Sisustus

kop-kop

13.11.2011, Klo 18:34 | Kirjoittanut

Jos avaat oven, siitä tulee työpöytä. Jos suljet sen, saat ruokapöydän kahdeksalle. Ovi auki tai kiinni, pöytä on todella kaunis.

(kuva manoteca.com)

kotona taas

6.11.2011, Klo 22:15 | Kirjoittanut

Tukholmasta tarttui mukaan hieman tunnelmaa. Pesä on kunnossa talvea varten, kynttilä tuoksuu hieman piparkakkusilta.

Tuoksukynttilä Diptyque

cherry bloom

12.7.2011, Klo 15:20 | Kirjoittanut

Rakastuin näihin Andreas Lindin ottamiin kuviin ensivierailullani Tukholman Story Hotelissa. Ylempi kuva on Tukholmasta, alempi New Yorkista. Haluaisin saada molemmat kuvat koristamaan seiniämme ja vähentämään kaukokaipuuta ennen seuraavaa vierailua.

(kuvat wonderwall.se)

vuoden huiput 2010

22.12.2010, Klo 20:43 | Kirjoittanut

Vuosi lähestyy loppuaan, joululomakin häämöttää. Lienee aika kelata kulunutta vuotta taaksepäin ja listata kuluneen vuoden parhaita juttuja. Kunnia heille, joille kunnia kuuluu!

Nimitysten takana arvovaltainen raati. Eiku me.

Pukeutuminen

Vuoden vaatekauppa

Beam, yksiselitteisesti. Toisinaan tuntuu, että palkanmaksuun voisi tilinumeron tilalle antaa Beamin osoitteen. Kaupungin käytännöllisin mutta silti mielenkiintoinen valikoima miehille ja naisille, arkeen ja juhlaan. Loistava, lämmin ja rehellinen palvelu.

Vuoden ulkomainen vaatekauppa

Welcome, Tukholma. Myös raadin naisjäsenet olivat varsin vakuuttuneita tämän tyylipuhtaan miestenvaateliikkeen valikoimasta ja ammattitaitoisesta, tuputtamattomasta palvelusta.

Vuoden verkkokauppa, miehet

Très Bien Shop. Samat herrathan ovat myös Welcomen ja Our Legacyn takana, mitä voittokulkua!

Vuoden verkkokauppa, naiset

La Garçonne. Mikä valikoima – naisraati tykkää pitkälti ihankaikesta. Olkoonkin, ettei sieltä olla vielä tilattu mitään Atlantin toispuoleisen sijainnin ja ikuisen tullipelon vuoksi.

Vuoden mieluisin vaatemerkki, miehet

Our Legacy. Päräyttävät mallistot, eritoten syksyn! Kaikki vaatteet ovat loistavasti yhdisteltävissä, leikkaukset ovat kohdallaan. Kauniita käyttövaatteita, hinta-laatusuhde erittäin kohdallaan.

Vuoden mieluisin vaatemerkki, naiset

A.P.C., olkoonkin että mallistot ovat hyvin epätasaisia – emme ymmärrä naisten puolelta puoliakaan. Mutta silloin kun osuu kohdalleen, se on napakymppi.

Vuoden onnistunein hankinta, miehet

Gitman Vintage x Inventory -kauluspaita. Sininen yksilö on viikoittaisessa käytössä, vaikka kauluspaitakokoelma on.. Köh, mittava.

Vuoden onnistunein hankinta, naiset

A.P.C. -duffelitakki. Iloa, tyyliä ja istuvuutta vuosiksi eteenpäin. Tähän pukeutuminen ilahduttaa joka aamu, edelleen.

Vuoden asuste, miehet

Bandana-huivit. Asuun kuin asuun, tai siis jos mukana on kauluspaita. Eivätkä ole hinnalla pilattuja.

Vuoden asuste, naiset

Mulberry Oversized Alexa -käsilaukku
. Mukana joka päivä, paranee vanhetessaan ja rypistyessään.

Ehostus

Vuoden hiustuote

Kiehl’s Amino Acid Shampoo ja Kiehl’s Hair Conditioner and Grooming Aid 133. Lupaavat pestä ja hoitaa, sen tekevät. Vaihtelunhaluinen raati on jumahtanut näihin loistotuotteisiin, kolmannet puolen litran pullot jo menossa.

Vuoden ihonhoitotuote

Clinique Rinse-Off Foaming Cleanser. Yksi purtilo vähemmän kylpyhuoneessa, tämä kun kelpaa molemmille.

Vuoden kosmetiikkatuote

Talika Lipocils Expert -ripsienhoitoaine. Myös raadin miesjäsenet ovat vakuuttuneita näkemistään tuloksista. Tai siis siitä, että raadin naisjäsenillä on jälleen ripset ja kenties jopa entistä ehommat.

Vuoden miestuote

Dermalogica Post-Shave Balm. Mies, vaikket uskoisi tarvitsevasi tätä, kyllä tarvitset. Saatu lahjaksi kevätjuhlista, jää taatusti pysyvään ihonhoitorepertuaariin. Riittoisakin on, sama tuubi käytössä vaikka keväästä on jo tovi.

Vapaa-aika

Vuoden paras ravintola

Farang! Pehmeäkuorinen taskurapu, se karamellipossu… Drool. (Bubbling under: koko New Yorkin testaamamme tarjonta.)

Vuoden ruokakauppa

Lentävä lehmä
, Hakaniemen kauppahalli. Juustoa, mitäpä sitä ihminen muuta tarvitsee? Maistiaisia, suosituksia, aikaa asiakkaalle. He tuntevat paitsi asiakkaansa, myös lähiseudun kaupat: jos ostaa Hakaniemen Alkosta pullon punaista myyjän suosituksesta ja kertoo, minkälaista juustoa Alkon myyjä viinille suositteli, kysyvät he kuka myyjä oli kyseessä ja muistavat juuri mitä juustoa tämä kyseinen myyjä heiltä hakee. Pikkukaupungin tunnelmaa pääkaupungissa, ihanaa.

Vuoden onnistunein matka

New York, New York.

Vuoden baari

Edelleen hakusessa. Missä te käytte?

Vuoden hauskimmat bileet

Stellageen
syntymäpäivien 12-tuntinen brunssi!

Vuoden paras keikka

Arcade Fire Senaatintorilla. Bändi, jonka todella halusi nähdä paikassa, jossa sitä ei koskaan odottanut näkevänsä. Niin, ja loistokeikka vieläpä!



Vuoden eeppisin moka

Vanhojen huonekalujen myyminen 10 viikkoa ennen uusien saapumista. Pois tieltä, nääs.. Hieman oli kolkkoa, kun jäljellä oli sänky, kaksi tuolia, tv ja ruokapöytä. Opittua? Älä luovu. Koskaan. Mistään.

Vuoden unohdetuin to do -listan kohta

Sähkömiehen tilaaminen asentamaan kinkkiset lamput kattoon, taululistojen seinään poraaminen. Ennen kesää 2011, kenties?

Vuoden rutiini

Aamusmoothie. Kitchen Aid -blenderi surauttaa meille lasilliset hyvää ja terveellistä joka aamu. Murot ja mysli, niin passé!

Vuoden harrastus

issues.fi. Edelleen innoissaan.

Kiitokset kaikille kuluneesta vuodesta, me suuntaamme joululomalle. Rentoutumisen sijaan reissaamme hektisesti ympäriinsä, kone ja kamera ovat mukana mutta se, miten niiden parissa ehtii aikaansa viettämään on vielä mysteeri. Hengessä mukana kuitenkin, ystäväiset. Hyvää, nautinnollista, rentouttavaa joulua!

mattador

7.10.2010, Klo 20:07 | Kirjoittanut

Äitini vinkkasi keskellä sisustusvimmaamme italialaisesta mattovalmistajasta nimeltään Golran sekä heidän upeasta projektistaan Carpet Reloaded. Jösses, sanon minä.

Matot ovat hienoja, niin hienoja. Kaikki jo valmiiksi kulahtaneen ja elämää nähneen näköisiä, mutta hyvällä lailla – vähän samalla tavalla kuin käytössä vuosien varrella kuluneet farkut. Farkut vain kuluttaa itse hieman nopeammin aidosti kuluneiksi ja mukavan rähjäisiksi kuin olohuoneen maton..

Olisin valmis lähtemään Tukholmaan NK:n tavarataloon hakemaan omamme hetimmiten. Issuesin päämajaan sopisivat parhaiten ylärivin kaksi vasemmanpuoleista tai ensimmäinen vasemmalta alarivissä, mutta jos saisin valita yhden vapaasti eikä tarvitsisi miettiä mikä sopii mihinkin, valintani olisi tuo punainen. Se on yksinkertaisesti hienoin!

valoa elämään

3.9.2010, Klo 12:00 | Kirjoittanut


Kuten Inke jo ehtikin mainita, valoa tunnelin päässä häämöttää. Issues Headquarters muistuttaa tällä hetkellä crackluolaa: saimme vanhat yhteensopimattomat, liian isot, pienet tai liian tarpeettomat tavarat uuteen koteihinsa hyvissä ajoin, uudet huonekalut loistavat vielä poissaolollaan. Meillä on tällä hetkellä kotona sänky, ruokapöytä (ei tosin tuoleja), vanha mutta aina yhtä loistavasti useissa eri tarkoituksissa palveleva Artekin ritiläpenkki ja.. No, siinäpä se sitten olikin. Säkkejä, laatikoita, kirjapinoja ja viimeisenä silauksena pyykinkuivausteline keskellä lattiaa. Täällä kaikuu ja kumisee. Hengailu kovalla lattialla ei ole kovin miellyttävää, sängyssä röhnäämisestä tulee muuten pidemmän päälle niska ja selkä kipeäksi. Ei voi tosin valittaa – täällä kun pelättiin, että vanhat huonekalut jäisivät käsiin…

Vielä pari viikkoa, kuulemma. Olemme toiveikkaita, mutta yritämme pitää päämme kylminä. Eivätkös kaikki toimitusajat aina tuppaa venymään ja paukkumaan? Hyvää kannattaa odottaa.. Kun tuo lamppu viimein raivaa tiensä Kallioon, ei pimeästä vuodenajasta saa eikä toivon mukaan edes voi valittaa. Unelmien täyttymys.

Saa muuten nähdä, mitä sieltä sitten loppujen lopuksi tulee. Jan nimittäin mittaili seinää ja tulevan hylly-taso-hässäkän mahtuvuutta pohtiessaan, asensiko maanantaina vieraillut sähkömies tieltä siirretyn pistorasian sittenkin hieman liian kauas nurkasta. Pistorasia on kyllä paikallaan, mutta jostain syystä matkalla ollut hyllykkö on vain noin kaksikymmentä senttiä seinää pidempi. Mitta seinästä on kyllä otettu oikein, mutta helvetillisessä “Mini-Mup ja kaksi Tupla-Muppia, eiku Mikrotupla-Mup ja sittenkin kolme Tuplamini-Muppia…” -vaiheilussa pari numeroa on ilmeisesti päässyt vaihtamaan paikkaansa. Onneksi tilanne oli vielä pelastettavissa, kun yhden moduuleista pystyi vaihtamaan pienempään. Sanktioksi tästä saa todennäköisesti palata lähtöruutuun odottamaan vuoroaan kahden nopanheittokierroksen ajaksi, mutta parempi kai näin.. Isännöitsijällä olisi voinut olla pari valittua sanaa sanottavana, jos Inke olisi joutunut toteuttamaan ensimmäisen suunnitelmansa ja laajentanut asuntoa kaivertamalla tuosta hyllykön tielle tulleesta ulkoseinästä parikymmentä senttiä pois.

Kuvia tästä, joskus ehkä. Siihen, että koti näyttää viimein kodilta tulee vierähtämään vielä paljon aikaa. Jokaisen sälän, koriste-esineen ja tekstiilin täytyy todella ansaita paikkansa. Ei kompromisseja, ei mitään joka on jossain koska siinä nyt vaan pitää olla jotain.

(Puolen vuoden päästä? Lehtipinoja, tuikkulyhtyjä, liian monta mukavaa tyynyä ja kulahtanut viltti – mutkun se ei kutita. Elämisen merkkejä. Mutta ajatus, se lienee pääasia.)

tunnista pöytä

13.7.2010, Klo 22:11 | Kirjoittanut

Hei, te rakkaat sisustavat ystävät. Kuva on köpö, mutta pöytä mahtava. Tietääkö kukaan kenen tekeleitä tuo lasilevy ihanan köykäisillä rautalankajaloilla sattuisi olemaan? Olohuoneen (köh, yksiössä pitäisi kai sanoa oleskelutilan) sisustus on tänään lyöty lukkoon, mutta television ja sohvan väliin tarvittaisiin jotain. Tällä hetkellä tuntuu siltä, että siitä puuttuu juuri tuo pöytä. Ja niin, itse asiassa kaikki puuttuu vielä syyskuussakin – tiedossa pitkähkö toimitusaika. Enää pitäisi jännittää pari-kolme kuukautta että saa nähdä mitä sitä oikein tulikaan tehtyä. Kynnetkin on jo pureskeltu, mitä seuraavaksi?

Muuten, vinkkejä intterwebin hyväksi todetuista huonekalukaupoista otetaan vastaan. Saattaahan se etsitty olla joku muukin pöytä.. Tai jotain muuta, kuin pöytä. Mistä sitä tietää, mihin sitä haksahtaa.

sisustuspäissään

9.7.2010, Klo 20:12 | Kirjoittanut

Täällä ollaan aivan sisustuspäissään. Vuosi tässä on kaikenlaista kotiin suunniteltu, nyt ollaan saavutettu kultainen keskitie ja pian tehdään päätöksiä. Suunnitelmat suurempaan remonttiinkin olisivat jo päässä, mutta ne saavat odottaa… Ainakin toistaiseksi. Tänä kesänä laitetaan Issues Headquarters asumiskuntoon sisustusratkaisuin ja parilla maalipurkilla, seiniä kaadetaan ehkä sitten tulevaisuudessa.

Aluksi piti kyllä vain laittaa kotiin uusi pienen tilan edukseen kääntävä kirjahylly-työtaso-tv-taso-säilytys-kompleksi, mutta sitten törmäsimme vahingossa myös täydelliseltä tuntuvaan sohvaan. Viiden minuutin istuskelun jälkeen siitä ei päässyt enää ylös, nyt koti ei tunnu enää kodilta jos meillä ei ole moista. Ja vielä pitäisi hoitaa jostain myös levyhylly, jotain kaikille kengille ja kuutisen tuolia.. Hoihoi.

Varokaa sisustusliikkeitä, ihmiset. Tai no, toisaalta.. Baarit eivät ole tuntuneet ensisijaisilta vapaa-ajanviettopaikoilta enää aikoihin, joten lienee aivan aiheellista tehdä kodista Koti jo tulevaksi takuukylmäksi talveksi. Liekö tuota edes parempaa paikkaa johon panostaa.

koti kuntoon

28.11.2009, Klo 19:55 | Kirjoittanut

Koti kuntoon

Projekti Koti on tällä hetkellä lievästi sanottuna hieman vaiheessa. Ei siinä mitään, että kirjahylly-tv-taso-työpöytäkompleksi puuttuu edelleen tai että vaatekaappi ja -huone ovat kaaostilassa, mutta kodin keskeneräisyyden jotensakin kruunasi tänään seinästä irronnut edellisen asukkaan kiinnittämä verhovaijeri. Kiinnitysapuna käytetty proppu ilmeisesti päätti, että seinän sisällä vietetyt ajat ovat ohitse.

Koska myös Projekti Sälekaihtimet Olkkariin on antanut odottaa loppuunsaattamistaan, ei yksityisyyden säilyttämiseksi voinut enää lauantai-iltana tehdä muuta kuin vetää ikkuna umpeen maalarinteipin ja Hesarin sivujen avulla. Deko-lehti tai Avotakka, kiinnostaisiko juttu pelkistettyyn ja askeettiseen tyyliin sisustetusta nuorenparin ensiasunnosta?

Pitäkää peukkuja, että saisimme sälekaihdinasentajan paikalle vartin varoajalla, mieluiten heti maanantaiaamuna.

Haavelistalla:
Jeeves-hattulamput
Jake Phipps
Vitra DSW -tuolit, Charles & Ray Eames
Bibliothèque-tuoksukynttilä, Byredo