Inspiraatiota

steven alan f/w 2012

11.2.2012, Klo 21:19 | Kirjoittanut

Jatketaanpas vielä hetki Steven Alanin kanssa: tässäpä pikakatsaus merkin ensi syksyn tarjontaan.

Allekirjoittanut huokailee ihastuksesta ja on lähestulkoon valmis skippaamaan kesäkauden päästäkseen nopeammin käsiksi harmaisiin villahousuihin sekä noihin väripalkkivillapaitoihin ja -takkeihin. Pyjama on näköjään pätevä valinta vielä syksynäkin, mikäli Steveniä on uskominen!

Outoa on se, että intterwebsin ihmemaassa olen aina aivan polvillani merkin mallistojen edessä. Merkin liikkeissä olen vieraillut keväisillä Nykin retkilläni, mutta sieltä ei ole koskaan löytynyt mitään mukaanotettavaa. Liekö olen lopulta enemmän Stevenin syysmallistojen perään.. Saanko siis lähteä syyskuussa uudelleen matkaan?

(kuvat ja lisää kuolattavaa style.comissa)

kevättyyli

31.1.2012, Klo 22:27 | Kirjoittanut

Monet blogit vouhkaavat pastellivärien kyllästämästä keväästä. Meikäläinen miettii harmaata. Vaihteeksi.

Kuvan tytöllä on kaikki enemmän kuin kohdallaan ja säiden salliessa ajattelin röyhkeästi kopioida hänen lookinsa. Äidin kutoma harmaa kashmirkauluri yhdistyy Samujin harmaaseen takkiin, jalkaan laitan lenkkarit. Keväthaaveeni ei itse asiassa eroa syystyylistäni oikeastaan mitenkään, mutta ei nyt takerruta pikkuseikkoihin…

Kuvan näytän myös kampaajalleni huomenna. Tahtoo vielä hieman tummempaa! Saa nähdä, leikkautanko pahasti venähtäneen otsatukkani takaisin teräväksi vai annanko roikkua vaan.

Jälkimmäistä vaihtoehtoa ilmeisesti kannatetaan: ihmiset ovat viime päivinä äityneet kehumaan hiuksiani. Minusta se on vähän jännää, edellisen kerran hiuksiani on nimittäin leikattu ja värikäsitelty marraskuun alkupuolella. Pitkäksi venähtänyt leikkuuväli ei ilmeisesti sitten ollutkaan niin huono juttu…

(kuva the-stylish-citizen.blogspot.com)

tummanvalkoista ja vaaleaa mustaa

29.1.2012, Klo 20:41 | Kirjoittanut
Pusakka Étoile Isabel Marant Haca Jacket, $485
Farkut Rag & Bone “The Skinny Jean”, $187
T-paita Organic by John Patrick Boxy Tee, $82
Laukku 3.1 Phillip Lim 31 Hour Bag, $750
Lenkkarit Alexander Wang Dillon Sneaker, $385
Mustavalkeat herkut lagarconne.comin valikoimista.

(ps. Tuo laukku – järin vakavasti harkittava ehdokas…)

hei tyyppi…

18.1.2012, Klo 21:30 | Kirjoittanut

…ra-kas-tan asuasi.

Minulla on käytännössä samanlaiset kengät, ne piristävät ja pitävät minua pystyssä jo toista talvea. Kamelinväristä villakangastakkia ei ole, eikä liiemmin pitkää hamettakaan. Enkä muuten usko, että tuleekaan.

Mutta kenkiäni kohtaan minulla on tämän kuvan myötä entistä enemmän lämpimiä tunteita. Olen ollut varma, että niiden kanssa pystyy mihin vaan. Nyt uskon, että ne voi myös pukea minkä kanssa vaan. Ainakin teoriassa.

(kuva The Sartorialist)

switcheroo

3.1.2012, Klo 19:42 | Kirjoittanut

Jan, eiköhän luovuta tuosta vaatekaapin ja -hyllyn tiukasta kahtiajaosta ja yhdistetä voimavaramme. Enemmän on enemmän!

Siis ainakin minun mielestäni: mikään ei enää pitäisi minua erossa Janin pipoista, villatakeista eikä varsinkaan siitä yhdestä Our Legacyn tummansinisestä taiteilijatakista, jota aion kyllä lainata heti kun tuo valvova silmä hetkeksikään herpaantuu.

Jotenkin minusta tuntuu, että toinen osapuoli ei ole välttämättä niin innoissaan ideasta.. Ja myönnettäköön, että osa minusta jopa toivoo niin. (Minulla on mitä melkoisen hyvä mielikuvitus, enkä saa erästä mielikuvaa nyt pois verkkokalvoiltani. Apua.)

Hieno idea tämä taidekuvasarja, ja loistava toteutus: kylläpäs he muistuttavatkin toisiaan.

Vaatteiden vaihtoa osoitteessa sincerelyhana.com, kuvat myöskin lainattu sieltä.

sameaa

22.12.2011, Klo 18:41 | Kirjoittanut

Aijai. Alkukeväästä ajattelin verhoilla itseni sameisiin sävyihin.

Muistelin, että joskus aiemminkin sama idea on tuntunut hyvältä, heti perään huomasinkin historian toistavan itseään.

Mutta oliko minulla mitään mutaista viime keväänä, kynsilakkoja lukuunottamatta? No, täksi kevääksi voisin jotain hankkia.. Voinpahan väittää ainakin harkinneeni. Ja eivätköhän nuo kiinnosta vielä ensi keväänäkin – taidan olla tyylilleni uskollisempi, kuin tiesinkään.

Pipo A.P.C. Wool Beanie, $105
Laukku Proenza Schouler Patchwork Shopping Tote, $1150
Kengät Isabel Marant Dicker Boot, $580
Jakku Peter Jensen Mink Blazer, $561
Paita Boy by Band of Outsiders Boxy Chambray Shirt, $325
Housut Steven Alan James Pant, $248
rytkyt kaupan lagarconne.comissa

jätkä on äijjäääää!

29.11.2011, Klo 20:05 | Kirjoittanut

 

Mies, tervetuloa muotiblogien maailmaan! Real menswear - real men swear.

tennaritytön paluu

28.11.2011, Klo 21:35 | Kirjoittanut

Hieman ylläolevan kaltainen asu päätyi päälle tänä maanantaina. Tässäpä täydellinen haavemaailmaversio päivän ihanokei-viritelmästä. Mutta mullapa oli lenkkarit jalassa, töissä! Eikä ollut virkistyspäivä.

Minusta jotenkin tuntuu, että olen teille muutaman sanasen velkaa noista uusista tennareistani. Ettepä tainneet odottaa?

Itsenikin yllätin. Lenkkarit, minulla? Töissä, ei kuntosalilla? Ovatko broguet ja pikkuruiset herrainkengät nyt loppuneet maailmasta?!

Sitä uskoo löytäneensä tyylinsä ja olevansa trendihössötysten saavuttamattomissa. Viime päivien aikana olen jo pariin otteeseen saanut todeta, että ei se nyt ihan näinkään yksiselitteistä ole. En kylläkään myönnä syöneeni sanojani tai kääntäneeni takkiani – väitän vain löytäneeni tyyliini uusia osasia ja laajentaneeni tyylini määritelmää. Siis ihan eri asia kuin takinkääntäminen.

Lenkkarit joutuivat kyllä pehmittelemään meikäläistä hyvän tovin. Ensimmäisen kerran muistan nähneeni juoksukengät ilman turisteja ja tuulipukuja Lisa C:n blogissa jo viime vuoden huhtikuussa. Ensimmäiset reaktioni olivat jotain inhon, kauhun ja järkytyksen välimaastosta. Siis miksi.

Sitten niitä lenkkareita vilahteli parissa muussakin blogissa, minä ymmärsin niitä vain vähemmän ja vähemmän. Maailmahan on täynnä kauniita kenkiä! Miksi pitää sitten ehdoin tahdoin kiskoa jalkaan lenkkipolkujen ulkopuolellakin juuri ne kengät, joita jo ostaessaan kammoksuu, mutta taipuu neonväreihin, hopeiseen muoviin ja miljooniin detaljeihin vain kenkien voittamattomien teknisten ominaisuuksien vuoksi?

Puolitoista vuotta aivopesua kuvasaasteella, muutama Tukholman reissu… Sitten tuli yksi sunnuntaiaamu, jolloin aamupalapöydän keskustelu ajautui jotenkin lenkkareihin. Sen verran järkeä oli molemmilla vielä päässä, että vain retrommat mallit kiinnostivat – rumia ja huippufuturistisia juoksulenkkareita emme ole vielä kelpuuttaneet edes juoksukäyttöön. Siinä sitten molemmat myönsivät ujoina, että jotenkin niitä nyt tekisi mieli ja että pitäisiköhän sitä kuitenkin ja…

Vertaistuen voimauttamat laittoivat sitten tilaukset vetämään. Vielä ei kaduta, päinvastoin – hirmuisen vapauttavaa oli olla vaihteeksi jotenkin vähemmän nipu-napu. (Mutta juu, myönnettäköön että tennari-Inke pelkäsi koko päivän joutuvansa johonkin elämää tärkeämpään ylläripalaveriin. Living on the edge: lähes asiattomat kengät!)

Takki A.P.C. Minimalist Coat, 430 €, apc.fr
Pipo A.P.C. Knit Cap, 45 €, apc.fr
Mekko COS Leather Pocket Dress, 69 €, cosstores.com
Sukkahousut A.P.C. Tights, 45 €, apc.fr
Laukku Want L.E.V. Orly Shopper Bag, $725, lagarconne.com
Tennarit New Balance W576, 109 €, sneakersnstuff.com

jan-ette

10.11.2011, Klo 19:40 | Kirjoittanut

Miksi tuolla tytöllä on Janin vaatteet päällään?! Minulle ei lainaa edes taskuliinaa.

(kuva blog.justinchungphotography.com)

trikolori punaviinillä

12.10.2011, Klo 19:20 | Kirjoittanut

 

Takki Les Prairies de Paris Baron Coat, $680
Paita Margaret Howell Pull-On Shirt, $445
Housut Rag & Bone The Skinny Jean, $165
Laukku Thom Browne Lock Clutch, $1500
Kengät Dieppa Restrepo Penny Patent Loafer, $225
iloa silmälle löytyi lagarconne.comista