silkkibyysamaanantai

No nyt menee lujaa! Silkkibyysat! Rasti seinään, enpä olisi tätä päivää vielä tovi sitten uskonut näkeväni.

Kehitin pakkomielteen Acnen Sensational Silk -housuista, viimeinen tikki oli kun näin ne erittäin toimivina Wiken päällä. Soitin viime viikolla jokaiseen Helsingin housuja potentiaalisesti myyvään liikkeeseen – turhaan. Minnekään näitä loistavan laiskoja pöksyjä ei oltu ainakaan vielä saatu myytäväksi, paitsi Beamiin puuvillaisina. Puhisin, tuhisin ja googlasin.

Ja onnistuin! Nopeaa toimintaa, Browns – keskiviikkoiltana tilattu paketti pätkähti työpaikalle perjantaina lounasaikaan.

Pieni ongelma: minkäs kanssa tällaisia loistavan löysiä silkkihousuja sitten käytetään? Sain ne puettua päälleni tänään mustan villatakin ja korollisten nilkkureiden avustuksella. Yritin pukea byysat perjantaina juhlaan – fail. En muistaakseni omista paitaa, joka olisi edes jotenkin semijuhlava ja vieläpä yhteensopiva haaroista roikkuvien housujen kanssa.

Olisi ehkä pitänyt napata teille maanantaisesta housuasusta kuva tuomittavaksi, mutta vielä tänään ei riittänyt pokkaa. Peilikuva oli yllättäen aivan liian outo! Siinä oli liikaa uutta. Minulla kun ei ole ollut housuja jalassani muutamaan vuoteen, farkkuja ja leggingsejä ei lasketa. Olo ilmavissa silkkihousuissa oli kieltämättä kuin pyjamassa, mikään ei kiristänyt tai puristanut. Sukkikset kun puki alle, ei pahemmin palellutkaan.

Omasta mielestäni pöksyt näyttivät aivan loistavilta, mutta vielä tänään olo oli kuin jonkun toisen vaatteissa. Onneksi sen toisen vaatteet olivat sentään hienot.

Totutellaan, siis. Täällä otetaan vastaan ideoita, minkä kanssa näitä pöksyjä nyt sitten voisi pukea. Yksi idea mulla jo onkin… Mutta miltähän tuntuu olo silkkiasussa?

Kommentoi

  1. jepulis, silkkiasu! löysä silkkipaitis toiminnee, samoin aivan täydellisen perus-teeppis. samoja housuja katselin, mutta päätin tyytyä jo olemassaolevaan housuvarastoon, jossa on villaisena roikkuvat, kapenevalahkeiset housut.

  2. Kiitos stellagee, löysä silkkipaita on matkalla ja täydellinen teepparikin löytyy.. Vielä kun jukopliuta tarkenis pelkässä silkissä ja teepparissa. Ihan täydelliset on pöksyt, mut veikkaan että sun villaiset palvelevat noita paremmin vielä seuraavat 2 kk :)

  3. Hei, täällä painiskellaan ihan samojen housuhoukutusten kanssa. Sormi alkaa jo kramppaamaan hiirellä, ihan vielä sitä viimeistä klikkausta ei ole tapahtunut, mutta en takaa mitä tapahtuu yön pimeinä tunteina.. Lähinnä mietityttää koko, kun satun olemaan yleensä juurikin kahden koon välissä, niin kumpaan suuntaa kallistua? Ja sit just sekin, et minkäs kanssa ne puetaan?? Ooh, on tää vaikeeta..

  4. murphy, mytheresa.com on mennyt myymään kaikki pöksyt loppuun mutta mitat sieltä löytyy: http://www.mytheresa.com/shop/SENSATIONAL-SILK-PANTS-p-9906.html#

    Mä olin noiden kanssa mittojen mukaan just kahden koon välissä, otin sitten kolmekutoset kun pienemmät myytiin loppuun. Housut ovat vyötäröstä melko reilut ja rötköttävät reilusti lanteilla, mutta noissakin pohje on ihan huikean kapea.. Ja silkki ei jousta. En tiedä, olisivatko mun koivet mahtuneet niihin kolmenelosiin. Joten parempi näin, housut pysyvät ylhäällä ja mun mielestä noissa saa olla yläkerrassa ihan reilusti volyymia!

  5. Näin silkkihousut kaverini päällä ja hänellä oli sen kaverina farkkutakki. Toimi ainakin hänen päällään erinomaisesti!

  6. No niin, me ollaan taas samalla asialla :) Olen pähkäillyt noita pöksyjä jo monta viikkoa. Perskule kun kokoa 34 ei ole missään. Ja sitten kun en ihan tiennyt miten ohuet ne on luonnossa, mutta vuori varmaan auttaa asiaa. Olen harkinnut puuvillaisiakin versioita, niissä löytyisi kokoakin vissiin vielä, mutta jotenkin se matsku pelottaa. Miltä ne näyttää luonnossa, ovatko jäykät?
    Mutta siis, mahtavat housut! Ja itse yhdistelisin sun Benettonin neuleisiin ja teeppareihin, ja mukaan joku vänkä iso kaulakoru :)

  7. Mulle nuo silkkihousut ovat olleet oikeasti monta vuotta kestäneen housuongelman pelastus – olisiko pitänyt ostaa kahdet? En osaa käyttää farkkuja, ja ennen näitä ei sopivan mallisia peruspökiä ole muussa materiaalissa tullut vastaan – mun mielestä nuo housut käy yhteen melkein minkä kanssa vaan, vaikka heti ei siltä tuntunutkaan.

    Silkkiasussa oleilu on varmasti enemmän kuin mahtavaa, lisäksi jos vielä näyttää hyvältä! En malta odottaa kuvia in action :)

    ps. mulla tulee hirveän ilkeä nörttinipopilkunviilaajaolo, kun huomautan tästä aina ihmisille, mutta wikke taipuu wiken ;) Mua kun kutsutaan toisinaan ihan irl wikeksi, niin tuntuu aina vähän hassulta nähdä se kahdella koolla kirjoitettuna, vaikka varmaan itsekin kirjottaisin tuolla tavalla jos lempinimi ei olisi käytössä normielämässäkin :D

  8. mä oon yhdistänyt löysiin housuihin tiukan t-paidan/topin ja päälle jotain löysempää – tyyliin farkkupaita, vähän pallomainen villatakki (paksua villaa – luo ihanan kontrastin). yksi tyyli mikä viehättää itseäni on mätsätä tällaisiin byysiin edestä lyhyt ja takaa pitkä paita, mielellään vielä niin että etu- ja takakappaleet on pyöristetty yhteen. matskuna esim college tai astetta kovempi puuvilla, joku vahva matsku silkin pariksi.

  9. Mullakin on noi housut, tilasin ne ja vastaavat silkki-shortsit Acnen verkkokaupasta jokunen kuukausi sitten :) Noi housut on ihanat jalassa, mutta eivät ole vielä pääseet käyttöön, joten yhdistämistä en ole oikeastaan miettinyt. Olen säästellyt niitä kevääksi/kesäksi, kun ne on niin ohuet että en oikein osaa kuvitella niitä päälle, kun ulkona on lunta polveen asti. Taas yksi syy odottaa kevättä… Laita ihmeessä asukuvia noista erilaisten yhdistelmien kanssa, niin saa inspiraatiota itsellekin :)

  10. Malou, hitsiläinen – farkkutakkia mulla ei ole. Saatoin saada yliannostuksen vietettyäni kaikki kolme lukiovuottani farkkutakki päällä :D

    Malia, minkäs voit – great minds think alike! Housut eivät muuten ole vuoratut – se ”lining” mikä tuotetiedoissa mainitaan on vain taskujen vuorikangas. Aika harhaanjohtavaa… Mutta housut ovat sellaista melko napakkaa ”pesusilkkiä”; ei näy läpi eikä vuorettomuus haittaa, eivät esim. tarttuneet Wolfordin mattapintaisiin sukkiksiin. Puuvillaiset näyttivät ihan hyviltä luonnossa ja olisin sovittanut, jos olisi ollut oikeaa kokoa jäljellä. Ihan eri fiilishän niistä välittyi, mutta oi ja voi – kuvittelehan ne puuvillaiset tennareiden kanssa kesällä? No, aion kokeilla kyllä samaa myös silkkisillä.

    Oletkin siellä samoilla linjoilla yhdistelyn kanssa kuin meikäläinen, mutta multa nyt taitaa puuttua oikean värinen Benettonin pyöreäkaula-aukkoinen neule. Sain päähäni, että sen pitäisi olla harmaa! Mun on tummansininen (ja neuletakki musta), kokotummassa asussa se roikkuva haaraosa jäi jotenkin vähemmälle huomiolle. Ja pelkässä T-paidassa taas ei vielä tarkene…Tule kevät kultainen!

    Wikke, sorisorisori, mä korjasin virheeni! Hassua, en edes ajatellut että sun nimimerkin voisi myös taivuttaa, mikähän lie. Mut joo, housuista – mä luotan siihen, että ne alkavat kerta kerralta tuntumaan tutummilta ja ”helpommilta” yhdistää. Sain kaapistani jo monta sinänsä toimivaa yhdistelmää aikaiseksi, mutta monikaan ei vielä tuntunut siltä, että osaisin viettää niissä koko päivän. Ymmärtääkö joku muuten tätä fiilistä? :D

    petra, kiitoskiitos vinkeistä! Mua kiehtoo hurjan paljon ajatus pukea nuo housut väljän kauluspaidan kanssa (mulla ois just kaks tollasta kuvailemasi kaltaista edestä lyhyttä, takaa pitkää) mutta kahden löysän vaatekappaleen pukeminen yhteen… No, näytti mun mielestä hyvältä, mutta tuntui ihan pyjamalta. Liian mukavaa ollakseen totta?!

    Ja joo, vahva matsku noiden pariksi oli hyvä idea – harmi vaan, että tällä hetkellä mun ainoa collegekankainen vaate taitaa olla kulahtanut kotihuppari. Tätähän täytyy pohtia.

    h, eivätkös vaan ole jumalaiset jalassa? Ovathan ne ohuet, mutta noiden alle onneksi mahtuu sukkikset. Ihan hyvin tarkenin, maanantaina kun oli vähän lauhempi keli. Keväällä pääsevät oikeuksiinsa, mutta pakko ottaa vähän varaslähtöä :D Lupaan kuvia tänne, kunhan kotiudun housuihini.

  11. Inke käy kyttäämässä Beamissa Isabel Marantin jumalaisia kollaripaitoja. En tiedä onko siellä harmaata enää jäljellä, mutta ainakin oli. Mustaa tivasin heitä tilaamaan :) saa nähdä toteutuuko toive.
    Jos me eksytään Pariisiin, on mun ainoa toivioretkiostokohde Isabel Marant :)

  12. hei, mistä noi mielettömät kengät ovat? aivan älyttömän hienot!

  13. Malia, kiitos vinkistä! Pitääpäs katsoa ensi visiitillä Marant-valikoima.

    Aurora, Acnen kengät ovat, kevään uutuuksia: http://shop.acnestudios.com/system/search/product.asp?id=3334 Haluaisin, mutta 550 euroa.. No joo, ehkä aleista.

  14. […] – ei jumalauta tunnu sopivan niin millään silkkihousujeni pariksi, vaikka sen […]

  15. […] etsiskellyt uusille silkkihousuilleni paitakavereita omasta kaapistani ja sen ulkopuolelta. Jossain vaiheessa täydelliset housut […]