Kosmetiikka

sunnuntain tuoksu

16.9.2011, Klo 10:00 | Kirjoittanut

Minulla ei ole hajuakaan (hihihi) siitä, miltä Byredon Sunday Cologne mahtaa oikeasti tuoksua, mutta tahdon silti! Ai näitä maalailtuja mielikuvia, kyllä niillä myydä voidaan..

Ensi-innostuksen jälkeen vaivauduin lukemaan hajuveden kuvauksen. Tuoksu on kuulemma ollut aiemmin myynnissä nimellä Fantastic Man, enpä sitten taida nimenvaihdon jälkeenkään kuulua tuoksun ensisijaiseen kohderyhmään. Tästä huolimatta aion tuoksutella tämän seuraavalla Byredo-visiitillä, josko se ei niin miehinen sitten kuitenkaan olisi. Sunnuntai kiinnostaa.

Fantastiseen sunnuntaimiestuoksuun on sekoitettu mm. tähtianista, kardemummaa, laventelia, suitsuketta ja sammalta – kuulostaa jotenkin aika pehmeältä ja rauhoittavalta yhdistelmältä. Sunnuntaiselta, siis. (Jos siis nyt unohdetaan ne sunnuntait, kun tuoksu kotona on lähinnä tukalan ummehtunut ja kotipizzainen.)

Byredo Sunday Cologne Eau de Parfum: 100 ml $220, 50 ml $145, byredo.com

molton brown

3.9.2011, Klo 21:58 | Kirjoittanut

Tunnustettakoon: olen saippuahullu. Noin vuoden ajan taloutemme saippuoista on vastannut lähestulkoon yksinomaan brittiläinen Molton Brown – ah, mitä tuoksuja! Olen ehtinyt testaamaan reilussa kymmenessä kuukaudessa huolestuttavalta kuulostavan määrän Molton Brownin tuotteita – lähipiirini näköjään tietää, mistä tykkään ja lahjat ovat osuneet enemmän kuin kohdalleen. Suihkusaippuavaihtoehdoista koluttuna on nyt yhdeksän, käsisaippuoista kolme, vartalovoiteista neljä, lisäksi kokeiltuna on vielä yksi käsivoide sekä yksi tuoksukynttilä. Kertaakaan en ole joutunut pettymään.

Molton Brownin suihkugeelit ovat mielestäni täydellisiä: tuoksut ovat mielenkiintoisia, suht voimakkaita, mutteivät missään nimessä liian vahvoja. Koostumuskin on tarpeeksi tuhti, nämä eivät valu läpi näpeistä. Meillä on myös ollut pari sarjan käsisaippuaa: ihania tuoksuja ja riittoisia kuin mitkä. Marketin peruspumppusaippuat eivät kyllä ole kestäneet käytössä kolmea kuukautta, kuten nämä…

Saippuahulluuteni on sitten ilmeisesti sitä tasoa, että se noteerattiin Briteissä asti. Onnentyttönä sain Molton Brownilta testattavaksi minulle uusia tuoksuja lempisarjastani – ja voi pojat! Oikeaan osoitteeseen päätyivät, ja tulikuumiin suihkuihin. (Oikeasti, joskus tulen vielä saamaan palovammoja haikailtuani vielä hieman lämpimämmän veden perään..)

Olen tässä nyt kuukauden päivät kylveskellyt Molton Brownin kahden klassikkotuoksun seurassa – Heavenly Gingerlily ja Paradisiac Pink Pepperpod. Tykkään kyllä todella paljon myös Heavenly Gingerlilystä, mutta Paradisiac Pink Pepperpodin kanssa taidan kylpeä vielä vuosikausia! Roseepippurinen tuoksu on mausteinen mutta tyttömäinen – viimein jotain minulle, joka on kadehtinut Janin Molton Brown Re-Charge Black Pepper -suihkugeeliä. Tosin mustapippurisuihkugeelin aavistuksen maskuliininen tuoksu ei ole toistaiseksi onnistunut estämään minua ihan vähän vaan lainailemasta toisen pullosta. No, oli miten oli – saippua on saippua on saippua, ja sitten on Moltukka. Vielä kun noita tuoksuja saisi hajuvesinä…

Suihkugeelien lisäksi olen ihastunut sarjan vartalovoiteisiin. Viime syksynä sain Janilta työmatkatuliaisina Relaxing Yuan Zhi -setin. Siinäpä täydellinen tuoksu – suihkugeeliä piti saada lisää ensimmäisen putelin loputtua, nyt on toinen pullo menossa. Mutta vartalovoide se vasta pääsikin lyömään ällikällä! Onko olemassa voidetta, joka on täyteläinen, hyväntuoksuinen, ylellinen ja se vieläpä imeytyisi nopeasti? No on, kysäisepä Moltonilta. Tuon voiteen oltua vasta puolivälissä hamstrasin testimielessä Arlandan lentokentältä varuiksi vielä toisenkin Molton Brownin vartalovoiteen, ja kappas: sekin imeytyy salamana. Mielestäni tämä on pienimuotoinen ihme – talvisin toisinaan jopa hilseilevän kuivaan ihoon on testattu rasva jos toinenkin, ja käyttämättä ovat jääneet, kun jäävät lillumaan ällöttäväksi tahmaksi ihon pinnalle. Nyt olen testannut Molton Brownilta jo neljää vartalovoidetta, ja taitavatpa olla toistaiseksi ainoat vartalovoiteet, joita uskallan levittää iholleni muulloinkin kuin ennen nukkumaanmenoa.

Myönnettäköön, ovathan Molton Brownin tuotteet hieman normisaippuoita ja vartalovoiteita hinnakkaampia. Toisaalta olen huomannut omassa käytössäni 300 millilitran suihkugeelin kestävän kuukausikaupalla – näitä ei tarvitse hölvätä (tai niitä ei halua hölvätä..) samalla tavalla kuin markettikamaa. Kun se herätyskello pärähtää soimaan aina arkiaamuisin kello 6.15, tuntuu se lämpimien vällyjen välistä kömpiminen edes aavistuksen verran pehmeämmältä, kun suihkussa odottelee jotain hivenen juhlavampaa. Itselle, lahjaksi tai itselle lahjaksi – suosittelen lämpimästi. Kyllä, olen Moltonin jengissä.

Molton Brown -tuotteita saatavilla Stockmannilta tai osoitteesta www.moltonbrown.co.uk

shellac

30.8.2011, Klo 20:17 | Kirjoittanut

Kerroinkin viime viikolla, kuinka kynsienlakkaus sujuu minulta kuin tanssi vain ja on lähestulkoon mielipuuhaani. Not.

Lakatuista kynsistä kuitenkin pidän, joten päätin antaa itselleni hetken hermolomaa ja kokeilin Shellac-lakkausta. Kyseessä on siis hybridilakka (mitä se sitten ikinä tarkoittaakin), joka kovetetaan kynsiin uv-valolla ja jonka tulisi pysyä paikallaan 14 vuorokauden ajan.

Epäilen, mahtaako sitten Shellackaan pysyä kahta viikkoa tällaisen rymy-Iitun kyydissä, mutta kokeillaan.

Toisaalta toivon, että pettyisin ankarasti näiden lakkojen pysyvyyteen. En nimittäin tiedä, haluanko kuitenkaan jatkuvasti olla maksamassa useampaa kymppiä kynsieni lakkaamisesta. Olkoon tämä kokeilu sellainen pieni hengähdystauko lakkaamiseen ja sen ainaiseen epäonnistumiseen kyllästyneelle kynsilakkarakastajalle.

Plus että olihan se kiva istahtaa työpäivän päätteeksi tuoliin, hörpätä kupista varsin kelvollista cappucinoa ja antaa jonkun toisen hoitaa kynsilakat kuntoon – vieläpä ilman lommoja, kiroilua ja kymmentä korjailukierrosta.

Nyt kun olen näköjään päässyt hemmottelun makuun, uskaltautuisinkohan joskus jonkinlaiseen kasvohoitoon? Viimeksi kävin ikävässä ja kivuliaassa ihonpuristelussapuhdistuksessa ennen vanhojentansseja. Te ette halua edes tietää, montako vuotta niistäkin kinkereistä on jo vierähtänyt.

Edellä mainittujen, lähes tavaksi äityneiden kauneushoitojen lisäksi olen elämäni aikana käynyt kerran pikamanikyyrissä (tammikuu 2010) ja kerran jalkahoidossa (kesäkuu 2008). Molempien villitysten takana olivat luonnollisesti Janilta sekä ystäviltäni saamat lahjakortit. Mitäpä luulette, koska tämä käsistä lähtenyt kauneushoitokierre oikein loppuu?!

kynsienlakkausohje

22.8.2011, Klo 18:56 | Kirjoittanut

Kappas, kynsienlakkausohje!

Olen tehnyt toistaiseksi kaiken pitkälti samalla tavalla kuin tässä ohjeessa – olen useimmiten vain laiminlyönyt kohdan 2, laittanut kohdassa kolme tipan sijaan teelusikallisen, vetänyt neloskohdassa sivellintä toiseen suuntaan ja tehnyt kohdat 5-9 mielivaltaisin vedoin pitkälti sinne minne sattuu. Kohtaa kymmenen olen aina noudattanut orjallisesti: toisinaan olen tehnyt sen jopa neljästi.

Tästä kuvasta kuitenkin ilmeisesti puuttuu alin rivi, luonnostelen sen teille tähän alle ihan kotimaan kielellä:

11. Päätä haluavasi sipsejä/hapankorppuja/muuta suht hankalasti pakkauksestaan ulos ronkittavaa ruokaa. Vaihtoehtoisesti koe yllättäen pakottavaa tarvetta ja ymmärrä haluavasi vaihtaa napitettavat farkut kotiverkkareihin, HETI. Päättele, että lakkauksen täytyy olla jo kuivunut, onhan siitä sentään jo 30 sekuntia kun levitit kolmannen kerroksen sitä tehokasta pikakuivattajaa.

12. Oho! Huomaa kahden vierekkäisen kynnen lakkauksissa vastakkaisista sisäsyrjistä löytyvät lovet, kynnet näköjään sitten kuitenkin osuivat yhteen kurkotellessasi sinne ruokapaketin pohjalle tai näpräillessäsi housunnappeja auki. Toista kohtia 3-7 sekä kohtaa 10 ja yritä minimoida vahingot.

13. Ihaile kättesi jälkeä. Sitten ihaile jälkiä käsissäsi: ylläolevan ohjepiirroksen kuvista 6-9 on näköjään vahingossa jäänyt piirtämättä lähestulkoon omista sormistasi löytyvät, koko sormenpään peittävät, vähän ohi menneet lakkakerrokset. No kyllä ne siitä repimällä ja näpräämällä pois saa…

14. …jos vain olisit antanut niiden reunojen ja lakkausten kuivahtaa kunnolla! Totea, että kynsinauhat ovat nyt varsin suttaantuneet ja entistäkin epäsiistimmän näköiset, kärkien lakkauksetkin ovat ilmeisesti hivenen rullautuneet. Yritä vielä toistaa tarpeen mukaan kohtia 3-7 sekä 10.

15. Ruuvaa lakkapullojen korkit kunnolla kiinni, etteivät kallisarvoiset lakat kuivahda pulloon. Sohaise äsken paikkaamasi peukalonkynsi komeasti pullonkorkkiin, totea kynnen kuuteen ohuehkoon (not) lakkakerrokseen jäänyt kolmen millin paksuinen lovi ja poistu kiroillen kylpyhuonetta kohti hakemaan pumpulia ja kynsilakanpoistoainetta. Toista jälleen kohdat 1-15.

Ei jumalauta.

it’s happening

1.7.2011, Klo 16:24 | Kirjoittanut

Kiehl’sin Helsingin liikkeen tulemisesta on kuiskuteltu turuilla ja toreilla ties kuinka kauan. Nyt uskaltaisin jo väittää, että kyse ei ole enää mistään huhusta: Helsingin keskustaan alkusyksystä avattavaan liikkeeseen etsiskellään myyjiä. Kiitokset vinkkaamisesta Maikille!

Taidankin tuoda Berliinistä vain yhden ripsarin jemmaan.

kuivista kuivin

20.6.2011, Klo 21:41 | Kirjoittanut

Blogimme taival on hivenen alle kaksivuotinen. Tässä ajassa olen ehtinyt ylistämään jo neljää kynsilakan pikakuivattajaa. Ei, kyse ei voi olla pelkästään siitä että yllätyn kerta toisensa jälkeen moisen keksinnön toimivuudesta, olen nimittäin törmäillyt testaillessani myös kehnompiin yksilöihin. Kokeilunhaluni on lähes loputon mitä kosmetiikkaan tulee, siispä olen aina päätynyt antamaan mahdollisuuksia myös uusille pikakuivattajille.

Seche Vite Dry Fast Top Coat tekee myös sen minkä lupaa: kuivattaa kynsilakan ripeästi. Ta-daa! Siihen olin kyllä tyytyväinen, mutta ajattelin jättää tämän raportoimatta, olinhan vinkkaillut jo monista muistakin yhtä toimivista vaihtoehdoista.

Sitten minä yhtenä iltana lapoin laiskuuttani lisää tummanpunaista kynsilakkaa kärjistään jo kuluneiden vanhojen lakkojen päälle, kun en jaksanut koko prosessia alustakaan aloittaa. Saatuani restaurointityön valmiiksi onnistuin sohaisemaan kynteni oikein komeasti pöydänkulmaan pikakuivattajapulloa hapuillessani. Lopputulos? Varsin komea lakaton viiru keskisormessa. Ja oho, itse asiassa myös peukalossa.

Maalaisjärki sanoo, että tässä vaiheessa olisi parasta jättää homma sikseen lähteä hakemaan kynsilakanpoistoainetta ja pumpulilappuja. Minä laitoin vaurioituneisiin kynsiin hieman lisää värilakkaa ja kuorrutin koko kuusikerroksisen komeuden tällä pikakuivattajalla.

Se toimi. Aika mieletöntä. Taidanpa pitäytyä tässä.

Seche Vite Dry Fast Top Coat, 9,50 €, feelunique.com

cherry

9.6.2011, Klo 19:56 | Kirjoittanut

Hetken mietitytti, miksi eilen teki yhtäkkiä mieli lakata kynnet talven suosikkisävyllä. Kun käsi löysi tiensä taas kirsikkakupille, syy-yhteys selvisi.

Kynsilakka Essie Poor Li’l Rich Girl, kirsikat nameja.

keskiviikon meikkileikki

13.5.2011, Klo 9:30 | Kirjoittanut

Suuntasin keskiviikkona töistä päästyäni Eevan kanssa Töölönrantaan testailemaan Lumenen kevätuutuuksia. Meikkausinspiraatio olikin ollut hieman kadoksissa: ripseni hävisivät jälleen toisesta silmästä, joten edes sitä yleensä joka-aamuiseen perusarsenaaliin kuuluvaa ripsiväriä ei tullut käytettyä muutamaan viikkoon. Tällä kertaa voin syyttää vain itseäni ripsientaivuttimen väärinkäytöstä… Muistakaa, ei edes ihan pientä lisäpainallusta taivuttimilla, silloin kun se maskara on jo levitettynä.

Meikkituoliin istahtaessani olin ilmeisen rempseällä tuulella: pohdin odotellessani neutraalin nudelakan ja tutun viininpunaisen välillä, sitten tuli joku kohtaus ja valitsinkin kynsiini violettia glitteriä. Kerrankos sitä. Ja kun revittelemään kerran alettiin, laitettiin huuliinkin tummaa superkiiltävän huulilakan muodossa. En ole ehkä eniten kotonani näissä sävyissä, mutta kivahan niitä on kokeilla silloin kun mahdollisuus tarjoutuu.

Seuraavana aamuna otin hieman iisimmin ja levittelin Nykin reissun rapauttamaan naamaan (kiitos lomaltapaluuakne 2011) lahjakassista löytynyttä, hennosti sävyttävää kuultovoidetta, sipaisin luomiin hieman hiekkaista helmiäistä ja uskaltauduin pyöräyttämään poskiin hieman helmiäishohtoista aurinkopuuteriakin. Ei pöllömpi lopputulos, aika freesi ja mitä melkoisen luonnollinen – tuntui omalta. Mutta josko sitä kuitenkin uskaltautuisi viikonloppuna koskemaan myös siihen kassissa olleeseen tummanpunaiseen huulilakkaputkiloon…

Jakku A.P.C.
Mekko Whyred
Kengät huikea vintagelöytö Williamsburgista – kannatti lähteä matkaan jo ihan vaan näiden takia.

(Kuvat otti Pekka Mustonen, suurkiitokset!)

hei hei harmaa

28.3.2011, Klo 20:08 | Kirjoittanut

Olen blogin puolella hehkuttanut harmaata useampaan otteeseen, taitaa olla lempivärini. Rakkauteni harmaaseen kuitenkin horjahti, kun huomasin naamani olevan jotenkin kalpea ja harmaa. Talven jäljiltä väritön ja väsynyt iho kaipaa riittävästä unesta, liikunnasta ja kuulemma paikoitellen terveellisestä ruokavaliosta huolimatta jotain lisäpiristystä. Itseruskettavien kanssa en uskalla enää lähteä leikkimään, pieleen menee aina kumminkin. Kuorinnan käytön kanssa voisin kieltämättä hieman skarpata..

Kipaisinpa taannoin hieman helmiäishohdetta hämäämään ja häivyttämään harmauttani. MAC:in tiskiltä Stockalta saa noin kolmenkympin korvausta vastaan purkillisen kosteusvoiteen tilalle tai lisäksi leviteltävää Strobe Liquid Lotionia. Moni on tätä hehkuttanut (ainakin Stella), minäkin liityn nyt ylistäjien kerhoon. Päälle hieman mineraalimeikkiä, sipaisu valokynää silmänalusiin ja nenänpieliin – parempi.

Poskipunaksi tilasin Benefitin kevyen ja herkullisen (hehee – siis nolla kaloria!) Dandelion-sävyn. Puna jättää vaalealle ihollenikin vain aavistuksen väriä, övereitä tällä tuskin onnistuu naamalleen vetäisemään. Ihan hyvä vaihtoehto: kevyen rusketuksen kanssa parhaiten pelaava runsaspigmenttinen, persikankorallinen sävy ei ollut nenänpielistä punoittavalle, muutoin tasaisen haaleanharmaalle naamalle välttämättä se toimivin valinta. Punaa voi käyttää kuulemma ohuelti myös koko kasvoilla heleyttäjänä, uskallan kokeilla kun ihossa on taas hieman väriä omasta takaa.

Näillä aseilla pärjäillään sitten tämäkin takatalvi, toivottavasti hieman vähemmän harmaana. Sitä kevyttä keväistä päivetystä odotellessa…

 

loistosuti

10.3.2011, Klo 21:50 | Kirjoittanut

Vannon edelleen Bare Mineralsin mineraalimeikkipohjien nimeen. Bare Mineralsin starttipaketin mukana tullut kabukikin pysyi ookoo-kunnossa pitkään, sitten se päätti yllättäen tehdä hitaan itsemurhan ja alkoi ravistella karvojaan irti millin pätkissä. Pensseli ei tainnut olla kovin tyytyväinen omistajansa koviin otteisiin…

Joulun alla tilasin kaljuuntuvan sudin tilalle netistä Lily Lolon synteettisen kabukin. Aika plaah. Karvat olivat pitkät ja pehmeät, varsi oli maalattu valkoiseksi. Mitäpä luulette, miten hyvin pysyy valkoinen, hieman kumimainen maali alumiinin päällä? Ensimmäisen, komean naarmun pensselin varteen taisin vetäistä kynnelläni heti ensimmäisenä aamuna. Parin päivän päästä rapsuttelin loputkin maalit pois, paljastunut neuvostoliittolaisen näköinen epätasainen alumiinivarsi oli lopulta naarmupintaa parempi. Paitsi että suti oli susiruma, oli kabuki mielestäni ehkä hieman liian löysä. Lopullinen niitti tämänkin pensselin kohtalolle oli tehokkuuteni meikkipuuterin levittämisessä – sain harjakset lopulta kärjistään pysyvästi lyttyyn ja pyörteen muotoon.

Eräs aamu rumilussutia kauhuissani katsellessani muistin, että Karkkipäivä-blogissa hehkutettiin tovi sitten Ecotoolsin koteloituvaa kabukisivellintä. Hankin sellaisen, olen tyytyväinen. 16 eurolla sai näköjään varsin pätevän pensselin, joka hoitaa hommansa ja jonka voi siveltimeen kiinnittyvän korkin ansiosta huoletta nakata meikkipussin pohjalle. Unelmanpehmeäkin se on, mutta silti tarpeeksi napakka hoitaakseen tehtävänsä.

Ecotools kertoo sivuillaan vaalivansa ekologisia arvoja sekä siveltimen olevan valmistettu kierrätysalumiinista ja synteettisistä karvoista. Hyvä homma, mutta myyntipakkaukset olivat melkoisen jämyjä: paksusta, kumimaisesta muovista tehtyjä puoliksi kangasvuorattuja minigrip-pusseja. Uudelleenkäytettäviä juu, ehkäpä muiden kotelottomien siveltimien kohdalla tämä voi jollakulla jopa toteutua. Koska en meinannut saada omaani pois pussista, päättelin että en sitä sinne tule tunkemaan jatkossakaan. Hukkaan meni.

Mutta pensseli on hyvä, sitä suosittelen.

EcoTools Recycled Aluminum Retractable Kabuki, 16 €, Stockmannilta.
(Ps. Etsi suteja päivittäiskosmetiikan luonnonkosmetiikkapuolen läheltä.)