Sunnuntai on kulunut seuraavaa Nyt-juttua valmistellessa. Ei se sentään ihan näin simppeliksi jäänyt…
Hyviä vaalivalvojaisia, porukat!
Sunnuntai on kulunut seuraavaa Nyt-juttua valmistellessa. Ei se sentään ihan näin simppeliksi jäänyt…
Hyviä vaalivalvojaisia, porukat!
A.P.C lanseerasi vuonna 2008 nerokkaan konseptin nimeltään Butler Worn-Out Series. Taustalla oli tieto siitä, että hieman karrikoidusti sanottuna on olemassa kahdenlaista ihmistyyppiä: niitä, jotka haluavat, että farkut aina näyttävät upouusilta sekä niitä, jotka haluavat, että farkuissa on kunnolla luonnollista kulumaa. Jälkimmäisellä ei tarkoiteta siis niitä hiekkapuhallettuja, liian pienten käsien valmistamaa sarjatuotantokamaa, vaan ihan aidosti käytössä kuluneita farkkuja.
Tältä pohjalta luotiin siis sarja nimeltään Butler Worn-Out Series. Käytännössä homma toimii niin, että jos palautat vanhasi, upeasti kuluneet farkkusi A.P.C:lle, saat tilalle uudet puoleen hintaan. Vaihdossa tulleet farkut merkitään entisen omistajan nimikirjaimilla, korjataan, pestään, silitetään ja myydään uudestaan. Ja tadaa – molemmat farkkuihmistyypit voittavat!
Itse oletin, että tämä konsepti oli jo kuopattu, kun en kuullut siitä mitään muutamaan vuoteen. Tänään törmäsin kuitenkin tähän videoon, joka todistaa sen, että tämä luonnon oma kivipesula elää ja voi hyvin.
Kysymys kuuluukin: kulumilla vai ilman? Minä pidän kyllä niistä kulumista, mutta en sentään ihan niin paljoa, ettenkö kestäisi niiden valmistusvaihetta ihan itse.
Hetki vielä hengähdetään. Minne se joulu jo meni?! No, välipäivät ja uuden vuoden vastaanotto vielä, sitten palataan arkeen ja rutiineihin.
On se muuten jännää, että lomalla ei ehdi bloggaamaan, vaikka arkena töiden, kavereiden, harrastusten, taloustöiden, television ja nukkumisen ohella ehtii vallan mainiosti. Nyt on kuitenkin pitänyt mm. nukkua joka aamu yhteentoista, katsoa neljä elokuvaa päivässä, saunoa jatkuvasti sekä nautiskella ruuasta ja juomasta – tuota siinä sitten sisältöä.
Ainoa muodista ja pukeutumisesta kiinnostunut on viime päivinä ollut näköjään jackrussellinterrieri Robert. Muilla on verkkarit, asusteena reilusti yllämainitun ja kovasti sylissä viihtyvän jackrussellinterrierin irtokarvoja. Oikein.
Poopin jouluaaton asu:
Rusetti Lanvin x H&M
Our Legacylle vannomani ikuinen rakkaus on luultavasti tullut blogimme lukijoille jo selväksi. Mielestäni on siis melko sopivaa, että heidän tulevan kevään ja kesän mallisto on saanut työnimekseen Love 2012.
Rakkauden kesä on siis tulossa!

Engineered Garments ei ilmeisesti ole kovin halukas muuttamaan kerran hyväksi todettua konsepiaan. Ja hyvä niin, sillä tarkasti valitut kankaat ja pienet muokkaukset vanhoihin kaavoihin onnistuvat pitämään tuotteet tuoreina ja kiinnostavina. Itse pidän eniten heidän rennon ryppyisistä, kuosikankaisista pikkutakeistaan, joista aina yksi on ylitse muiden.
Pääsisinpähän jo tutustumaan tulevan kevään ja kesän mallistoon! Loput kuvat ovat nähtävissä Nepenthesin sivuilla – klikkaa itsesi mukaan metsäretkelle.
Kyllä – toinen meistä muisti ottaa kotoa mukaan myös ne kuvattavat tavarat.
Hatunnosto jokaiselle valokuvaajalle: yhden ruudun onnistuminen (no, se punnitaan muualla ja myöhemmässä vaiheessa..) vaati 3,5 tuntia työtä, kolme erilaista sommitelmaa, pari hermoromahdusta, viisi epätoivoista jalustaviritelmää sekä muutaman kirosanan.
Mutta olipahan kivaa!
Tyylikäs pikkumies. Löytyyköhän minusta yhtä tyylikkäitä lapsuudenkuvia? No, jos ei niin tiedän kyllä että eräistä onnekkaista sellaisia löytyy kasapäin…
(kuva Scotch & Soda)
Vaikka hollantilainen G-Star Raw ei koskaan ole tuntunut ns. omalta jutulta, täytyy kuitenkin nostaa hattua heidän uudelle mainoskampanjalle. Pääosassa komeilee Vincent Gallo: mies, näyttelijä, ohjaaja, elämätapa-artisti, säveltäjä ja kirjailija. Moniosaajaherrassa parasta on se, että hän hoitaa jokaisen roolinsa tyylillä. He’s got my love, toisin kuin eräs latinolaisamerikkalainen tanssija-näyttelijä-laulaja…
Kiitos Mikolle vinkistä!
Kaikki ennallaan, hälytystila ohi!
Sellainen tiedotusluontoinen asia olisi nyt kerrottavana, että aiemmasta käytännöstä poiketen kommenttinne ohjautuvat nyt välitilaan odottelemaan hyväksyntäämme, eivätkä lävähdä enää suoraan näkyviin blogin puolelle.
Syynä tähän on vain ja ainoastaan joku WordPress-blogialustasta löydetty haavoittuvuus, jonka vuoksi ilkeät hakkerismiehet ja -naiset voivat jättää kommentiksi jotain koodintynkää ja sitten romahtaa kaikki, blogi sekä maailma. Yyh.
Palataan taas vanhaan malliin, kun WordPressin haavat ovat parantuneet. Toivottavasti teidän tekee vielä mieli jättää kommenttia tänne, se olisi meistä hirmuisen mukavaa.
Pohkeet kylkeen ja menoksi! Tässä kenkäpari, jonka takia tulen todennäköisesti menettämään yöuneni, tai vähintään näkemään päiväunia itsestäni keikaroimassa 50- ja 60-luvun New Yorkissa. Voisikohan olla, että Mad Men-nimisellä tv-sarjalla olisi jotain tekemistä tämän asian kanssa? Olemme siis vihdoin ja viimein päässeet Inken kanssa sarjan makuun ja lienee sanomattakin selvää, että Roger Sterling on oma tyyli-ikonini tästä päivästä eteenpäin.
(Alden Saddle Shoes via [you have broken the internet])