Musiikki

black twig: paper trees

24.1.2012, Klo 20:15 | Kirjoittanut

Alkuvuoden julkaisutahti on ollut normaaliakin rauhallisempi, mutta leppoisan vauhdin ansiosta olen saanut rauhassa perehtyä Black Twigin loistavaan debyyttiin nimeltään Paper Trees. Alla yksi herrojen taidonnäytteistä, mutta omasta mielestäni levyn kahdeksas kappale Kouvola on jo itsessään riittävän hyvä syy kipittää lähimpään levykauppaan ostoksille!

kylmät väreet..

12.1.2012, Klo 20:21 | Kirjoittanut
YouTube Preview Image

..ja kostuneet silmät olivat lopputulema pelkän trailerin jälkeen. Missäs ja milloin pääsisin pillittämään koko dokkarin pituudelta?

bendagram: headlights

4.1.2012, Klo 21:11 | Kirjoittanut

Kävin juoksemassa, hukkasin kaikki ajatukseni, löysin loistavan kappaleen, mutten valitettavasti löytänyt mielenkiintoisesta, kotimaisesta yhtyeestä lisätietoa. Voisiko joku hieman sivistää minua?

arcade fire: sprawl II

18.12.2011, Klo 21:00 | Kirjoittanut
YouTube Preview Image

Tälle loistavalle Arcade Firen kappaleelle on nyt tehty todella hieno musiikkivideo. Parasta on tässä on se, että videosta löytyy myös interaktiivinen versio. Kokeile ohjaajana oloa!

 

läpi talven, kohti aurinkoa ja elokuuta

29.11.2011, Klo 19:11 | Kirjoittanut

väriterapiaa kaamokseen

24.11.2011, Klo 21:30 | Kirjoittanut

Seventeen Evergreenin kappale Polarity Song on sopiva yhdistelmä MGMT:ia ja Of Montrealia, eli hyvä. Video on suorastaan loistava ja tarjoaa mukavaa väriterapiaa tähän pimeään vuodenaikaan. Klik-klik!

kuiva kausi

3.11.2011, Klo 14:00 | Kirjoittanut

Anteeksi Stupidot, Jussi, Jyri ja kaikki te muut musiikki-inspiraation lähteeni, sillä olen ollut viime aikoina todella huono musiikin ystävä. En ole lukenut musiikkiblogeja enkä alan lehtiä. Lienee sanomattakin selvää, etten ole oikeastaan kuunnellutkaan kovin paljon musiikkia. Meneillä saattaa olla pisin kuiva kausi koskaan. Olisikohan tämä joku alitajuntani järjestämä henkinen valmistautuminen perjantain Bon Iverin keikkaan?

Tässä hiljaiselossani olen missannut jopa Girlsin mielettömän hyvän uutukaisen Father, Son, Holy Ghost. Älkää tehkö perässä!

hyvähyvähyvä

14.10.2011, Klo 8:00 | Kirjoittanut

Hyvä Regina! Hyvä Osma! Hyvää viikonloppua!

kolme piristystä

11.10.2011, Klo 19:47 | Kirjoittanut

Upea reppu, joka näköjään vain paranee käyttökertojen karttuessa.

L.L. Bean, Maine Guide -reppu, $189, llbean.com
(kuva williamyan.com)


Maaginen kauluspaita, keneltäpä muultakaan kuin Our Legacylta.

Our Legacy, Generation Shirt Cadillac Car Blanket, 190 €, ourlegacy.se

Loistava kappale ja hieno video, jossa on tuttujakin. Well done!

finnhits

8.10.2011, Klo 18:20 | Kirjoittanut

Olipahan kiva poistua Stupidosta levykasan kanssa ja huomata, että kuudesta ostamastani levystä neljä oli kotimaista tuotantoa.

Suomilevyjen (kuvassa) lisäksi mukaan tarttui Neon Indianin Era Extraña sekä James Blaken EP Enough Thunder. Itse asiassa Neon Indianin Alan Palomokin voidaan kyllä jo melkein laskea suomalaiseksi, sillä hänhän asui Helsingissä puolitoista kuukautta joskus lähimenneisyydessä. James Blakelle en kuitenkaan ole löytänyt minkäänlaista Suomi-yhteyttä. Onkohan hänelläkin?