstai-illankin sitten hassasimme palautteen kirjoittamiseen ja kanavoimiseen sekä hedelmällisiin ja hauskoihin keskusteluihin sosiaalisesta mediasta ja siitä, miten sen parissa ei ainakaan toimita. Tästä lisää sitten myöhemmin – kiitos monista ja monisanaisista kommenteistanne, olemme siirtäneet pallon nyt eteenpäin ja hiljennymme odottamaan vastinetta.

Onneksi kengät piristävät aina. Minulla on kaksijakoinen tyylipersoonallisuus ja nämä kenkäkollaasit sitä ehkä onnistuvat ilmentämään. Haluaisin kaikki, vaikka tiedostankin ettei valinnoissani oikeastaan ole minkäänlaista järkeä tai minkäänlaista punaista lankaa… Edes kirjaimellisesti. Heh.

Toinen puoleni taitaa olla pehmeä, söpöilevä ja vähän hassuttelevakin – ripaus ranskalaista koulutyttöä ja mollamaijaa mukana.

Ja se toinen puoli.. Se on kylmä, karu, tummanpuhuva ja puhdaslinjainen.

Samankaltainen sekamelska sööttiä ja graafista velloo myös vaatekaapissani. Kai se sitten on jonkinlainen hallittu kaaos – toisinaan kahden eri maailmasta kotoisin olevan vaatekappaleen liitto on enemmän kuin osiensa summa, mutta toisinaan peilistä nähty totuus pakottaa harkitsemaan tarkemmin. En ole edelleenkään enempää kumpikaan – turha makuaan on kumpaankaan suuntaan yrittää ohjailla. Aina löytyy se mustanpuhuva napakkaleikkauksinen vaatekappale, joka saa pitsimekon putoamaan kädestä… Ja joskus sitä vaan on hankittava ne julmanoloiset kengät, jotka eivät pakottamallakaan taivu ruutumekon pariksi.

Ehkäpä se tyyliskitsofrenia on tyyli jo sinällään.. Ja yksin en asian kanssa ole, samasta ihanasta taudista tuntuu kärsivän myös Surface To Air. Kaikki kuvien kengät ovat samaa perhettä, ihan omanlaisia yksilöitään. Rakastan.

Kengät Surface To Air:
Bat Wedge Desert Grey 290 €, Mokkasin Natural 110 €, Richeliu Multi 260 €
Serra Boots Phantom Grey 290 €, Serra Low Phantom Grey 290 €, Cube Strap Black 250 €

evian backwards

25.2.2010, Klo 19:24 | Kirjoittanut inke

Faaaaabulous, sweetie. Tämä täydellisen ihastuttava ja kovin hämmentävä turhake on niin Patsyä ja Eddyä. Ainakin Eddyä. Ikävä. Pakko hommata sarja DVD:llä. Chanel-häkkyrän jätän kylläkin suosiolla Eddyn garderobiin.

Chanel-kantokassi vesipullollesi, 1200 € – käytettynävintage-paris.com

next level

11.2.2010, Klo 21:31 | Kirjoittanut jan

Perinteiset asukuvat ovat usein erittäin inspiroivia ja antavat pienen vilauksen kuvatun henkilön persoonasta. Tämä Jake Davisin videoprojekti vie ehdottomasti päivän asukuvat seuraavalle tasolle ja antavat persoonalle huomattavasti enemmän tilaa. Omasta mielestäni tämä on erittäin kiinnostava ja tuore idea, joka kaiken lisäksi on upeasti toteutettu.

Kuinkakohan luontevasti pystyisin itse esiintymään videokameran edessä, kun normikamerakin voi aiheuttaa totaalisen jäätymisen?

Tässä videossa esiintyy Simon Roe, joka on yksi kolmesta miehestä – ah niin loistavan – Inventoryn taustalla.

strike a pose

3.2.2010, Klo 21:17 | Kirjoittanut inke

Muodissa kesällä 2010? Samat asiat kuin vuonna 2009. Ainakin mitä sandaaleihin tulee. Evoluutio on muuttanut muutamaa pikku seikkaa näissä Acnen ”tämän kesän Estradoissa” – nyöritys on tiheä, nahka ehkä erilaista ja… Öö, vuori on ruskea? Niin, ja ne kulkevat nyt nimellä Pose. Osuvaa!

Eipä siinä sinänsä mitään pahaa ole, päinvastoin. Kengät miellyttävät edelleen silmääni ja sieluni lepää, kun kuvittelen että sama kehityskaava pätee kaikkeen viimekesäiseen. Viime kesänä ostetut vaatteet ovat siis lähestulkoon huippumuotia vielä tänäkin kesänä, eikö niin?

Ei sillä, että laukkaisin muutenkaan joka ikisen trendin perässä. Poimin kaupasta aina mukaani vain ne jutut, joille sydämeni aidosti sykkii ja joiden kanssa uskon viihtyväni useamman vuoden, olivat ne sitten ostohetkellä ns. trendikkäitä tai jo valmiiksi ajattomia klassikoita. Mutta plussaa siitä, jos jotkut asiat ovat yhtä pinnalla tänä kesänä kuin edellisenäkin, kivahan se on uskotella itselleen olevansa jotenkin kiinni ajassa kun pukeutumaan joutuu päivittäin joka tapauksessa.

Liekö taantuman syytä vai onko tämä joku enne kestävän kehityksen juurtumisesta myös muotimaailmaan?

Okei – tämä pikkunokkela, ankea suomiversio läppärinsä ääressä diippejä pohdiskelevasta Carrie Bradshaw’sta ei todellakaan tiedä, mutta tunnustaa tykkäävänsä sandaaleista paljon.. Ja pohtii, jokohan sitä tänä kesänä omansa hankkisi, viime kesänä kun jäivät väliin.

Acne Pose 1 Sandals, 320 €, shop.acnejeans.com

eturivin paikat

16.1.2010, Klo 17:25 | Kirjoittanut issues

Helsinki tänään: noin 5-10 pakkasastetta, kaduilla harmaata, pehmeää mössöä. Mössön alla oleva piilojää tarjoaa muuten loistavat mahdollisuudet tahattomiin kaatumisiin ja itsensä telomiseen. Kokemuksen syvällä rintaäänellä: jos liukastut, laskeudut kuralammikkoon. Ja kyllä – kaikki näkivät, joten hyvää Via Dolorosa -henkistä kävelymatkaa kotiin kuivattelemaan! Fiksuinta siis lienee pysytellä sisätiloissa.

Illan ohjelmassa parin tunnin päästä starttaava Burberry Prorsumin miesten malliston näytös, eturivin paikoilta katseltuna, skumppaa nautiskellen. Ja siis iik, mitä sitä laittaisi päälleen? No ainakin harmaat verkkarit, reikäisen kotipaidan ja untuvatossut.

Kiitos internetin, kaikki kiva on vain napinpainalluksen päässä. Jos kutsukortti ei jostain syystä ehtinyt ajoissa sinunkaan kotiisi (johtuu varmaan noista Keski-Euroopan lumikaaoksista..), klikkaa itsesi näytökseen. Ja onhan tämä nyt ekologisempaakin, kun ei tarvitse edes lentää paikalle.

kasvunvaraa

7.1.2010, Klo 21:00 | Kirjoittanut inke

Aaahhahhahaha. Ja pari kyyneltä.

Tapahtumapaikkana Tukholma, tarkat koordinaatit osuivat osoitteeseen Krukmakargatan 24-26. Pöydällä pojotti pari jo jonkinlaisiksi kulttiklassikoiksi muodostuneita Acnen Pistol-saappaita. Koko? 36, passaa. Hinta? Halvempi kuin Acnen saappaat suomessa… Miinus neljäkymmentä prosenttia.

Eli Acnen Pistolit reilussa alessa, hintaa jäljellä noin 200 euroa, ainoa jäljellä oleva pari on omaa kokoani? Voitinko juuri lotossa vai mitä täällä tapahtuu?

Kengät jalkaan ja vilkaisu peiliin… Ja sitten totaalinen repeäminen. Ja joo, myös Jan nauroi – oikeutetusti.

Saappaan varsi ei vain ollut reilusti väljä, se oli myös hieman liian pitkä. Siis noin kymmenen senttiä. Olisin pystynyt käyttämään näitä saappaita nykyään niin muodikkaina over the knee -versioina… Jos en olisi välittänyt liiemmin siitä, että lopputulos ei ollut chic vaan ennemminkin kahluusaapas. Mystisesti koko 36 oli reilusti väljä myös jalkaterän osalta, mutta se nyt taisi tällä kertaa olla se pienin ongelma.

Ehkä sitä joskus on liiankin itsekriittinen, mutta rehellisesti – en muista, milloin joku vaatekappale olisi sopinut meikäläiselle näin huonosti. No, yksi tarve vähemmän…

papercut

5.1.2010, Klo 19:26 | Kirjoittanut jan

Tukholman Krukmakargatanista on lyhyessä ajassa tullut oma henkilökohtainen suosikkikatuni Tukholmassa. Tähän on neljä syytä; Nitty Gritty, A.P.C.:n ja Our Legacyn omat liikkeet sekä yksi parhaimmista kirja-lehti-leffa-musiikki-kaupoista – Papercut. Bonuksena samasta korttelista löytyvä miesten vintageliike Herr Judit.

Kuvailisin kauppaa laajennetuksi Stupido Shopiksi, joka varmasti on yksi kauneimmista asioista mitä voin sanoa. Tällä kertaa kassiin päätyi kaksi kirjaa ja yksi lehti. Loppiaisen suunnitelmat taitavat olla jo selvillä.

tulikoe

4.1.2010, Klo 19:26 | Kirjoittanut jan

Tein sen! Selvisin tulikokeesta! Olen kasvanut ihmisenä! En lähtenyt säästämään ostamalla mitään sellaista jota en alunperinkään halunnut. Ensin selvisin Acnen alennusmyynneistä, joka ei edes ollut mikään haaste. No ok, myönnän.. Tilasinhan minä jo aikaisemmin Remove-nimisen takin My Wardrobelta, mutta en mitään suoraan Acnelta.

Tämä oli hyvää alkulämmittelyä varsinaiseen tulikokeeseen – Très Bien Shopin alennusmyynteihin. Ne alkoivat eilen klo 16.00 ja niistä tiedotettiin jo muutamia päiviä etukäteen. So far, so good. Itse olin luonnollisesti niin malttamaton, että istuin klikkaamassa päivitä-nappia maanisesti jo pitkään ennen neljää siinä toivossa, että voisin tehdä jotain hyviä löytöjä ennen muita. Neljältä se sitten vihdoinkin alkoi. Valitettavasti tavarat eivät ilmestyneet kauppaan kaikki yhtä aikaa, vaan ne ripoteltiin sinne yksi kerrallaan. Koko istunto kesti parisen tuntia ja se oli kokemus suoraan verrattavissa maratonjuoksuun (näin ainakin kuvittelisin). Sinnittelin kuitenkin loppuun asti ja loppujen lopuksi istuin täällä koneen ääressä voittajana ilman tilauksen tilausta. Alussa olin varma, etten selviä tästä ja muutamaa läheltä piti-tilannetta lukuun ottamatta, koettelemus sujui oikein mainiosti! Success!

Jään siis odottamaan kevään uutuuksia..