Suositellaan

issues.fi aamiaispöydässäsi – kaadahan kaffetta

18.11.2011, Klo 10:14 | Kirjoittanut

Niemisen ja Ketosen horinoita tarjolla Nyt-liitteessä! Onneksi saimme lämpimäisen lehdestä jo eilen, ei tarvinnut nukkua eteisen lattialla postinkantajaa odottaen. Heräsimme kuitenkin flunssaisina, silti yhä innoissamme.

saippuakauppias

9.11.2011, Klo 21:00 | Kirjoittanut

Tiedetään, tiedetään – jouluun on vielä aikaa eikä lahjahankintojen kanssa tarvitse hössöttää vielä.. Josko sitten ollenkaan. Ei se juhla pelkistä paketeista rakennu, todistetusti on joulun saanut vietettyä vallan mainiosti ja viihtyisästi ilman vieressä kasvavaa tavaravuortakin.

Mutta en kiistä, etteikö niitä lahjoja olisi sitten kuitenkin kiva saada ja antaa. Sellaisille, joita haluaa muistaa mutta jotka eivät osaa taikka halua mitään tiettyä ja tarpeellista toivoa, pyrin hankkimaan jotain ihanaa, hivenen ylellistä mutta helposti häviävää. Tuoksukynttilän voi polttaa pois kuljeksimasta, ruokalahjan voi syödä ja saippuaakin tarvitsee päivittäin. Monesti nuo pienet luksusjutut ovat ns. sopivasti ylihinnoiteltuja: ovat ehkä hintavahkoja kynttilöiksi ja saippuoiksi, mutta maksavat kuitenkin vain muutamia kymppejä. Pieni pala ylellisyyttä, siis – kiva antaa, vielä kivempi vastaanottaa.

Kuvassa koreilevan saippualahjalaatikon sain pikkujoululahjaksi Molton Brownilta. Olen vielä toistaiseksi malttanut pitää purnukat boksissaan ja koskemattomina, minulla kun nimittäin on vielä pienet tilkat Janin kotiväeltä saamistani joululahjaputeleista jäljellä. Lähes vuoden kestäneen ja varsin perusteellisen testikauden jälkeen voin kyllä vilpittömästi suositella tällaista kuuden minisuihkugeelin Moltukka-pakkausta teillekin, lahjaksi tai lahjaksi itselle:
- merkin lahjapakkaukset ovat kauniita eikä niitä tarvitse välttämättä enää kieputella lahjapapereihin
- saa testata yhden uuden tuoksun sijaan kuutta uutta tuoksua ja valita niistä ykkössuosikkinsa
- saa vaihtelua (minä ainakin tykkään pohdiskella hetken päivän saippuavalintaa aamu-unenpöpperössä)
- kaikilla reissuilla voi aina olla mukana jotain ihanan ylellistä saippuaa eikä tarvitse läträtä hotellin random-dobbelduscheilla
- ovat paitsi nättejä, myös paksua tavaraa, pienikin pullo riittää pitkään ja tuoksut ovat suoraan taivaasta.

Enpäs tiedä, onko Stockmannin valikoimiin tulossa Molton Brownin lahjapakkauksia, mutta merkin oma verkkokauppa palvelee. Pikkujouluristeilijöille suosittelen Tukholman NK:n parfyymiosastoa, sieltä löytyi kattava valikoima lahjapakkauksia ainakin viime vuonna!

Joulua odotellessa, siis – minä menen nyt suihkuun ja korkkaan uuden boksini.

Molton Brown Kaleidoscope Shower Gift Set, £36, moltonbrown.co.uk
Laatikossa 6×100 ml pullot tuoksuissa Relaxing Yuan Zhi, Inspiring Wild-Indigo, Ultrasmooth Coco De Mer, Paradisiac Pink Pepperpod, Blissful Templetree sekä Heavenly Gingerlily.

it’s everywhere

4.11.2011, Klo 9:10 | Kirjoittanut

Viime perjantaina uskaltauduin ensimmäistä kertaa ikinä laittamaan oikein paukkuvan tulipunaista huulipunaa heti aamusta. Edelliset kymmenen punahuulikertaani ovat kaikki olleet iltamenoja – jotenkin sitä uskaltaa hieman enemmän hämärässä.

Perjantaihuuliperinne alkoikin juuri rakentua, kun käteeni osui viime viikosta laukun pohjalle pyörimään jäänyt puna. Itsevarmoin ottein sudin sitä huulilleni. Lopputulema on kivannäköinen mutta olo hivenen epävarma.

Kuinkahan monta kertaa ihmisen täytyy käyttää tummempaa huulipunaa, että rentoutuu olemaan sen kanssa? Olen tässä vartin sisällä vilkaissut peiliin noin viidesti tarkistaakseni löytyykö punaa huulten lisäksi otsasta, hampaista tai paidankauluksesta. Kahvikuppiin siitä taisi jäädä tahra.

Lentokentältä ostan kyllä tänään uuden punan, sellaisen viininpunaisemman. Saisi sitten myös tummempia tahroja.

myöhäisherännäinen

29.10.2011, Klo 20:39 | Kirjoittanut

Melkein hävettää kirjoitella tällaisesta itsestäänselvyydestä, mutta ehkäpä tätä eksyy lukemaan joku toinenkin myöhäisherännäinen, jolle vinkistä saattaisi olla hyötyä.

Parisen vuottako siitä nyt on, kun suihkutettavat kuivashampoot tulivat ryminällä markkinoille. Kaiken hypetyksen innoittamana hankin tuolloin itselleni putelin Tigin Rockaholic-sarjan Dirty Secret -kuivashampoota. Kaksi vuotta myöhemmin pullostani on edelleen jäljellä ainakin kaksi kolmasosaa – käyttämättä jäi.

Olen hysteerinen hiustenpesijä ja ajautunut vuosien varrella melkoiseen pesukierteeseen: hiukset on pakko pestä joka päivä, koska muutoin ne näyttävät ja tuntuvat jo seuraavana aamuna törkeän likaisilta. Tilannehan saattaisi korjautua pesukertoja harventamalla, mutta ei tule kauppoja, ainakaan niin kauan kuin kuvioissa on myös otsatukka. Rasvaisen raskas ja kasoihin kerääntynyt eilispäivän otsis ei kyllä varsinaisesti ole kannustanut jättämään aamupesua väliin.

Toivoin, että kuivashampoosta olisi ollut nopeuttamaan aamutoimia, mutta ei – itse tunnuin saavan sillä aikaan vain hieman mattapintaisemman ja entistä klimppiintyneemmän version siitä rasvaisesta ja kasaantuneesta eilisen otsiksesta.

Hiukseni ovat tässä kuluneen vuoden aikana päässeet – hieman itsellenikin yllätyksenä – venähtämään pituutta ja tummentumaan melkoisesti. Kampaaja on kehottanut kokeilemaan uuteen tukkaan erilaisia kampauksia, mutta minä olen jumittanut samoissa rutiineissa kuin ennenkin – pesu, föönäys, pikasiloitus suoristusraudalla ja menoksi. Tuossa yksi lauantai juhliin lähtöä tehdessäni aloin kuitenkin jostain syystä väkertämään hiuksiin yksinkertaista ponnarinutturaa. Siitä tulikin mitä melkoisen kiva.. Kunnes viisi minuuttia myöhemmin huomasin valtaosan liukkaista hiuksistani luikerrelleen pois kuminauhan puristuksesta.

“Hieman likaisia hiuksia on helpompi käsitellä kampauksia tehtäessä”, julistavat naistenlehdet jokaisen kampausjutun yhteydessä. “Kuivashampoolla saa hiuksiin kivasti tekstuuria”. Kokeilin, mutta vasta kun olin vilkaissut kelloa ja todennut ajan riittävän uusintapesuun mikäli kaikki menisi rajusti pieleen. Eipä mennyt, pääsin juhliin ajoissa ja kampauskin oli mitä melkoisen kiva ottaen huomioon tekijän lahjattomuuden ja nollatason vaikeusasteen.

No, eihän tämä ponnarilla väsätty sykerö nyt mikään kampausten kuningatar taida olla, mutta nyt se ainakin pysyy paikoillaan ja näyttää jotakuinkin kuohkealta. Se on aika paljon se, ottaen huomioon että kuontaloni vaikuttaisi koostuvan noin kahdestasadasta muovipinnoitetusta suortuvasta.

Joku nyt ehkä saattaa miettiä, että miksei se vain jätä hiuksiaan pesemättä, suoristusrautaa käyttämättä ja tee sitä nutturaansa ilman keinolikaa, mutta.. Kontrollifriikki on kontrollifriikki ja sekainen sykerökään ei voi olla vain sattumaa. Huoh.

month of sundays

20.10.2011, Klo 19:31 | Kirjoittanut

Month of Sundays on suomalaisten sisarusten Iina ja Milla Kettusen tuoreehko vaatemerkki, ensimmäinen mallisto valmistui täksi syksyksi. Minä pidän kovasti näkemästäni – helpon, huolettoman, pehmoisen ja mukavan oloista, mutta silti varsin katseenkestävää. Materiaalilupauksetkin miellyttävät: villaa, puuvillaa, silkkiä, pellavaa, bambua, hamppua ja poronnahkaa. Sunnuntaisin eivät siis tekokuidut hiosta.

Sunnuntaipäiviä saisi mielestäni olla viikossa useampia, vaikkapa kolme näin ensialkuun. Toistaiseksi toivettani ei harmikseni ole toteutettu, joten joskohan sitä sunnuntaitunnelmaa hankkisi lisää vaatekaappiin ja pyhittäisi arki-iltojaan sunnuntailulle.

hyvähyvähyvä

14.10.2011, Klo 8:00 | Kirjoittanut

Hyvä Regina! Hyvä Osma! Hyvää viikonloppua!

parasta syksyssä…

30.9.2011, Klo 8:00 | Kirjoittanut


…on taatusti Samuji ja merkin naulan kantaan osunut syysmallisto. Eräs Mikko kertoi Samujin syysnäytöksen jälkeen katselleensa näytöstä ja kommentoineensa mielessään lavalla lipuneita vaatteita: “Inke. Inke-Inke. Hanna. Inke. No Inke.”

Kuules Mikko, enpä voisi kanssasi enempää samaa mieltä olla.

Syksyn Classic- ja Seasonal -mallistot onnistuvat puhuttelemaan kaikkia tyylipersooniani: sieltä löytyvät juuri ne oikeat jutut sille söpösissä mekkosissa viihtyvälle tyypille, herrainpuvustosta palasia lainaavalle semi-tomboylle sekä klassikonkaipuiselle kolmannelle. Ensi-ihastuksen jälkeen katselin vaatteita tarkemmin ja korvissani alkoi kaikumaan nimiä. Valtavasti on kaunista myös heille, jotka eivät toistaiseksi ole langenneet lahkolaisuuden pauloihin eivätkä ole söpöilyynkään sortuneet.

Minä ehkä vähän jopa herkistyin näitä ihaillessani. Ihanaa, kun joku osaa.

margaret howell a/w 2011

6.9.2011, Klo 14:00 | Kirjoittanut

Ei mitään lisättävää – olen aivan yhtä hullaantunut Margaret Howellin klassisen eleettömästä ja huolettoman tyylikkäästä meiningistä kuin aina aiemminkin. Ihanaa, että hänkään ei tunnu kokevan valtaisaa tarvetta luoda nahkaansa ja uudistua radikaalisti aina sesongin vaihtuessa.

Enpäs muuten ole vieläkään hänen vaatteisiinsa livenä törmännyt, kyllä pitäisi. Sieltäpä sitä saattaisi löytyä jotain ihanaa uutta, joka tuntuisi heti ensikohtaamisella sillä oikealla tavalla siltä, että sen on omistanut jo vuosikausia.

molton brown

3.9.2011, Klo 21:58 | Kirjoittanut

Tunnustettakoon: olen saippuahullu. Noin vuoden ajan taloutemme saippuoista on vastannut lähestulkoon yksinomaan brittiläinen Molton Brown – ah, mitä tuoksuja! Olen ehtinyt testaamaan reilussa kymmenessä kuukaudessa huolestuttavalta kuulostavan määrän Molton Brownin tuotteita – lähipiirini näköjään tietää, mistä tykkään ja lahjat ovat osuneet enemmän kuin kohdalleen. Suihkusaippuavaihtoehdoista koluttuna on nyt yhdeksän, käsisaippuoista kolme, vartalovoiteista neljä, lisäksi kokeiltuna on vielä yksi käsivoide sekä yksi tuoksukynttilä. Kertaakaan en ole joutunut pettymään.

Molton Brownin suihkugeelit ovat mielestäni täydellisiä: tuoksut ovat mielenkiintoisia, suht voimakkaita, mutteivät missään nimessä liian vahvoja. Koostumuskin on tarpeeksi tuhti, nämä eivät valu läpi näpeistä. Meillä on myös ollut pari sarjan käsisaippuaa: ihania tuoksuja ja riittoisia kuin mitkä. Marketin peruspumppusaippuat eivät kyllä ole kestäneet käytössä kolmea kuukautta, kuten nämä…

Saippuahulluuteni on sitten ilmeisesti sitä tasoa, että se noteerattiin Briteissä asti. Onnentyttönä sain Molton Brownilta testattavaksi minulle uusia tuoksuja lempisarjastani – ja voi pojat! Oikeaan osoitteeseen päätyivät, ja tulikuumiin suihkuihin. (Oikeasti, joskus tulen vielä saamaan palovammoja haikailtuani vielä hieman lämpimämmän veden perään..)

Olen tässä nyt kuukauden päivät kylveskellyt Molton Brownin kahden klassikkotuoksun seurassa – Heavenly Gingerlily ja Paradisiac Pink Pepperpod. Tykkään kyllä todella paljon myös Heavenly Gingerlilystä, mutta Paradisiac Pink Pepperpodin kanssa taidan kylpeä vielä vuosikausia! Roseepippurinen tuoksu on mausteinen mutta tyttömäinen – viimein jotain minulle, joka on kadehtinut Janin Molton Brown Re-Charge Black Pepper -suihkugeeliä. Tosin mustapippurisuihkugeelin aavistuksen maskuliininen tuoksu ei ole toistaiseksi onnistunut estämään minua ihan vähän vaan lainailemasta toisen pullosta. No, oli miten oli – saippua on saippua on saippua, ja sitten on Moltukka. Vielä kun noita tuoksuja saisi hajuvesinä…

Suihkugeelien lisäksi olen ihastunut sarjan vartalovoiteisiin. Viime syksynä sain Janilta työmatkatuliaisina Relaxing Yuan Zhi -setin. Siinäpä täydellinen tuoksu – suihkugeeliä piti saada lisää ensimmäisen putelin loputtua, nyt on toinen pullo menossa. Mutta vartalovoide se vasta pääsikin lyömään ällikällä! Onko olemassa voidetta, joka on täyteläinen, hyväntuoksuinen, ylellinen ja se vieläpä imeytyisi nopeasti? No on, kysäisepä Moltonilta. Tuon voiteen oltua vasta puolivälissä hamstrasin testimielessä Arlandan lentokentältä varuiksi vielä toisenkin Molton Brownin vartalovoiteen, ja kappas: sekin imeytyy salamana. Mielestäni tämä on pienimuotoinen ihme – talvisin toisinaan jopa hilseilevän kuivaan ihoon on testattu rasva jos toinenkin, ja käyttämättä ovat jääneet, kun jäävät lillumaan ällöttäväksi tahmaksi ihon pinnalle. Nyt olen testannut Molton Brownilta jo neljää vartalovoidetta, ja taitavatpa olla toistaiseksi ainoat vartalovoiteet, joita uskallan levittää iholleni muulloinkin kuin ennen nukkumaanmenoa.

Myönnettäköön, ovathan Molton Brownin tuotteet hieman normisaippuoita ja vartalovoiteita hinnakkaampia. Toisaalta olen huomannut omassa käytössäni 300 millilitran suihkugeelin kestävän kuukausikaupalla – näitä ei tarvitse hölvätä (tai niitä ei halua hölvätä..) samalla tavalla kuin markettikamaa. Kun se herätyskello pärähtää soimaan aina arkiaamuisin kello 6.15, tuntuu se lämpimien vällyjen välistä kömpiminen edes aavistuksen verran pehmeämmältä, kun suihkussa odottelee jotain hivenen juhlavampaa. Itselle, lahjaksi tai itselle lahjaksi – suosittelen lämpimästi. Kyllä, olen Moltonin jengissä.

Molton Brown -tuotteita saatavilla Stockmannilta tai osoitteesta www.moltonbrown.co.uk

rakkaudentunnustus

25.8.2011, Klo 22:59 | Kirjoittanut

Muutama viikko sitten sähköpostiin kilahti kutsu Samujin liikkeen avajaisiin. Kaunis, pikkuruinen ja tovi sitten ovensa yleisölle avannut liike sijaitsee muuten Kiseleffin talon yläkerrassa – suosittelen mitä lämpimimmin piipahtamaan paikan päällä, mikäli ette ole vielä ennättäneet.

Mutta niin, kuten te saatatte jo tietääkin, olen ollut äärimmäisen innoissani Samujin ja Samu-Jussi Kosken tekosista niin kauan kun olen moisista tiennyt. Mutta nyt meinasi kyllä happi loppua ja jonkinlaiset – tavallaan positiiviset – pelkotilat kävivät päälle, kun siinä sähköiseen postilaatikkoon kilahtaneessa kutsussa kerrottiin Samujin tehneen pienen erän mekkosia Libertyn kankaista.

Olen suoraan sanottuna vapissut täällä muutaman viikon odotellessani: minä ra-kas-tan Samujin vaatteita, jumaloin Libertyn kankaita. Vallan kauhistutti, mitä tämä vain kauneimmissa päiväunissani mahdollinen yhdistelmä tulisi taloudellemme oikein aiheuttamaan.

Pelkotilani eivät kyllä osoittautuneet turhiksi: se pieni liiketila oli kuin olikin täynnä niitä kauniita, kukikkaita ja lintusia viliseviä mekkoja, shortseja ja hameita – juuri kuten odotinkin, mutta silti ehkä vielä hieman enemmän. Onnekseni ja pelastuksekseni yksi joukosta oli kuitenkin mielestäni ylitse muiden – se on tuo ihanainen tuossa kuvassa. Voih.

Syvää ja äkillistä rakkaussuhdettamme on kestänyt vasta muutamia tunteja, mutta olen jo nyt valmis vannomaan, että tämä mekko on mahdollisesti vaatekaappini kaunein yksilö. Yleensä sitä vain toivoo, että mekko saisi kantajastaan parhaat puolet esiin, mutta nyt sitä melkein tekee kaikkensa, ettei onnistuisi tekemään pahemmin hallaa tuolle kankaiselle kaunottarelle. Pienen peilailun jälkeen uskoisin meidän saavuttaneen yhteisen sävelen, ja vannon edessämme olevan hienoja hetkiä niin korkokenkien kuin villatakkienkin parissa.

Minä en tiedä, mitä taikoja siellä Samujilla oikein tehdään, mutta jatkakaa samaan malliin. Nämä vatsanpohjaa ihanuudellaan nipistelevät pelkotilat vain jatkuvat – Mikko sanoi syysmalliston näytöksen nähtyään jokaisen vaatekappaleen huutaneen nimeäni. Olen virallisesti puolustuskyvytön, mutta kaikin puolin riemuissani. Moisen edessä sitä mieluusti heikentyy.