Vaatteet

eri kulkuri

4.4.2012, Klo 20:25 | Kirjoittanut

Olemme viime vuosien aikana kasvaneet hieman erilleen Jonny Johanssonin luotsaaman Acnen kanssa. Viimeisin tulokas kaappiini Acnen puodista taitaa olla yhä ahkerassa käytössä oleva pikkutakki vuodelta 2009.

Nyt, kolme vuotta myöhemmin, sortuminen Herra Acnen tuotteisiin on kuitenkin lähellä. Pukuosastoni on kaivannut täydennystä (esim. puvun, nyt kun ei ole ainokaistakaan) sen jälkeen kun edellinen laitettiin kiertoon, mutten valitettavasti ole onnistunut löytämään mitään tarpeeksi kiinnostavaa. Siinäpä se nyt kuitenkin olisi – tumma puku, jonka kankaan pienet yksityiskohdat onnistuvat tekemään siitä mielenkiintoisen.

Nyt nopeasti seuraavaa Tukholman matkaa varaamaan, koska ei hullukaan tilaa uutta pukua netistä sovittamatta. Inke olisi näköjään helppo houkutella mukaan makutuomariksi…

Pikkutakki Acne Drifter, 440 €, housut Acne Drifter, 220 €, acnestudios.com 

se on ruoste

2.4.2012, Klo 21:10 | Kirjoittanut

Helsinki muuttuu päivä päivältä paremmaksi paikaksi, ainakin mitä vaatetarjontaan tulee. Nämä upean väriset ruosteenpunaiset housut sekä hieman lisää kevätuutuuksia amerikkalaiselta Dana Leelta saatavilla Erottajan THE MEN -liikkeestä. Hieman väriä comebackin tehneen loskan keskelle…

päivitetetyt juoksugearit

30.3.2012, Klo 19:15 | Kirjoittanut

Vajaa kuukausi sitten intoilin siitä, että Undercoverin ja Niken yhteistyössä viritetty mallisto vihdoin oli rantautunut Suomeen. Nyt intoilen siitä, kuinka hyviä juoksuvaatteita nämä ovatkaan. Uusi setti yhdistettynä saapuneeseen kevääseen – täällä on juoksukilometrejä kertynyt viime aikoina ihan uuteen malliin. Nyt kuulkaa kelpaa urheilla…

köpistä hampaankolossa

27.3.2012, Klo 20:54 | Kirjoittanut

Kööpenhaminasta palattuani raportoin teille innoissani kaupungin kenkävalinnoista, minä ja tanskattaret ymmärsimme toisiamme ja olimme samoilla linjoilla kenkäasioissa. Mutta pitkistä takeista en vielä maininnutkaan – lenkkarit oltiin nimittäin monesti yhdistetty väljälinjaiseen ja pitkään, jopa maata hipovaan takkiin. Rento ja mittasuhteiltaan sopivasti vinksahtanut yhdistelmä miellytti silmää ja ajatus omasta pitkästä takista jäi ilmeisesti jonnekin takaraivoon kypsymään.

Nyt aivoni ovat viimein raksuttaneet asian käsitellyksi ja päättäneet maata tavoittelevan takin olevan hyvä juttu. Tällä välin ilmeisesti tanskattaret ovat putsanneet COS:in verkkokaupan pitkistä trensseistä minun koossani ja kulkevat rennon tyylikkäinä pitkin Kööpenhaminan katuja takeissaan minun nykiessä pusakoideni helmoja epätoivoisesti alemmas.

Tanskattaret. Eikö teille mikään riitä! On putiikit ja sisustusliikkeet, rento tyyli, hyvät geenit, asenne kohdillaan, mukavat ravintolat ja leudompi ilmasto. Palauttakaa pitkät takkinne tarvitseville tänne pula-Suomeen!

COS Layered Trench Coat, 150 €, cosstores.com

13 / 2012

27.3.2012, Klo 20:12 | Kirjoittanut

Inventorysta inspiroitunut.

Pellavapaita Margaret Howell, $300
Kauluspaita orSLow, $220
Takki Arc’teryx Veilance, $695
Kengät Yuketen, $400
Hattu Engineered Garments, tiedustelut Inventoryltä
Housut Post Overalls, $200

bandana-rama

26.3.2012, Klo 22:25 | Kirjoittanut

Sinisten kauluspaitojen ja bandana-huivien ylimpänä ystävänä tämä olisi periaatteessa se kauluspaita minulle. Kuosi on todella hieno ja kiinnostava, mutta samalla ihanan rauhallinen. Jos kauluspaita noudattaisi Our Legacyn 1940′s -kaavoitusta, odottaisin jo kuumeisesti toimitusta. 1950′s -mallin turhan korkealle kiipeävä sivuleikkaus ei vain tunnu omalta, ja malliahan ei pelkällä kuosilla mieleiseksi muuteta…

1950′s Four Ex Paisley, 140 €, tresbienshop.com

the long tail

22.3.2012, Klo 20:39 | Kirjoittanut

Länsinaapurin Our Legacy on lisännyt toinen toistaan hienompaa kevätuutuutta verkkokauppaansa viimeisen kuukauden aikana. Tästä huolimatta en ole varsinaisesti kiljunut riemusta… Merkin vaatteita olen keräillyt kokoelmiini jo vuosien ajan, joten monista tämän kevään uutuuksista roikkuu kaapissani jo vastaava, pari vuotta vanhempi versio. Hyvä tietty tietää, että uutta on saatavilla kun entisistä aika jättää – merkki päivittää jälkeään juuri sopivasti, pysyen ajankohtaisena mutta juuriaan hylkäämättä. Tervetuloa Our Legacy -kelkkaan, uudet fanit!

Tämän takin kohdalla kuitenkin hieman innostuin, johtuu osin varmaan siitä että kaikki takkini ovat tummanpuhuvia. Vaalean kevättakin jujuna on irtohelma, jonka avulla takin voi taiteilla parkapituuteen tai pätkäistä lyhyemmäksi, tarpeen ja fiiliksen mukaan.

Beamiin on korviini kiirineen huhun mukaan rantautunut Our Legacyn kevättä, täytyypä piipahtaa katsomassa, josko tangolla odottelisi vaalea takki tai jotain muuta mukavaa.

Our Legacy Cloud Jacket, 350 €, ourlegacy.se

12 / 2012

19.3.2012, Klo 20:16 | Kirjoittanut

Housut Beams+, $230, unionmadegoods.com
Silmälasit Oliver Peoples, 355 €, nittygrittystore.com
Pikkutakki Boglioli, 750 €, farfetch.com
Kauluspaita Engineered Garments, £165, endclothing.co.uk
Solmio Apolis, $58, apolisglobal.com
Kengät Allen Edmonds, $450, allenedmonds.com

keep it fresh

14.3.2012, Klo 20:58 | Kirjoittanut

Sanfransiscolainen vaatevalmistaja Taylor Stitch on uusinut verkkosivunsa. Uuden ulkoasun lisäksi he ovat päivittäneet sisältöään ja lisänneet osion nimeltään Share Your Wear, josta minä olen eniten innoissani. Ihmisten omat kuvat merkin vaatteista ovat nimittäin huomattavasti parempia ja mielenkiintoisempia kuin Taylor Stitchin omat! Kuvansa jakaneet henkilöt palkitaan viidentoista prosentin alennuksella, joka toivottavasti on riittävä kannustin pitämään uuden osion freesinä. Mielestäni oikein hyvä aloite ja soisi moisen leviävän muuallekin… Ehkäpä moiseen itsekin uskaltautuisi toisinaan osallistumaan.

11 / 2012

12.3.2012, Klo 19:38 | Kirjoittanut

Pikkutakki Engineered Garments, £342, thebureaubefast.com
Kauluspaita Nanamica, 249 €, norsestore.com
Solmio Burberry, 145 €, mrporter.com
Vyö Anderson’s, 94 €, norsestore.com
Sukat Paul Smith, 18 €, mrporter.com
Taskuliina The Hill-Side, $40, contextclothing.com
Kengät Alden, 735 €, tresbienshop.com
Housut Engineered Garments, £216, thebureaubelfast.com