Omat asut
3.6.2011, Klo 20:09 | Kirjoittanut jan
Päivän puolikas asukuva koostuu nykyisistä ja tulevista suosikeista. RRL:n kauluspaita oli rakkautta ensisilmäyksellä ja näistä Jenkeistä ostetuista Roganin housuista vaikuttaisi tulevan kesän ehdottomat lempihousut. Olen vakuuttunut myös siitä, että Mark McNairyn Très Bien Shopille valmistamat kengät tulevat viihtymään jaloissani pitkään.
Miikalle väliaikatietona, että yhden käyttöpäivän jälkeen pohjissa ei näy mainittavia vaurioita ja toivon totisesti, että ne tulevat kestämään ahkeraakin käyttöä tulevina vuosina.
Tagit: Mark McNairy, Rogan, RRL
Aihe: Kengät, Omat asut, Vaatteet | Kommentoi »
12.5.2011, Klo 12:00 | Kirjoittanut jan
Kuvassa Jan ja elämänsä ensimmäiset aurinkolasit (no, ainakin ensimmäiset vahvuuksilla). Pienimuotoisen jahkailun jälkeen sain kuin sainkin tehtyä päätöksen aurinkolasien suhteen. Jätin siis hyönteistutkijan lasit liikkeeseen ja päädyin rohkeaan ja kokeelliseen ratkaisuun – otin Barton Perreiran valmistamat Bronski-malliset sangat. Kyllä, kyseessä on sama malli kuin silmälaseissani, mutta sävy on tällä kertaa ruskea harmaan sijaan. Irroittelin. They’re great!
Lähikuvia luvassa lähiaikoina.
Aurinkolasit Barton Perreira
Huivi The Hill-Side
Kauluspaita Gitman Vintage
Takki Our Legacy
Housut jalassa
Laukku Porter
Kengät Converse
Tagit: Barton Perreira, Converse, Gitman Vintage, Our Legacy, Porter, The Hill-Side
Aihe: Omat asut | 1 kommentti »
8.2.2011, Klo 18:58 | Kirjoittanut jan
Olkoon 2011 vuosi, jolloin Jan otti paljon kuvia itsestään peilin kautta. Ja kyllä – vastavalosuojalla on väliä.
Pikkutakki ja solmio Engineered Garments
Kauluspaita Gitman Vintage
Taskuliina Stockmann
Tagit: Engineered Garments, Gitman Vintage
Aihe: Omat asut | 1 kommentti »
27.11.2010, Klo 14:58 | Kirjoittanut jan

The owls are not what they seem. Lause on skottilaisen Howlin’in slogan, itse muistan sen kuitenkin jo loistavasta tv-sarjasta nimeltään Twin Peaks, jonka olemme juuri katsoneet DVD:ltä Inken kanssa. Jälleen kerran yksi ysärisarja, joka toimii hyvin myös pukeutumisinspiraation lähteenä. Onko Seinfeldin ja Twin Peaksin lisäksi muita?
Noh, mutta asiaan. Alla oleva upea villaneule löytyi tosiaan viime viikonloppuna Tukholmasta. Tykästyin hetkessä ja tämä päällä olen kuin pikkulapsi jouluaattona. Onnellinen.
Neule Howlin’ by Morrison
Kauluspaita Our Legacy
Huivi Stockmannilta
Aihe: Omat asut, Uutta, Vaatteet | 2 kommenttia »